Peace.

Olis suomeksi niinkuin rauha. Keskiviikkoaamuna hiljasen tunnin aikana se vihdoin saapui sydameen.

Talla kertaa ei raamatunpaikkaa vaan lause laulusta:

-though i've been unfaithfull, the love is in His eyes-

riittavan raamatullinen jopa missionuorelle, ajatteli ton hanet sitten isolla tai pienella kirjotettuna. Kun sita oikein maistelee, niin se on kaunista. Rakastaminen on kaunista, mutta rakastaminen senjalkeen kun toinen ei sita enaa ansaitsis on viela kauniimpaa.

Oli hyva viikko, mahtava oikeastaan. Parasta opetusta ikina ja tosiaan, rauha saapui sydameen. Pikkuhiljaa, mutta varmasti. Talla viikolla ei ole enaa pahemmin itkeskelty, ihan vaan muutamaan kertaan inasen. Mutta esim tilanteessa kun iso mies noyrtyy ja pyytaa toisilta anteeksi sanomisiaan (en siis mina, ISO mies) niin eihan siina voi kuin itkea. Mielestani anteeksipyytaminen on ehka maailman kaunein asia, antaminen osana sita kanssa, mutta koska pyytaminen on niin paljon vaikeampaa niin luultavasti sentakia se on myos kauniimpaa. Meikan sydan laulaa aina kun joku pyytaa joltain tekemisiaan anteeksi, vilpittomasti.

Ma olen talla hetkella tilanteessa jossa mulla ei oo keltaan mitaan anteeksipyydettavaa (tietaakseni), eika kenellekaan mitaan anteeksiannettavaa. Siihen ma en voi vaikuttaa annetaanko mulle anteeksi, se ei oo mun vallassa. Eli puhdas poyta, ja ehka jopa kevyt sydan. Rauhaisa ainakin. Mutta tahan sita kai pitais pyrkiakin itse kunkin, ettei olis mitaan ketaan vastaan. Viimiset anteeksipyytelyt hoidin tossa viikolla kun Alejandron (se ope) tulkkaamana pyysin Luisilta anteeksi etta suutuin sille vahan ja melkein meinasin lyoda sita. :) Mutta selitin sitten asian tarkemmin (koska espanjaksi tilanteessa osasin vain sanoa etta jos viela teet noin niin saatan vahingossa vetaa sua turpaan, enka halua sita..), eli etta tahan ikaan mennessa olen oppinut sen etta jos haluan olla jonkun tukena niin en voi kilpailla sita vastaan. Kilpailu ja tukeminen on vastakkaiset asiat, ainakin talla kilpailuvietilla varustettuna. Olen tajunnut etta suuri syy sille etta nuorempana kaverisuhteet ei ollu niin laheisia oli se etta oli niin kova kilpailu keskenamme, millon mistakin (urheilu, tytot.. :) Sanoin myos etta tajuan etta koska Luis on kasvanut kohtuu raffissa ymparistossa, niin se on varmasti tapa mihin se on tottunut, etta on kokoajan sellanen kisailu ja vaanto ja toniminen paalla, mutta jos me halutaan oikeesti olla veljeksia niin se ei toimi. Joutuu valitsemaan. Se sitten sano etta niinhan se on, etta se on tottunut pitaan puolensa ja huolehtiin vaan itestaan, ja etta sekin on pahoillaan. Joten, tuli sekin hoidettua. Brother from another mother. Kylla siitakin hulttiosta viela jonkinsortin mies saadaan. ( se on siis vahan katujen kasvatti-osastoa, oma taustansa niinkuin meilla kaikilla)

Jotenkin viimeviikolla vahan heras sellanen halu etta ehka mun pitais kayttaa jumalalta saamiani juttuja johonkin hyodyllisempaan kuin vaan rullailemaan lapi elaman.. kun vaan tietais mihin. Jospa sekin selkenis.

Oli kiva paasta muutamana iltana jutteleen sen Alejandron kanssa kunnolla, kun ei oo oikein ollu ketaan ikaistani tai ihan muutenkaan vaan fiksua:) juttuseuraa taalla (hengailen siis lahinna 18-19 vuotiaiden kanssa.. jee. :) Ja oli kiva huomata etta on olemassa muitakin miehia jotka ymmartaa jollain tavalla sen kauneuden mika on rakkauteen liittyvassa karsimyksessa. Yleensa ma en ala miehille noista asioista edes puhumaan, kun suurella osalla tytoistakin tuntuu menevan ohi, mutta se tuntu tajuavan erittain hyvin.kin. Ja oli samaa mielta monesta asiasta, rohkaisi jatkamaan.

Kun meilla oli palaute viikosta, silta oppilaille siis. Niin kun vikana tuli munvuoro niin se siina luokan edessa totes etta: -Esa, kun me juteltiin sunkanssa yks ilta, niin sa sarjit mun sydamen. Kun ma menin illalla huoneeseeni niin ma itkin siella ja kyselin Jumalalta asioita. Sussa on jotakin Jumalasta. Ja sa olet vaarassa, kun sa sanoit ettet sa tieda onko susta talla hetkella auttamaan ketaan.. Sa autat jo monia. On ollut siunaus mulle tutustua suhun, jos sa pidat ton noyran asenteen niin Jumalalla tulee oleen sulle viela paljon kayttoa.

Joo, eli sellanen palaute. Ehka ma koitan tosta jotakin uskoakin, yleensa en liian hyvin ota kehuja vastaan. Mutta, oli mulle tarkea viikko, ihan varmasti. Ihan vaan senkin takia etta sain vihdoin rauhan sydameen. Suosittelen.. :)

Sain myos synttaribileet, mokomat jarjestivat mulle yllaribileet paivan myohassa mun paaston takia, enka ees tajunnu arvata. Ostin kauheet kasat (superkallista, siina ei ollu hintaa ja kassalla vasta totesin etta voi morjenttes) jaateloa etta voisin tarjota muille vahan jotain kun en voinu pitaa pileita, ja sit ne olikin vaantany toisella talolla kauheet lajat pitsaa ja iiison kakun. Oli kivaa. Koitan saada kuvia laitettua myohemmin.

Perjantaina oltiin evankelioimassa uudessa mestassa, tai tutustumassa siihen. Sellanen lahio tuolla jossakin, siella on srkunta joka on ollu olemassa 18vuotta, ja niiden lauantai-illan kokouksessa oli viis ihmista. Ja lavalla toiset viis. Tuli vahan sellanen olo etta joo, mites tasta alotettais. Pakko sanoa etta mun seurakuntapiireissa viettamani n. 25 vuotta ei oo kaytannossa mitenkaan valmistanu mua tollaseen, etta alotapa siita sitten evankeliointi. Suomessa seurakunnissa on niin helppo olla, niin turvallinen pesa siella etta ei sielta kaytannossa tarvii poistua pois mukavuusalueelta milloinkaan. Evankelioinninkin voi muodinmukasesti hoitaa hiljaa alta pois ystavyysevankeiointina. (sita mitenkaan vahattelematta, mutta onhan se itelle helpoin vaihtoehto). Kuitenkin, on tullu mietittya etta miten srkunnat oikeestaan varustaa meita. vai varustaako?. Toisaalta, itestahan se on kiinni. Ainoastaan. Eli en oo sormella osottelemassa ketaan tai mitaan edelleenkaan. Mutta katotaan miten lahtee rullaamaan, onneks ma en oo mein ryhmassa vastuussa. Ei rahkeet ihan riita..

