Aariin maailman

Taas vierahti viikko, ja maisema vaihtuu. Pichilemu on jaanyt taakse ja ollaan talla hetkella Punta Arenasissa, ihan Chilen etelaosassa. Lennettiin tanne (suurimmalle osalle oli eka kerta lentokoneessa :), viime yo nukuttiin lentokentalla, tai muutama tunti, ja tasta jatketaan laivan ja bussin jeesaamana Ushuaiaan, huomenaamulla lahto ja semmoset 12 tuntia viela matkantekoa edessa. Kauas on pitka matka, ja maailman aariin viela pidempi.

Josta mieleeni juolahtikin etta joskus aussiaikoina mun suosikkilauluni oli se jossa sanotaan etta: Jesus i believe in you, and i would go, to the ends of the world, to the ends of the world, for you..

Suomeksi jotakuinkin etta: Jeesus sua ma rakastan ja vuokses meen, aariin maailman, aariin maailman, sen teen...

(hyva laulu, ottakaa ohjelmistoonne)

Niin, Ushuaia on virallisesti maailman aari, sita kun ihan mainostetaan lauseella: fin del mundo, eli.. Eletaan nyt sitten kerran(KIN) todeksi niita asioita mita ylisteltaessa lauletaan. Hyva nain, edes joskus. :) Katotaan mita tuleman pitaa. Viileahkoa on ainakin. Ja tuulee. Kymmenessa asteessa liikutaan. Eli pitkat kalsarit laukunpohjalta esiin ja tuulta pain.

Viikko Pichileussa oli kiva. Kuten mainitsin ehka, se on missionuorten sporttimesta, eli siella voi surffata ja niilla on urheilukompleksi uima-altaineen jne. Ja se on myos suurin base mita ywamilla on etela-amerikassa, taitaa olla joku 70 henkiloa vaikituisena, ja mm. viis-kuus dts:saa vuodessa. Me tyoskenneltiin lahinna siella olleen King’s Kids –leirin kanssa, 8-17 vuotiaita, n. 60 kappaletta. Paikalliset veti sen leirin ja me sitten jeesailtiin. Valilla tietty tehtiin tyopalvelua keittiossa jne. ja aika monta kertaa paasin soitteleen rumpujakin. Tietysti harjottelematta ja ikina kuulematta niita toisia soittimia kunnolla ja sadan viidenkymmenen yleisolle. Joka on mulle aina haaste, kun en oo tosiaan mikaan ylihyva ja siihen kun yhdistaa perfektionismin (eli ylpeyden), niin aina vahan miesta koetellaan siina. Kivaa se soittaminen kuitenkin on. Ja ihan hyvin meni. Aina sielta joku tytto loytyy jolta saa saalikehut.

Siella oli leirin miehistossa sellanen Chilelaisten ilosten poikamiesten joukkio, joiden kanssa soitettiin. Oli vetopasuunaa ja trumpettia ja monenmontaa mukavaa. Oli hienoja tyyppeja, paljon energiaa ja asennetta. Sellasia tyyppeja joista voi kayttaa sanaa perusjamppa. Tavallaan niin hyvia siina perusjamppaudessaan etta siina saa ittensa tuntumaan huonolta, ja ihmettelemaan etta miten te tytot ette tajua miten hyvia miehia noikin on. (tiedan, sama menee toisinpain) Mutta nain eurooppalaisena ja oman reviirinsa tarvitsevana aika ajoin meinas vahan tukahduttaa se huomio minka niilta sai. :) Etta: –joo joo ollaanhan me kavereita ja tekin ootte mahtavia, mutta ei mein nyt tarvii seittemaatoista kertaa paivassa katella ja halata ja ylistaa toisiamme... ja pliis, ei noin pitkia katseita.. ja syo nyt vaan ihan ite se kakunpalas, en makaan antais omaani sulle vaan soisin sen salaa nurkantakana.. ;) Valilla tuli sellanen olo etta –en ma nyt sentaan NOIN hieno ihminen ole. Enka tervatsa sentaan edes soita hyvin. Mutta. Kivaa oli, yolla syotiin soppaa keittiossa ja naurettiin. Ja valilla jopa tajusin niiden jutuista jotain... Chilen espanja kun on vahan erilaista kun argentiinassa. Tosin yhen tyypin jutuista en tajunnut ikina mitaan. Yhtaan mitaan... Ma kylla nykyaan ehka vahan jopa osaan espanjaa, uskaltanen sanoa. Tai ainakin kayn keskusteluja. Mutta isommassa joukossa olen sujuvasti hiljempaa..