Ensviikko ollaan mini-ristiretkella yhessa lahikaupungissa. En viela tieda mita tulee tapahtuun, jotain evankeliointimeininkia kuitenkin.

Taalla kun kaikki aina kysyy etta onko ikava kotia? Niin oon todennut etta ei ole. Ja etta ei mulla oikeestaan oo kotia jota ikavoida. Jos koti on siella missa sydan on, niin suurin osa mun sydamesta on taalla, ja se osa jonka annoin pois on silla jolle sen annoin.
Ja jos ikavasta puhutaan nyt sellasena kaipauksena mina ma oikean ikavan kasitan, niin.. voi kuulostaa kummalliselta, mutta totesin etta ainut keta ma oikeasti kaipaan on mun vaimo. Kaikesta huolimatta.
Mitenkaan perhettani vahattelematta, ootte rakkaita kaikki, mutta ma olen jo iso poika enka silleen niita kaipaa. Ja kaverit, tietysti olis kiva olla niiden kanssa, mutta ei mulla sellasta kaipausta ole. Eli, ei ole ikava kotia, koska sita ei ole.

Nalka. Tuttu tunne mulle taalla.... tosin nyt on paastokin taas paalla joka vahan lisaa sita viela, mutta pakko ihailla tata ruoan kierratysta ja saastoa taalla. Paivan menu: aamupalaksi eilispaivan halvalla ostettua patonkia, noin nelja siivua joka vastaa ehka yhta pienta sampylaa. Ja teeta. Aamupala siis puol kasi.
Sitten, kympin maissa vahan lisaa teeta ja pari piparia.
Yhelta, ruoka. Olkoon vaikka spagettia ja soosia.
puol viis, valipala. Esim mukillinen riisimaitoa.
Kasilta, paivallinen-iltapala. Riisia ja friteerattua lounaasta jaanytta spagettia. :)

Ja annoskoko on luokkaa pieni. Sellanen kolmasosa mun normaalista. Tosin, taydennan sita muiden jatteilla.. Onneks tytot syo vahan. Mutta hedelmista ei ole paljoa tietoa, appelsiini kerran parissa paivassa, tomaateista tms nahdaan unta valilla. Salaatti koostuu sipulista ja salaatinlehdista. Enka siis kirjota tata valittaen, vaan hymy suupielessa. Ma taydennan omaa ruokavaliotani tarvittaessa (usein) tonnikalapurkeilla. Ja nailla nyt vaan ei oo paljoa rahaa taalla, silla mennaan mita on. Ja ruoka on silti hyvaa ja siihen on tottunut jo (mausteita naa ei kayta, suolaa. vahan). Ja vitamiinitkin saadaan jauhe-mehusta, joten ala huoli aiti, kaikki hyvin. :) Mutta naiden tekema pitsa on tavattoman hyvaa, tosi simppelia, taytteena tomaattisoosia ja sipulia ja paalle juustoa, mutta tavattoman hyvaa on se. Sunnuntai-ilta on aina pitsailta. Aamen, pyha paiva.

Kavin jalkapalloilemassakin lauantaina, kentta oli sellanen hiekkakentta taynna nyrkinkokosesta pienempaan kivia. Ja tassa kirjottaa siis Esa-en-suostu-pelaan-futista-muutakun-ruohokentalla-Komonen. Mutta, suomessa en suostuiskaan, taalla ei oo varaa valita. Toinen kentta on mein takapation betoni, siina vedetaan yks vastaan yhta Luisin kanssa paljain jaloin, varoen armotonta viemariaukkoa, jalat ihan rikki.. (suomi voitti viimematsin!!!). Lenttiskenttana meilla on ollut laheinen puisto, jossa ruohon tilalla kasvaa polya ja lasinsiruja. Ja verkkona on betoninen polku, eli joutuu hiemahkosti kayttamaan mielikuvitusta pelatessaan. Ja saa monta kiistaa aikaseksi.. :) Kivaa se on silti. Pitaa vaan hommata naille lenttis kun nailla ei oo. Pallot on aika kalliita taalla, ja kaikki muutkin urheilukamat, lenkkarit kalliimpia kuin suomessa, ja rahaahan nailla ei oo. Outoa jotenkin toi yhtalo.

Valilla tulee sellanen rikas paska -olo. Vaikka itelleni en kauheesti mitaan ostelekaan, en oo esim yhtaan vaatetta ostanu, ja koitan olla leveilematta rahoillani yhtaan, niin kun toisilla ei vaan oo yhtaan. Staffinkaan tyypeilla osalla. Yhtaan, edes kolmea euroa. Niin tuleehan siina sellanen olo etta....
Eilen ostin tanne subbarin ja kajarit, sellanen pieni setti mika toimii ipodin kanssa, makso ehka 40e, mutta naille se on tosi iso raha. Mutta kun taalla ei oo mitaan kajareita milla vois kuunnella musiikkia, niin ajattelin etta toi hyodyttaa muitakin kuin mua. Eli jatan sen sit tanne kun aikanaan lahen. Eli, itsekasta, ja ei. :) Rich bitch -olo tuli silti.

Olikohan mulla muuta talla kertaa..
Lamminta on ollu, ykspaiva huiteli varmaan sellasta kolmeakymppia. Otin katolla vahan aurinkoa kun taalla ei muuten voi olla ilmanpaitaa. Pitaa suojella sydanta. :) Eli, sniikkasin itteni katolle tunniksi itsekseni. Vetta on vahan ikava, koko kaupungissa ei oo vissiin edes yhtaan ulkoilma-allasta, eli rannoista joutuu vaan haaveilemaan. No, parikuukautta ja Chile. :) Espanjaa en osaa edelleenkaan, kieliopista en tajua mitaan, joten huumori keskittyy sanaan: Horrible! Ja ilmaisuun Mucho makkara! (silla viitataan tietysti siihen milta se kuulostaakin... :) Mutta ehka se tasta pikkuhiljaa, kylla ma silti puhun. Ilman espanjaakin. Mr. blaa blaa.
Matea on kiskottu rajusti, (paikallinen "tee", seurustelujuoma) ja muutenkin tunnun viettavan suurimman osan vahasta vapaa-ajasta hengaamalla keittion tienoilla. Ei, en ilmaisten valipalojen toivossa vaan ihan vaan seurustelun vuoksi. Vapaa-aikaa on siis vahan, tunnit loppuu kasilta illalla ja sit viela voi joutua tekeen tehtavia tai peseen pyykkia tms. Eli ei vapaa-ajanvietto-ongelmia.

Mutta, ei mulla muuta. Siunauksia sinne. Tulkaa kylaan, tai jotain..

You don`t look like your from Finland, you look like a latino.

..lisaa lentavia lauseita. (et nayta suomalaiselta, naytat latinolta. sanoi kolumbialaiskaverini taalla.) No, samapa tuo, kaikki kay.

Paivan raamatunpaikka:
And yet, I am the God who forgives your sins, and I do this because of who I am.
Siita jatketaan.. tata elamaa. Ehka viela tulee se paiva jolloin ton tiedon lisaksi myos tuntuu silta etta ne on anteeksi annettu.

Noniin, siis. Toka viikko takana, kai, koska tuntuu etta taalla olis oltu jo vaikka kuinkapitkaan. Eli toisinsanoen, alkaa jo tuntua kodilta. Eli kolmansin sanoen, taalla viihtyy.