Yhtena iltana kaytiin kaupungilla vetamassa evankeliointia, meita oli siella varmaan sataviiskymmenta yhteensa, joten iltaan mahtui monenmonta draamaa ja musiikkiesitysta ja. Paasin mattamaan Hermanin kanssa raggaetakin, ja talla kertaa oli ne torvetkin mukana. Oli hyva sillisalaatti. Ja oli siella muutama ihminenkin kuuntelemassa, omien sadanviidenkymmenen lisaksi. siis. (Tahan valiin on pakko sanoa, kun viimekerralla unohdin, etta siella Mendozassa yksi niista teinitytoista tuli uskoon, joten... jotain hedelmaa.kin ollaan tuotettu tiimimme kanssa. Parempi yksi pyy pivossa kuin kymmenen naapurin puutarhassa ja naapuri siita kitisemassa etuovella.)

Herman haluais etta tehtais senkanssa maailmankiertue mein koulun jalkeen (eli argentiina-uruguai-brasilia, viikon verran ehka). Ja se myos haluais etta ma soittamisen lisaksi rappaisin, suomeksi. Olis lisaksi joku rappari brasiliasta mukana. Jihuu.!. :) No, onhan mulla (surullisen?)kuuluisa hittipiisini, ja akkiakos ma teen lisaa. Eipa niista sanoista kukaan mitaan tajua. Anyway, saa nahda mita siitakin suunnitelmasta tulee. Osa keikoista on jo aika-jotakuinkin-tavallaan sovittu, mutta kun ollaan etela-amerikassa niin... Ja ne ei oo siis mitaan isoja, ei. Jokatapauksessa, jotenkin huvittava mielikuva. Esa rabayttaa brasiliassa.. whaaaaat...?

Ai niin, paasin surffaamaankin kerran. Pitkasta aikaa. Oli mahtavaa, vaikkei siita mitaan tullutkaan. On se vaan kiva laji. Vesi oli kylmaa kuin einari, (keli oli vahan kuin suomen alkukesassa) mutta markapuvun kanssa parjas muutaman tunnin. Jos haluatte yhdistaa surffauksen ja dts:n, (kylla elias, taa lause on sulle. Ja Jonille kanssa.) niin tuolla on tein paikka. Muutenkin kylla tykkasin kovin. Onhan se hieno mesta, kaunis. Tunnelmallinen ranta-pikkukaupunki. Ja omaa etela-amerikkalaisen raffiuden, silti. Tykkaan siita kun asiat ei oo liian taydellisia. Urheilukompleksikin on siis vahan eri kun jossain suomessa olis. Ja on se vaan mahtavaa menna aamulla rannalle juoksemaan tai kavelemaan. Valilla sita tekee vaan mieli huutaa kun se kauneus on niin. Jumalasta.

Ja tietysti viikkoon mahtu muutamat itkut ja syvalliset mietinnat. Ja keskustelut ja uudet ystavat. Vaikutukset ja vaikutelmat. Yhteydet ja erilaisuudet. Ja jos jumala mulle jostain puhu niin ehka rakkaudesta. Siita etta se ei oo vaan pystysuoraa, vaan vastaus mun huokasuun etta: -nayta mulle etta sa rakastat mua, on:

-katoppa esa ymparilles ja senjalkeen kato mua ja sano etten ma rakasta...

-Niin. Rakastat.

Ja ehka puhu myos tunteista. Siita etta ikava.kin on hieno asia. Koska ikavan syntymiseen tarvitaan alle joku ihan toinen tunne. Eli ilman ikavaa...

Ja valikevennys. Poltin myos naamarini. Ei pitas nukahdella rannalle. Eika ollut edes lammin paiva vaan takit ja kaikki oli paalla.. vaan ei paan paalla. Eli jos mulla jossain kuvissa on punaset silmaluomet, niin se ei ole casuaalia transvestiittiuttani, vaan auringon suomaa (tervetta?) punaa. Voi terve ja morjes sita ikavaa oloa minka naamani sai kokea muutaman paivan ajan. Pitakaa lapset huolta naamoistanne tai alatte nayttaa multa... (vanhalta siis?)