Viimeviikolla opetuksen aiheena oli Jumala (yllari :) ja sen ominaisuudet. Ihan hyvaa perussettia, mutta ma olin koko viikon aika hajalla, tuli kohtuureilusti itkettya muutama paiva. Ja koska argentiinalaiset on mukavan suoria, ja kielivaikeuksien takia viela suorempia, yks tytto totes mm. etta: Smile, your face is ugly when sad. :) (hymyile, sun naama on ruma kun oot surullinen)
Mitapa tohon voi nuori kristitty mies sanoa muuta kuin etta, aamen! Noinhan se menee, mutta valilla sille ei vaan voi mitaan kun surettaa. Jumala on taallaoloaikana alkanu tyhjenteleen mun elaman amparia ihan kunnolla, viimisetkin kuvitelmat omasta erinomaisuudesta on kylla haihtuneet taivaan tuuliin. Tai likakaivoon. Kun taalla on ja kattoo naita ihmisia joiden kaa on ja elaa, niin valilla tulee sellanen olo etta on niihin verrattuna taysi (anteeksi kielenkayttoni jo etukateen vanhempi vaesto mutta ei sita voi sen kauniimminkaan sanoa) paska. Itsekas paska, tarkemmin sanottuna. Se milla fiiliksilla ma talla hetkella vedan on etta ma en ole mitaan, yhtaan mitaan. Se mita mulla on kenellekaan annettavaa on tosi vahan tai olematonta. Mussa itessani ei niin hirveasti ole milla leijua. Tietysti ma tiedan ne asiat edelleen mitka on hyvia mussa jne, mutta aika hyvin oon "pudonnu" alas. Maanpinnalle.
Mutta oon tossa miettiny etta kun esim. viimesyksyna kun ma mietin etta mika tassa maailmassa on mulle suurin osotus ehdottomasta rakkaudesta, niin vastaus oli: mina itse. Niin, se ei ehka ole hyva vastaus. Koska, asioita pitaa katsoa vahan suuremmasta perspektiivista, se ei riita etta rakastaa yhta, etta on hyva yhdelle. Se ei viela ole ehdotonta rakkautta kovinkaan suurissa maarin. Ja koska, ehka se osottaa etta luulin liikoja itsestani. Totuus on jotain muuta.

Jokatapauksessa, ma kuvaisin sita niin etta mut on tyhjennetty, ja tyhjennetaan koko ajan, ja tiedostan tietysti sen etta joskus pitaa tyhjentaa kaikki shitti pois etta voi laittaa uutta ja parempaa tilalle. Ma ehka alan olemaan jo aika tyhja ylpeyden osalta, rippeet viela voi olla jaljella, mutta se missa on viela niin kovin paljon tyota on epaitsekkyys. Se on asia johon taalla ei voi olla tormaamatta, etta mita ma oikeesti olen ja olisin valmis tekemaan. Koska totuus on, kuten olen monelle sanonut, etta ma olen hyva niille ihmisille joista ma pidan. Ja se ei ihan riita. Tossa kun ykspaiva kattelin kun yks staffin tytto istu lattialla ja piti monta tuntia sylissaan sellasta nukkuvaa pahalle haisevaa teini-ikasta slummityttoa, niin totesin (taas) sydameni pienuuden. Oon ehka jo sanonu, mutta meika arvostaa aika kovaa aika montaa ihmista taalla. Ja asia jota koitan rukoilla on etta ma pystyisin enemman nakeen ihmiset niinkun jumala ne nakee. Ei anteromertarantamaisesti sinivalkosin silmalaisein, vaan Jumalaisin silmalasein. Niin etta nakis vahan pintaa syvemmalle. Tai paljon.

Sen ma olen huomannut etta ma olen ehka vahan alkanut nakeen ihmisissa kauneutta eri tavalla kuin ennen, loydan ihmisista ominaisuuksia ja arvostan niissa asioita mita ennen en ehka olis huomannut. Ja se on hyva. Mutta, paljon on viela tehtavaa. Sen jenkkityton kanssa ollaan noista puhuttu aika paljon (se nyt on melkein ainut joka osaa enkkua ja joka senlisaks jopa ymmartaa jotain tietyista asioista, vaikka se onkin aika junnu niin sillakin on historiansa), ja tiedostetaan etta kauas on pitka matka.

Yks asia minka tajusin, taas, eilen kirkossa oli etta mun pitaa lakata alihengellistamasta Jumalaa ja sen tekemisia. Ylihengellisyys-lappaa heitetaan aina rajusti poikien kanssa, mutta mulla on paha tapa koittaa tehda asioita Jumalan puolesta, tai niin etta ma koitan huolehtia etta kaikki olis viimisen paalle valmista Jumalan sit tehda taikojansa. Kuten eilen, mentiin kirkkoon kavereiden kaa ja sit kaikki oli ihan puhki, varsinkin just kyseinen jenkkitytto, ja koska ma aina yritan jarjestaa olosuhteet taydellisiksi esim. niita varten joista ajattelen etta olis hyva jos ne sais kokouksesta irti jotain, niin vaihdatutin kaverit istumaan eri jarjestykseen pulihuomaamatta ihan vaan sentakia etta se ei kokis ulkopuoliseksi ja se ei hairitsis sen kokousta. Eli laitoin sen viereen istumaan sen kaverin.. Noh, siina kokouksen kuluessa sitten totesin etta ei siina paljon kavereita tarvittu, tytto oli sen verran paraytetty ihan ylistyksesta ja saarnasta etta sama vaikka se olis istunu kolmesataakilosen rekkamiehen vieressa. Eli, totesin vaan etta ehka mun pitais luottaa Jumalaan noissakin asioissa vahan enemman eika alihengellistaa sita mita Jumala voi tehda. Se kun on vahan enemman kuin mita ma voin. Joten, sekin on asia mita koitan oppia. Ehka oma uskoni on talla hetkella vaan niin "realistinen" etta se vahan syo tilaa Jumalalta toimia, voi olla..

Ai niin, se k.o. jenkkitytto paatti pysya taalla, ja silla menee jo ihan hyvin, oikeinkin hyvin. Jumala tekee tyotaan. Sekin oli mulle osotus siita etta mun ei pida koittaa liikaa, koska se oli jo siina vaiheessa etta kun juteltiin niin ma totesin sille etta: sa olet paatokses tehny, ma en voi enaa mitaan sanoa mika sais sut jaamaan, ja menin ulos myrskyyn (ilmanpaitaa tietysti), oli tosi surullinen olo, ehka vahingossa itkinkin vahan, ehka, ja totesin etta pakko paastaa se asia kasista, en voi enempaa teha. Ja sit kun ma "luovutin", niin heti seuraavasta paivasta alkaen asiat alko meneen parempaan. Jumala todella naytti sille etta on tassa mukana. Joten, se ei TODELLAKAAN ollu musta kiinni se. :)

Viimelauantain evankeliointivuorossa olin talla kertaa slummikeikalla. Mentiin siis kahen tyton kaa kierteleen laheiseen slummiin ja kerailtiin sielta lauma lapsia harteillemme (kirjaimellisesti), ja tultiin niiden kaa tanne baselle ja sitten..... No, ekan tunnin ajan lahinna holdattiin vuorotellen kaikkia poikia tai yhta-aikaa kun ne keskitty potkimaan ja hakkaamaan toisiaan... Oli ihan reipasta menoa, ja viela kun ei osaa espanjaa niin se ei hirveesti auta asiaa. Tunnin jalkeen ne rauhottu kun alettiin piirteleen jne. Ja sit olikin hetki ihanaa rauhaa, lopussa vasta tapeltiin taas. Niita oli ehka 25 lasta kymmenen nelion autotallissa, ikajakauma viidesta kolmeentoista. Siinakin tuli muutamaan kertaan mietittya etta kylla tassa tarvitaan niita Jumalan silmalaseja, tai tarvittas, olisin voinu likvidoida ne muutaman pojan kylla mielellani.. eikun. :) Suurin osa oli ihan kiltteja, mutta muutama taystuho riittaa.. Mutta, ne nyt vaan on olosuhteiden uhreja, kun perheet on mita on niin lapsissa se nakyy. Kun vertaa vaikkapa Maxiin, joka on 7-vuotias naapurinpoika joka aina kun nakee mut huutaa etta: Hola amigo! ja juoksee syliin. (ja sit leikitaan, ihan huippuskidi) Niin ero on aika iso. Sen on tajunnu, taas, etta miten paljon perheet ja niiden rikkinaisyys vaikuttaakaan lapsiin. Mutta sitakin mietin etta oikeestaan se on aika paskapuhetta jos joku sanoo ettei se sovi lapsien kanssa tyoskentelyyn tai silla ei oo kiinnostusta siihen, koska... jos kattoo niita lapsia niinkun Jumala kattoo, niin niita rakastaa. Piste. Siinakin mulle loytyy esimerkki riittavan lahelta taalta, staffissa on yks tytto joka on ihan uskomaton tossa.kin asiassa. Isolla sydamella vetaa.
Slummikeikka oli muutenkin ihan uus kokemus, ja se etta oli siella kahen 19-v tyton turvaamana oli kanssa mielenkiintosta. Kaikki omaisuus piti jattaa tanne mestoille ja englantia ei saanu puhua, eli: ei saanu puhua. :) Ei toi mikaan ihan sika-sika slummi ollu, oli niilla "talot" siella, mutta polkuja pitkin mentiin ja olihan se vahan erimeininki.. (pieni rantojenmies sisallani tunsi olonsa jopa melkein kotosaksi... :)
Taalla kuulemma 40% ihmisista elaa koyhyysrajan alapuolella. Paljon se.

Meikalla oli muuten synttarit eilen. Sen kunniaks pesin vessoja ja paastosinn. :) Ihan mukavaa sekin. Talon tytot ei vaan tykanny kun ei saanu teha (syoda) kakkua, kylla ma koitin sanoa etta muut voi syoda, mutta ei.. :) Pitaa kattoo, ehka ma hankin niille jotain settia tanaan viela.

Oli mukava kun yks staffilainen sano etta esa tekee tyopalveluksensa "con onda". Suomentapaiseksi kaannettyna se olis etta esa tekee tyonsa tunteella, "wiballa, ilosesti". Joten, se oli kiva kuulla. Kyllahan ma aina pyrin saamaan jonkinnakoset tanssit keittiossa aikaseksi kun on mun tiskivuoro. Ipodi on muutenkin ollu kovassa kaytossa, en lataillu kahta viikkoa yotapaivaa musiikkia sinne turhaan, sita kaytetaan varmaan 8tuntia paivassa, ja siita ma kaytan ehka kaks. :) Hyva, musiikki on hyva asia. Seuraavaksi hankin tanne isommat kajarit niin ihmisilla on viela kivempaa.

Mutta siis, mulla menee edelleen ihan hyvin, oikeinkin hyvin. Oli paikallinen poikienilta tossa yhtena paivana, melkein kun suomessa poikien kanssa (ei nyt tietenkaan ihan NIIN hyva :) Lenkki- ja punnerruskerhossa on paljon jo jasenia, aamusin aina juoksennellaan jne.
Tein jaateloa joka meni parempiin suihin suurella innolla, ostin sita varten tehosekottimen tanne kun nailla ei oo varaa, ja tytot tykkas. Oli kuulemma profeetallinen teko melkein. :) Eli, jaatelo on Jumalan apuvaline.. taijotain.

Edelleen tykkaan olla taalla, tykkaan ihmisista ja ne tykkaa musta. Talla viikolla on opettajana Alejandro Cruz, joka on todella todella hyva. Kyseenalaistaa kaikki asiat ja mielipiteet mita oppilailla on, joten noi nuoremmat on ollu ihan sekasin. Mutta, toi on parempi teha taalla kuin sillon kun ne oppilaat joutuis puolustaan mielipiteitaan jollekin sekulaarityypille joka osais kyseenalaistaa ne. Koska taalla, se ope eka hajottaa kaikki kuvitelmat, mutta ainoastaan kootakseen ne vahvemmiksi. Jokainen joutuu jossain vaiheessa miettiin etta miksi uskoo mita uskoo, se ei riita etta -niin vaan on opetettu. Joten, taalla se on hyva tehda.
Ja, ehka ma tykkaan siita opesta senkin takia etta se totes tossa tunnilla eka etta -sa olet aarimmaisen komea mies. :) Ja sitten viela etta: -sa ole erittain fiksu kaveri, tan koulun jalkeen ma haluan etta sa tuut pariks viikoks mun luo niin jatketaan opiskeluja... :P (Olin antanut maaritelmani rakkaudesta, se ehka vahan vaarensi mun fiksuutta parempaan..)
Se on Juutalais-argentiinalainen, opiskellu raamattua ym. 11-vuotiaasta lahtien, 27-v nyt, ja tietaa kylla paljon. Fiksu kaveri, ja ma en oo tottunu oleen tollasessa opetuksessa missa keskustellaan ja kysellaan niin paljon, joten tykkaan kovaa.. :)

(just kavi tossa juttelemassa, keskusteltiin elamasta ja rakkaudesta. kiva kuulla kun joku keta pitaa tosi fiksuna arvostaa mun mielipiteita.. Ja se myos rohkas mua jatkamaan valitsemallani linjalla.)

Mutta siis, kokonaisuudessaan, paljon asioita, paljon tunteita, mutta se on ehka vaan hyva. Talla hetkella tuntuu etta ehka tassa viela esastakin voi olla johonkin. Jonain paivana. :)
Ei mulla muuta (oli ehka ihan riittavan pitka...) Adios.

(elaman) Koulussa

And I will sprinkle clean water on you and you will be clean.
-ezeciel 36:25

Meidan dts:n tunnus. Aamen sille, nain tapahtukoon..

Noin, nyt sitten vihdoin olen taalla, ollut jo viiikon verran melkein. Koulu alkoikin lopulta vasta tiistaina kun oppilailla oli vahan tulovaikeuksia. Ja totutusti ennakkotiedot oppilasmaarista jne ei pitaneet paikkaansa, kuten asiaan kuuluu.kin. Siispa, meita on taalla yhteensa 8 oppilasta talla hetkella, yheksaskin olis mutta se ei oo selvinny paikanpaalle asti. 3 poikaa 5 tyttoa, yks poika on paraguaista ja yks tytto jenkeista ja toinen itavallasta. Siina ulkomaalaisosasto, ja englantia puhuva osasto rajottuu muhun ja noihin tyttoihin.