Tiimin kanssa menee ihan hyvin. Ei suurempia kriiseja. Ja Luisin kanssa on jopa ihan kivaa. (kaikkea sita toteaakin sanovansa :) Matkustaminen taalla maailman aaressa on vahan kalliimpaa kuin ennakoitiin, varsinkin kun naa jampat taalla ei oo etukateissuunnittelun maailmanmestareita, mutta eikohan tassa parjata. Juuri vaansin meille illallisen kahteentuhanteen chilen pesoon, eli n. 50 senttia per jamppa. Ja oli jopa hyvaa. Tosin, siina saastetty raha uppoaa sujuvasti siihen etta jouduttiin nukkumaan hostellissa taa yo kun kaikki bussit ushuaiaan oli taynna. Mutta kiva paasta lampimaan suihkuun ja pois teltasta ekaan kertaan pariin viikkoon. Ja patjalle, aah..!

Ei sen enempaa, aah-iin on hyva lopettaa. Paastakaahan kaikki sellanen tyytyvainen "aah!" kun kaytte nukkumaan ja muistakaa missionaaria maailman aarissa. Tai vaikka mua.

Siunauksia.

Pienia onnenhetkia – little moments of happiness

Pienia onnenhetkia – little moments of happiness

Ristiretkella ollaan. siis. Tai missio-matkalla. Tai en ma oikeastaan just talla hetkella saa paastani irti etta miksi sita pitais suomeksi kutsua virallisesti. Raamatulla paahan hakkaamisesta on kyse jokatapauksessa. (mulla on iso raamattu. painava.kin.)

Joulun jalkeen heitettiin haikeat jaahyvaiset puolelle porukasta ja koululle, mun osalta haikeinta ehka oli kun Maxi 7v. Itkien hyvasteli mut.. J Hieno lapsi.... yks ensimmaisista kenenlaisen ma voisin jopa toivoa omaksi lapsekseni. (joo tiedan, jos ma joskus saan lapsia niin ne aikoo olla hirveita riivioita. Murphyn laki. Taijotain.)

Siita sitten matkattiin yon yli bussilla Mendozaan, joka on jonkun 700kilsaa lounaaseen cordobasta. Taalla vuorten juurella, oliskohan ne andit tai jotain..? no idea.. Mutta kauniit maisemat on jokatapauksessa.

Eka vko oli aika iisia, majoituttuun meidan toisen liiderin, Germanin kotiin, koska kirkossa jonka kanssa tyoskenneltiin oli jo yks sielunhoitokoulun ryhma buenos airesista. Niilla on kahden huoneen talo ja ne otti sinne kuus tyyppia viikoksi, kohtuullista vieraanvaraisuutta. : ) Ekalle viikolle sattu viela kaikenmaailman uudetvuodet, joten sopivasti patki rytmia. Kaytiin myos Mendozan YWAM-basella, joka on sellanen ison iso farmimeininki. Niilla on siella kuuskyt (60) tai yli metria halkasijaltaan oleva uima-allas. Ihan kasittamaton, siihen mahtuis ehka tuhat ihmista. Se on kastelukayttoon tehty ja siihen sita kaytetaankin, mutta myos uima-altaana. Oli mahtavaa paasta pitkasta aikaa uimaan. Niilla on siella myos kaksikymmenta saksanpaimenkoiraa. Vahtimassa ja ihan muuten vaan. Pentujakin oli kymmenen. Aika siistia. Jos tykkaatte koirista, farmimeiningista, jalkapallosta tai vuorikiipeilysta, menkaahan sinne tekemaan dts:nne. Siella on kohtuupaljon populaa, joku sata parhaimmillaan. Mutta on siella sita tilaakin. Yks ilta vedettiin siella ylistykset uusille futis-oppilaille. Ja paivalla pelailtiin futista. Ja yo-uinnit altaassa tietysti kruunas homman. Vahan kuin kesasuomessa konsanaan. : )