Tiistaina kun pyllahdin pelipaikalle, niin hetki meni siina fiilistellessa etta.... taa se sitten on. Taa on mun tuleva "koti" ainakin seuraavat 3kk. Jos Jumala suo, kuten nyt missionaarina kuuluu peraan lisata. :)

Tama mesta on sellanen talo, jossa autotallista on tehty luokka-kokous-ruokailu-tila, ja osalla on huoneet ja meille pojille on tehty sellanen navetta takapihalle. Laitan kuvia kylla jossain vaiheessa.. Pienet tilat mutta ei mitaan kummempaa valittamista.

Tiistaina kun paraytin huoneeseen kamat ja totesin etta kumpikaan kamppiksista ei osaa yhtaan englantia eika kukaan muukaan, oikeastaan, niin menihan siina hetki fiilistellessa.. Sitten Teresa, itavaltalaistytto tuli paikalle ja sitten siirryttiinkin jo oikeastaan ihan mukavuusalueelle, sen osalta etta ei sen jalkeen oo ollut melkein kertaakaan yhtaan orpo olo. Yllattavaa ehka senkin takia etta perinteisesti mulla menee se pariviikkoa ennenkuin otan tilan haltuun, mutta nyt meni ehka... paiva. tai puolpaivaa. enka ma edes osaa kielta... :) Mutta, osa siina on varmaan sita etta taalla ihmiset on kovin kivoja. Toistaiseksi ei mitaan pahaa sanottavaa kestaan.

Kielen opiskelu on mahtavaa sekamelskaa. Toinen kamppikseni, Antonio paraguaista on saanut nayn japanista, joten han opettelee ja osaakin jonkinverran japania. Sen lisaksi opetan hanelle ja toiselle kamppikselleni Luisille englantia, ja he opettavat mulle espanjaa. Sitten viela Carlokselle, kolumbiasta, opetan ruotsia, koska han on saanut nayn ruotsista... Joten, kielia riittaa...

Kaytannon kielenopiskelu menee siten esim. etta, otetaan vaikka tilanne tokalta illalta mein huoneesta, ollaan jo melkein nukkumassa.. :

Luis tekee kuorsaamista muistuttavan aanen ja kysyy: -in english?
Vastaan: -snoring. -en español?
Luis: -roncar
..jne...

tai, kuten seuraavana iltana kun ollaan jo vahan paremmissa valeissa, kuitti puolin sun toisin on kovaa (keskustelut kaydaan siis erittain huonolla englannilla ja espanjalla) :

Luis (joka on siis 21v kloppi):
-I am the son of William Wallace!
Mina: -Soy le padre de William Wallace!
...jossain vaiheessa...
Luis: -My monkey Esa! (apinani Esa)
Mina: -La mujer de me perro hombre Luis! (koirani vaimon nimi on Luis.... :)
...Jne...

Joten, mita tasta opimme: Tulkaa dts:aan niin opitte kielta jos ette tehokkaasti, niin ainakin huumorilla hoystettyna..

Varsinaisia espanjan tunteja meilla ei ole ollenkaan, eli kaikki oppi tulee kaytannon kautta ja omatoimisuuden avittamana. Varsinaisesti en ole jaksanut opiskella yhtaan, mutta mahtavia keskusteluja tietysti kayn koko ajan. Siis, lyhyita ja ytimekkaita. Juuri yksi ilta kertoilin elamantarinaani espanjaksi.. Se oli melko lyhyt tarina se. :)

Viikko-ohjelma menee siten etta aamulla on hiljanen tunti, heratys on siis seiskalta, oppitunnit on ysista yhteen, sitten tyopalvelusta pari tuntia, sitten jotain muuta. Vapaa-aikaa on oikeastaan vasta illalla ysista kymppiin, suunnilleen. Paivalla on pienempia patkia, mutta ne on sellasta puolentunnin luokkaa. Joten josvaikka haluaa kuntoilla, niin aamulla kuudelta ylos ja ulos... :)
Nain siis teen. Illalla ei voi menna juoksemaan tms, ainakaan tyttojen kanssa, koska taa on senverran vaarallista seutua. Slummi alkaa muutaman sadan metrin paasta, joten naa on taalla aika varovaisia, yksin ei sais kauheesti menna mihkaan paitsi paivalla, eika sillonkaan slummialueelle.

Perjantaisin on evankeliointia, oltiin puolen ryhman kanssa sellasella koyhemmalla alueella hengailemassa lasten kanssa. Hengailemassa kirjaimellisesti, koska en osaa kielta. Ja toinen puoli oli tekemassa slummityota tassa lahella. Ensviikolla varmaan painvastoin sitten. Ihan mielenkiintosta, mutta vahanhan siina tulee avuton olo kun jalkapallo on ainut yhteinen kieli. Mutta, karsivallisyytta.. ihan hyva ettei kaikkea saa tarjottimella. Tai siwasta. kielitaitoa siis.
Tosin, onhan se reteeta kun pikkunassika tulee ja sanoo, Hola amigo! Ja pussaa poskelle. Elaman pienia hetkia.. :)

Sunnuntai ja maanantai on vapaata, mutta kirkkoon pitaa menna. Sen saa tosin valita itse, joten sinne voi menna aamulla tai illalla. Eilen oltiin babtistikirkossa, oli ihan mukava meininki, jopa kotoisa osaltaan. Saarnasta en tietenkaan tajunnu mitaan, ja lauluistakin vaan osan. Mutta nain se menee.. Pikkuhiljaa kieltakin oppii, ehka kaks uutta sanaa paivassa on mun vauhti talla hetkella.. :) eli tosi pikkuhiljaa. Valilla tietty turhauttaa vahan kun olis kiva keskustellakin ihmisten kanssa, mutta olen todennut etta mun sanallinen huumori on jostain kumman syysta kaantynyt mimiikaksi taalla... eli, ihmiset nauraa tai hymyilee ehka yhta paljon kuin ennenkin, mutta eri syista. :) Jokatapauksessa, saan ne hymyilemaan, ja se kai on tarkeinta.
Staffia taalla on joku kymmenisen ihmista, mutta nelja viisi on varsinaisesti koko ajan meinkanssa. Niista parikolme osaa vahan englantia, mutta ei mitaan oikeita keskusteluja pysty kaymaan. Ehka verrattavissa mun ruotsintaitoihini.. (tunnetusti kovat)

Ruuasta.... noo, ruoka on ihan hyvaa, ja lihaakin on tarjolla kuten luvattiin, mutta. Sita on senverran vahan etta kaytannossa olen nalkainen 70 prosenttia paivasta. :) Ja, ehka siita syysta toiset aina tyontaa ruokansa mun eteen jos ne ei halua tai jaksa syoda. :) Mutta ei taalla ainakaan lihomaan paase, ellei taydenna ruokavaliota omilla evailla, se on varma se. Ihan hyva niin.
Muutenkin tavallaan kaikki ne "epamukavuusjutut" joita odotin ja halusinkin, on tayttyneet. Eli, asutaan kohtuu karusti, puukopissa. :) Ilman tyynya pieksin ekan viikon, asken kavin ostamassa tyynyn. Vessat on sopivan karut, ei istumarengasta pontoissa jne. Ainoat istumapaikat koko talossa on muoviset puutarhatuolit, sohvia ei ole, ja jos haluaa lohota niin voi menna sankyynsa tai lattialle. :) Pyykit pestaan kasin paljussa kylmalla vedella jne..
Eli, ei mitaan oikeasti kamalaa, vaan sellasia pikkujuttuja mitka suomessa ottaa itsestaanselvyytena, ja joita tavallaan halusinkin "paeta". Lisaksi tietysti kielijutut tekee kanssa sen etta oleminen on vahan erilaista, kun ei vaan tajua toisten puhetta. eika pysty puhumaan. Joten, mimiikkaa... Klovniksi ne haukkuu. Ja vaittaa etta puhun paljon, vaikken edes osaa niiden kielta. Kummallista. Tietysti, jenkkityton ja itavaltalaisen kanssa tulee puhuttua enemman.kin.