Viikon suurin saavutus seurakunnassa oli konsertti joka pidettiin. German, mein liideri on taysiverinen artisti, rappaa ja on tehnyt muutaman levynkin, ihan oikeasti hyva, joten meilla oli sitten keikalla sen lisaksi vierailevana artistina Marlo Perusta, ja kitaristinakin oli tosi tosi hyva muusikko, paikallisia suuruuksia, ja viulussa oli Theresa Itavallasta, joten kansainvalista meininkia. Ja meika paasi sitten pieksemaan rumpuja… Musiikkityylina oli improvisaatio hiphop-hardcore-raggae-raggaemurffi, eli rakenteet ei ollu mitenkaan etukateensovittuja. Siina viimeistelytreeneja vedettaessa yhessa toisessa kirkossa, kun matin rumpuja joidenkin biisien kertosakeissa poikien hyppiessa siina lavalla totesin etta -just nyt talla hetkella ma olen onnellinen. Ne tunteet oli sita kuuluisaa onnellisuutta – pienia onnenhetkia. Hymy korvissa ja fiilis katossa. Ja valilla mietin myos etta pitiko mun tulla Argentiinaan asti etta paasen tekemaan sita mista tykkaan eniten – soittamaan. En ollut ikina soittanu rummuilla hiphoppia raggaesta puhumattakaan, ja viimiseen kahteen vuoteen oon muutenkin paassy soittaan ehka viis kertaa, joten etukateen pikkusen jannitti, mutta ihan hyvin se meni. Pojat tykkas, (tai valehteli sujuvasti : ) Ja illan konsertissa soitin varmaan kovempaa kuin ikina elamassani, kun aanentoisto oli vahan mita oli. Mutta oli kivaa. Useampaan kertaan jouduin kiittelemaan Jumalaa siita etta se anto mulle mahollisuuden noihin – pieniin onnenhetkiin. Ehka ne kesti sen kymmenen sekuntia kerrallaan, mutta silti. En tosiaankaan odottanu mission alussa etta paasen soittamaan livena bandin kanssa ja ilman mein tiimien vaihtoa mulla ei olis ollu noita mahollisuuksia paasta soittamaan, siina tiimissa missa olin ekana ei ollu ketaan muusikoita. Joten, kiitollisuudella tassa vedetaan. Ja luottamus siihen etta mun on hyva olla just tassa tiimissa on iso. Eikohan Jumala tieda mita se tekee. munkinkanssa.

Uusivuosikin oli ihan kiva. Erilainen. Vietettiin sita Germanin kotona ja Argentiinalaiseen tapaan tietysti paikalla oli koko kylan vaki ja koirat ruokapoyta oli pitka. Siina sitten puoli kolmen aikaan yolla pojat kavi lainaamasssa naapurista rummut ja muuta soittosalaa, ja ei muuta kun karkelot pystyyn. Valilla vaihdettin rumpaleita ja kitaristeja Ja…. Siina pihalla soitettiin erilaisia savellyksia aamukuuteen asti. Ja. Naapurit ei valittanu. Eika Germanin vanhemmat. Taalla taa naapurien aanensietokyky yleisestikin on vahan erilainen kuin suomenmaassa. Jokatapauksessa, valilla vahan hymyilytti. Rentoa meininkia.

Edellisviikko oltiin sitten yhessa…lahiossa, tai kylassa, en oikein tieda miksi sita pitais kutsua. Barrio, espanjaksi. Parikyta kilsaa mendozasta, taalla vuorten juurella. Lumihuiput nakyy kuitenkin, ihan kohtuulliset maisemat. Oltiin yhessa pikkusessa baptistikirkossa, ehka 30 nelioinen lukaali. Vaki on vanhaa ja sita on vahan. Nuoria yksi. Ja lahiokin koostuu lahinna yhesta kadusta. Rauhallinen meininki. Aina valilla paasee unohtamaan etta taalla jossain paikoissa on ihan kohtuu vaarallistakin, edellisen kirkon liepeilla oli yhtena aamuna ammuttu yks poika kun joku oli paattany haluta sen fillarin. Joten, siella kun evankelioitiin niin koitettiin olla liikkumatta hirveesti yksin. Mutta eipa noita tosiaan niin hirveesti ajattele. Ja toka mesta tosiaan oli tosi rauhallinen, kaikki tuntee toisensa jne. Nukuttiin kirkon lattialla, ilman patjoja, ja liian vahan tunteja per yo, ja kaytiin suihkussa jossain lahitalossa tai takapihalla ja ruoka suunnilleen valmistettiin tossa keittokomerossa. Perus missiomeininkia. siis.