Kaikki muut oppilaat ja suurin osa staffista on jotain 18-23v, joten olen sujuvasti valehdellut olevani 25. Eikun... Jokatapauksessa, hyvin tunnun istuvan joukkoon.. On taalla jopa kaksi mua vanhempaa staffissa, ja yks ainoastaan kaksvuotta nuorempi opiskelija.
Mutta pakko sanoa, etta noi pari 19v tyttoa jotka kaytannossa vastaa paikan taloudenhoidosta, nostan niille hattua isosti. Aamulla ekana ylhaalla, illalla vikana, aina ilosena, ja tekevat mokomat viela hommansa todella tunnollisesti. Kerroin sen kylla niillekin, etta arvostan. Yleensakin tanne mahtuu aika paljon naurua ja iloa ja elamaa, tahan taloon. Koitan tuoda osani siihen... Ainakin kaikki tuntuu tykkaavan, se on ihan kiva. Sille jenkkitytolle olen koittanu olla vahan viela tavallista enemman seurana ja tukena, koska se taiteilee siina ja siina hilkulla etta lahteeko se takas kotiin vai ei. Se on vasta 18v eika oikeestaan halua edes olla taalla, ma tietysti ajattelen etta sille on, just senkin takia, hyva olla taalla, joten teen parhaani sen eteen.. Mutta, totesin ettei se lopulta oo musta kiinni, joten.. saa nahda.

Nyt kun ollaan oltu taalla vasta viikko, niin ma olen ainakin nauttinut melkein joka hetkesta, ma nyt tunnetusti jotakuinkin rakastan sita kun on ihmisia ymparilla kenen kanssa vaan olla ja hengailla, vaikka ilman mitaan sen kummempaa tekemista (tai yhteista kielta:), mutta tietysti kun ihmiset tulee tutuiksi ja ollaan sikana yhessa niin valilla voi olla ettei niinpaljoa joka hetki olekaan nautinnollinen. Omaa aikaa taalla on todella vahan, joka periaatteessa vois olla mulle ongelma, perus lonely raiderina, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole. Ja saa sita omaa aikaa kun jaksaa herata kuudelta punnertelemaan...

Koska taalla on muutama oppilas kenella ei oo rahaa maksaa kouluaan, niin ma tulin siihen tulokseen etta ne rahat milla ma aioin matkustella koulun jalkeen, ma annan ne tanne. Musta ei jotenkin vaan oo kasvatettu sellasta ihmista etta ma kattoisin vieresta kun jollain ei oo varaa olla koulussa mun kanssa ja ma suunnittelen tulevia surffauksia. Joten.. ma matkustan sit jos niin on tarkotus.
Ja, ainakin viikoksi ollaan menossa Chileen johkin YWAM kokoontumiseen, joka pidetaaan Chilen surffi-dts-mestassa, joten mahikset on paasta ainakin veteen siella. Se aikoo olla missiojakson alussa se. Missiojakso tullaan tekeen jossain etela-amerikassa, jossei jotain kummaa tapahdu. Maa on viela auki. Mutta ma tyydyn siihen. tai no, ihan kaikkeen.. (melkein).

Kun oltiin evankelioimassa, siis leikkimassa siella lasten kanssa, niin hetkeksi iski sellanen pieni lohduttomuus.. etta se on niin vahan mita taalla tehdaan tai voidaan tehda. Pienen pieni hetki niiden elamassa, joka muuten on ihan pain per.... Ja muutenkin on joutunu miettimaan montaa juttua, kun taalla kattelee esim naita staffin nuoria, jotka kaytannossa ei omista mitaan, ja jotka on innokkaita ja ilosia ja ehka jopa kuitenkin tyytyvaisempia elamaansa kuin moni ihminen vaikkapa suomessa. Sellanen... taydellisyydentavoittelu on se asia mika on mietityttanyt.. etta kun aina pitas tavotella ja ihmiset tavottelee sita parasta, niin mika se oikeasti on se paras. Ja pystyyko tyytymaan vahempaan kun on tottunut jo johonkin muka-enempaan ja parempaan. En tieda. En ole paassyt viela vastausten asteelle miettimisissani. Ehka joskus..

Jokatapauksessa, tan viikon perusteella olen sita mielta etta suosittelen dts:aa jokaiselle. Katsotaan muuttuvatko suositukset ajan myota.. :)

Mutta, argentiinalainen jaatelo on hyvaa, ja elama on kivaa. Lupasin naille valmistaa kylla omaa jaateloani talla viikolla, saa nahda miten uppoaa...
Palaan asiaan sen tiimoilta, tai sitten jotain jarkevampaa, saa nahda..

-e-

Viimista viedaan..

.."vapaa"paivaa siis. Koulu alkaa vihdoin illalla, ja ihan kiva on se. Vaikka naa ihmiset onkin kovasti mukavia, niin aika mielellaan poistun ikaluokkani seuraan. Eilenillalla huomas ettei meinaa jaksaa enaa olla ylikohtelias. :) Kiva paasta oleen oma kuittaileva itsensa.
Mutta, ihan hyva viikko ollu ja paassy sisaan Argentiinalaisiin ruokiin ainakin, jos ei muuta.

Taalla on kelikin vahan parantunut. Sellasta +25 ollu ja aurinkoista... joten, varmasti ajattelette lammolla. :) Aika nopeesti muuttu kun viela viikko sit oli vaan 5 astetta pahimmillaan.

Viikonloppu meni siten, etta lauantaina mentiin noitten soluun, tai Home groupiksi ne sita kutsuu. Se oli sellasen Ariel nimisen tyypin talolla, meita oli siella joku 10 ja viitisen lasta siihen lisaksi. Oli oikein mukavaa, ihmiset oli kivoja ja tykkas musta ja Alex tulkkas opetuksen mulle joten sain siitakin irti jotain. Ja oli hyvaa opetusta kylla. Sit pelailin yhen nappulan kaa futista (eli tein sita ainoota mita osaan mihin ei tarvinnu espanjaa, syomisen lisaksi) ja sitten syotiin chorizo-makkaraa patongin valissa niin etta napa ruskas. Oli hauska kun ne suhtautu muhun vahan niinkun lahetystyontekijana.. nooh, youth with a mission.. Onhan siina se lahetys-sana ainakin. Mutta oli kiva ilta, ja takalaisen tavan mukaan vedettiin tietysti puoliin oihin. Lapset kanssa.

Jonkun verran tullu taalla mietittya kylla sita etta miten ihmisille tassa elamassa jaetaan niin eri kortit. Ja sit me hyvaosaset jaksetaan ruikuttaa kaikesta. Kun taallakaan tosiaan kaikilla ei oo asiat niin parhaiten, ja vaikken edes viela oo kovin kovin huono-osasia nahny, niin... valilla on vahan paha olo. Siita etta mitavitsia ma oikein elamallani teen ja oon tehny vaikka mulla on annettu kaikki lahtokohdat ihan mihin vaan.. Joten, noita voi olla etta tulee mietittya taalla viela moneen kertaan.

Eilen, su, oltiin illalla kirkossa. Se oli Cita la vida -niminen srkunta Cordóbassa. Iso paikka, niilla on kuulemma 4 kokousta sunnuntaisin, ja se vetaa jonkun parituhatta henkea kerralla. Soluseurakunta meiningilla vetaa, 470solua niilla jo kuulemma on. Kasvava seurakunta, 15% kasvan vuoden aikana.
Me mentiin puol kasin kokoukseen illalla, taytta oli, ja kokous loppu kympilta. Jotenkin huvitti miettia etta suomessa kokous loppuis iltakympilta sunnuntaina ja sit siita lahettais viela perheiden kanssa syomaan yhessa... Kelpais, tosin.

Meininki kokouksessa oli ihan hyva, sellasta perinteista. Rumpali veti kylla rajusti, eli tykkasin. Rajusti siis siten etta ilme ainakin oli taynna asennetta ja niita rumpuja lyotiin eika silitelty. Pastorista tuli mieleen ehka Niilo Ylivainio, sita ikina missaan muodossa nakematta (missaan muodossa...? siis elavana eika kuolleena..? :) Eli sellanen pappa joka veti rajulla innolla. Ihan hyva setti siis kokonaisuudessaan oli joka tapauksessa. Se tais olla vahan niinkun helluntaiseurakunta. kai.

Mutta. Tanaan siis kouluun. Makuupussi on ostettu ja espanja-englanti raamattu hankittu joten kai tassa mies alkaa oleen valmis. En tieda yhtaan miten kerkian nettiin vahaan aikaan, mutta kertoilen sit taas lisaa kun..
Adios.

Vahan kuvia mestoilta

Ja todella sekalaisessa jarjestyksessa. Mutta makkaralla pitaa aina alottaa, joten. Noita vedettiin sampylan valissa solussa. Kuulemma perinteista sapuskaa taalla.

Tassa talo jossa asustelin ja paikallista kimpakyytia solun jalkeen.

Poika jonkakaa pelailin futista ja Lisaa lapsia ja... enmuista nimia. ikina. :) Miguel?

Solun naisosastoa.

Miesosastoa vahvistettuna mulla. Ja miehethan pitaa tietysti kuvata lihan vieressa. Tottakai.

Tossa ne tyypit kenen luona asu(i)n, Alex ja Anita.

Kunto kasvaa. . .

. . . kun itkee. Nain oli saarnassa sanottu, puhuttaessa itkemisen hyvista puolista, kuulemma. (Kun lisaa lauseen loppuun sanan -kuulemma-, niin tsadaa, yllattaen kaikki vastuu kirjoittamiensa tai sanomiensa asioiden oikeellisuudesta poistuu.. Kysykaa vaikka keulalta, alan asiantuntija. :) Mutta, niin.. viimesyksyna olinkin kylla hirmu iskussa, joten ehka tossa on mukana totuutta.kin.


Syy miksi itkeminen on otsikkona asti, on etta eilenillalla tuli sitten isantapariskunnan kanssa puheeksi mun avioliittojuttuni, ja... no valilla se yllattaa itsenikin miten rajusti tunteet iskee paalle vaikka kuvittelee etta pystyy keskustelemaan asiasta aika lunkisti.


Jostain syysta keskustelu kuitenkin paatyi siihen etta asia mika nousi keskipisteeksi oli mun anteeksiantamattomuuteni tilanteeseen liittyvaa tyyppia kohtaan. Ne tietaa jotka tietaa, muiden nyt ei sen enempaa tarvitsekaan. Vihan tunteista sita kohtaan ma olin paassyt yli jo kauan kauan sitten, ja tunne jota tunsin oli enemmankin halveksuntaa, mutta tiesin etten ole antanut anteeksi. Ja tiesin etta pystyisin antamaan, tai ainakin pystyisin paattamaan etta annan, mutta en oikeasti edes halunnut antaa.

Se tapa miten kyseinen henkilo oli mua vastaan rikkonut, se meni niin syvalle, se meni sellasille miehena olemisen osa-alueille etta kaytannossa se miten asiasta ajattelin oli, etta mulla on oikeus olla antamatta anteeksi. Ja etta mulla on oikeus, jopa velvollisuus miehena... puolustaa kunniaani. Puolustaa perhettani. Maksaa takasin. Ja rumemmin sanottuna, jopa kostaa.

Ja ne jotka mut oikeasti tuntee, tietaa etta mun kasityksenihan kunniasta, ystavyydesta ja rakkaudesta.kin aikalailla perustuu Viimeinen mohikaani -elokuvaan. (enemman tai vahemman, katsokaa se ja tiedatte miten ma ajattelen.. :) Joten, sen teemoissa.. Kun jotain niin kunniatonta on tehty, niin... sita ei vaan anneta anteeksi. Sita ei vaan unohdeta.. ei vaan. Kaytannossa, suhteutettuna viimevuosisadan teemoihin: -Jos joku koskee mun perheeseen, ma tapan sen. Jos joku koskee mun perheeseen viela senkin jalkeen kun olen pyytanyt ettei se koskis, ma tapan sen kahdesti.


Noh.. tama pariskunta taalla ei sitten paastanytkaan mua niin vahalla ulos tilanteesta. Ma kylla hyvin tiesin ja olen tiennyt etta Jumala ei anna siina asiassa meille oikeastaan edes vaihtoehtoa. Se ei ole ehdotus tai neuvo, vaan se on kasky. Antakaa anteeksi. Mutta.. ma en halunnut antaa..

Siina sitten asiasta keskusteltiin... ma vedin kohtuu syvilla tunteilla, ne menee vaan niin syvalle noi jutut mussa. sita ei ehka pysty tajuamaan sellanen joka ei ole vastaavaa kokenut. Se vaan menee sinne.. ytimeen asti.

Jossain vaiheessa.. kun mietin etta.. Mita Jumala sanois jos se nyt puhuis mulle. Vastaus oli aika selkea... -Esa, sen jalkeen kun ma olen antanut sulle anteeksi kaiken, kaiken sen paskan mita sa olet mua vastaan rikkonu, kaiken sen miten sa olet vahingoittanut naita mun muita rakkaita lapsiani, kaiken sen miten sa olet vahingoittanut itseasi... Miten sulla on varaa olla antamatta jollekin toiselle anteeksi..? Vaikka se olis tehnyt mita. Vaikka sa et haluais, niin onko sulla oikeasti varaa olla antamatta..?


Joten.. se vaan oli tehtava. Paatin antaa anteeksi. Sanoin sen aaneen todistajien lasnaollessa, enka siita voi enaa peraantya. Joten, jos luet tata ikina, niin saat anteeksi. Ja jos ma jollekin sanon joskus jotain katkeraa kyseisesta ihmisesta, niin olkaa mun ystavia ja kuitatkaa siita mulle heti takasin. Etta: -esa hei, eiko sun pitanyt olla antanut anteeksi..? Koska mun on pitanyt, ja ma olen. Sita ei saa vaan paastaa unohtumaan.


Toi.. on aika iso asia. Ollut, ja on. Se vitsin koulu ei oo edes viela alkanut ja nyt kayn lapi jo naita.. Saa nahda mita tasta viela tulee.

Mutta, poistun taas. Tahan loppuun Into the wild -elokuvan yhta parasta repliikkia lainatakseni:

But when you forgive, you love. And when you love, God's light shines through you.

(katsokaa leffa jos ette jo ole...)

Muistetaan toisiamme. Rukouksissa, ja ihan vaan muutenkin.

You're big and blond! - kuvaus jonka kuullakseen muka-tummahiuksisen muka-jopa-ruskettuneen ruikun rantojenmiehen taytyy matkustaa Argentiinaan asti.

Hernehdys taas taalta, talla kertaa Alta Gracia nimisesta mestasta. Tama on joku 30kilsaa Cordóbasta oleva pikkukaupunki, jossa olen nyt tiistaiaamusta asti oleillut sellasen vanhemman (+55 ehka) pariskunnan mestoilla. Ennakkotiedoista poiketen ne osaakin englantia, miehella on jopa englannin kansalaisuus, joten sen puoleen ei ole ollut ongelmia. Tosin, todennakosesti tana aikana mun englanti on parantunut enemman kuin mun espanja.. :) Niilla on sellanen omakotitalo, joka on sisalta vahan niinkun talot suomessa 30 vuotta sitten. Taa on vahan hassu maa siina etta kun taa on niin mixture, tien toisella puolella voi olla valtava huvila, ja toisella puolella joku rottelo missa ei oo ees ovea. Ja talot nayttaa kauheen hienoilta ylipaataankin vaikka ne olis loppujenlopuks aika karuja sisalta. Ja autot on uudehkoja (suomeen verrattuna jopa) mutta tosi huonossa kunnossa. Eli, sekotus.

Btw, yllattaen nailla ei oo koiraa..
Nailla on kuusi koiraa.

Tulin tanne siis tiistai aamuna, matkustin yon yli bussilla, ja huvittavaa oli etta matkustin uskovaisella bussilla. Kylla, siina vaiheessa kun ostin lippua (sakalla valitsin yhen niista kolmestakymmenesta bussiyhtiosta) niin katoin vaan etta "no niilla nayttaa olevan tollanen iso risti tuolle taustalla, mutta hei, onhan taa katolinen maa.." No, firman nimi oli Betel, ja matkan alussa meille jaettiin "paivan sana"-lappunen, raamatunpaikka ja selitysta siita. Sitten tati luki raamattua ja rukoili ja kaikille jaettiin myos jonkinlainen "haluatko tulla uskoon tai oletko kiinnostunut asioista" -lappunen. Interesting.. :) voi olla ettei toimis suomessa, mutta oli ihan hauska kokemus. Ja viela kun oli ihan sakalla valittu firma. Toi pariskunta kerto sitten etta se tosiaan on kristillinen bussifirma. Taalla on mahtavat yobussit, meno on kuin lentokoneessa jossain puoli-bisensluokassa. Vahan niinkun thaimaan yobussit, jos joku on kaynyt. Tulee kuumat ateriat eteen jne..

Kaikin puolin asiat menny edelleen ihan hyvin, ei mitaan vastoinkaymisia tms. Siestankin makuun alan pikkuhiljaa paasemaan, tekeehan se nuorelle (muka-nuorelle) miehelle hyvaa kun ensin vetaa kuvun tayteen lihaa, ja sit menee makaamaan sen lihan viereen pariksi tunniksi sangylle. :) Suosittelen.

Paa on vaan jotenkin hirveen taynna ajateltavaa, ja taas tanaan tuli lisaa juttuja. Jotenkin kaikki, tulevaisuus ja menneisyys ja.. nykyisyys? on isona sekamelskana paassa koko ajan, kun viela on tosi paljon aikaa ajatella kun yksinaan hengailee. Joten mielialatkin vahan vaihtelee, mutta se ei ole vaarallista, kuuluu elamaan.

Sinne mun dts:aan on tulossa kuulemma jopa yksi muu ulkomaalainen mun lisaksi, eli aika Argentiinalaisin voimin mennaan. Ja oppilaita aikoo olla aika vahan, (jopa vaan 4-5)mutta, kuten todettu, ennakkotiedot voivat taalla olla valilla vahan mita sattuu..

Tossa oon huvittuneena.kin miettiny, etta kun kovin oon puhunu etta mukavuusalueelta olin pois haluamassa kun tanne tulin, niin sita saan mita tilaan.. Mahan tunnetusti, ne ainakin tietaa jotka mut oikeesti tuntee, en viihdy vieraiden vanhusten, tai "vanhusten" jos koitetaan olla poliittisesti korrekteja, seurassa oikein yli kahta tuntia ilman etta multa alkaa ilma loppua. Jotenkin oleminen vaan kutistuu... Joten nyt kun joudun/saan olla viikon verran tollasen vanhan pariskunnan seurassa, niin vedetaanhan siinakin jo rajusti ulos meikalaisen vyohykkeelta.. Mutta, ei ainakaan viela ole ahistanut. Ne on kuitenkin ihan tosi mukavia, ja sekin auttaa etta ainakin kolme tuntia paivassa hengailen jossain ulkona. Mutta, ma otan tamankin silleen etta taa nyt on asia missa on kasvamisen varaa, ei mulla vanhoja vastaan mitaan ole, ma en vaan viihdy niiden seurassa. Kutistun. Joten, tan viikon jalkeen olen siinakin parempi. Ja olen ma huomannut siina asiassa muutosta jo muutenkin viimisen vuoden aikana, joten... working on it. :)

Ja toinen mukavuusalueen venytys mulle on se tieto, etta siella koulussa tulee oleen tosi vahan oppilaita. Koska ma mielellani oon vahan taka-alalla, toimin sielta kasin. Eli mielellaan "sulaudun joukkoon" ja teen seka ne hyvat etta tietysti huonot tekoni silleen puolihuomaamatta. Mutta, jos siella on nelja oppilasta niin siina ei paljon sulauduta. :) Eli, kasvun paikka siina.kin. Ja toikin oli asia minka tiesin jo tanne hakiessani, etta on todennakosta etta ei kovin montaa oppilasta tule olemaan, mutta hain silti. (toivoin kylla etta olis ees kymmenen.. :)
Ja sit tietysti se etta en osaa kielta yhtaan tulee oleen haaste, ja kun mun huumori esimerkiksi on tosipaljon kielella kikkailua, niin se asettaa rajansa kun ei osaa puhua. Pitaa ryhtya vaan miimikoksi, hauskahan miehen on kuitenkin pakko olla, siina ei sallita poikkeuksia. :P
Mutta, edelleen, kun ei pysty toimimaan tilanteissa kuten aina ennen on toiminut, niin siina joutuu kasvamaan. Eli, kasvu olkoon paivan sana. Tai rajojen venyttaminen, ei mitaan suurta, mutta monta pienta..

Niinmuuten, toi otsikko liittyy tilanteeseen kun sen pariskunnan miesosasto kerto etta noi dts:ssa tekee jotain slummityota, antaa lapsille ruokaa jne. Niin sit se sano etta jos ma meen sinne niin ne lapsethan tulee rakastaan mua, koska ma olen big and blond... :)
Mut, siita raportoin sitten kun sen aika tulee, toteutuko ennustus.

Taalla on muuten just opettajien mielenosotukset paalla, tuolla kadulla ne paristelee rumpuja ja heiluttelee lippuja. Hymy huulilla kuitenkin. Ne ansaitsee n. 350e kuussa taalla. Silla ei kuulemma ela, ja uskon sen. Eli, suomen opettajat, alkaa tulko tanne toihin. No, ei taalla kuulemma laakaritkaan ansaitse kuin jotain tuplat siihen..

Mutjoo, enskerralla taas lisaraporttia esan edistymisesta elaman saralla. Tai takapakeista. Moi.