Taalla ollaan vedetty ihan kohtuullisella aktiivisuudella, ekana iltana pidettiin vahan kokousta ja eilen oli sellanen lastentapahtuma, oli noin ziljoona lasta joista osan kanssa sitten pelattiin futista ehka kolmetuntia (valissa syotiin karkkia, tietysti) ja tytot veti leikkeja niille jotka ei halunnu pelata. Oli ihan hauskaa, valilla oli vahan pyorityksessa tietysti kun kolmemiljoonaa lasta puhu yhta-aikaa espanjaa mulle, mutta taalla naa lapset on onneks vahan helpompia kuin siella mein slummissa. Naa jopa uskoo kun sanoo etta ei. : )

Iltasin oli kokouksia, paivalla kaytiin markkinoimassa niita ja siivoiltiin kirkkoa jne. ja kaytiin ruokailemassa yksien vanhusten luona jne. Yks paiva mulle kerrottiin etta huomenna sa esa meet jonnekin toiseen kylaan jossa on joku kokous tai jotain, ei tarkempaa kasitysta, ja mun pitaa sitten puhua siella. Espanjaksi.... Eli meikan taktiikka oli etta sanakirja kateen, ja kirjotin koko setin vihkooni josta sen aioin puolilukea ja laitoin sitten Gabyn tarkastamaan sen ja korjaamaan kaiken mahdollisen. Aiheekseni paatyi elama lain alla.. niinkin helpon valitsin. (Loppujenlopuksi en menny sinne kun pastorin auto hajos, mutta olin valmistautunut menemaan kylla. Tosin, ehka vahan huokasin helpotuksesta.. :)

Haasteita. En niista niin hirveeseti yleisesti ottaen pida, mutta hyvaahan ne vaan tekee, kylla ma sen tiedostan. Ja aikoo varmaan jatkossakin olla ihan kohtuu haastavaa, ja mein ryhman tytotkin tekee parhaansa haastaakseen mun muka-jumiutuneen ajatusmaailmani jotakuinkin kaikessa mahdollisessa. Hyvaa vaantoa valilla mein keskustelut. : ) Ja Luis nyt vaan on ihan muutenvaan haastava. Tosin, eipa mulla mitaan oikeita ongelmia senkanssa enaa ole, se vaan on perushaastava teini joka sattuu olemaan 22v. : )

Ollut antoisaa ja mielenkiintosta aikaa tama mission alku. Ja kivaakin. Mielenkiinnolla odotan mita tuleman pitaa. (Ja tietysti asiaankuuluvalla pienella pelolla.. : ) Mutta. On kivaa olla taalla. Jokatapauksessa.

Viimeviikko paraytettiin sitten Chilen santiagoon, jossa oli etelaisen amerikan etelakarjen Missionuorten konferenssi. Siella oli kivaa, rento meinki ja hyvia puheita ja muuta ohjelmaa. Yhessa kokouksessa saatiin jopa pienenpieni mohspittia aikaseksi. Kun yks bandi vaansi muutaman biisin. :) Konferenssi oli santiagon ywam basella, siella oli joku 500 ihmista ja teltoissa nukuttiin. Oli ihan siistia vuoristomestaa kun bussilla paraytettiin Chilen puolelle. Lumihuippusia vuoria ja pikkusia kiemurateita.
Nyt ollaan Pichilemu nimisessa rantakaupungissa, Chilen rannikolla. Taalla on etela-amerikan suurin ywam-mesta, ja taa on myos se paikka jossa missionuoret surffaa. Pikkusen on viileaa, sellanen parikyt astetta, ja vesi on kylmaa. Mutta jospa tassa jokupaiva saatais laudat ja markapuvut lainaan. Siistia maisemaa on joka tapauksessa.

Valilla huomaa etta tunteet vahan heittelee. Valilla ei jaksais olla niin hengellinen, tai "hengellinen" miten sen nyt haluaakin sanoa. Valilla sen sijaan etta laulais hengellisia lauluja tekiskin mieli laulaa sarkyneista sydamista ja sortuneista unelmista ja sinisista tunteista, ja valilla sensijaan etta laittais toivonsa Jumalaan tekiskin mieli vahanaikaa velloa sellasessa sopivassa toivottomuuden ja lohduttomuuden tilassa, ja valilla sensijaan etta paattais menna minne jumala mut haluaa tekiskin mieli nostaa peukalo pystyyn jonkun aution ja kauasjohtavan maantien reunalla.

Mutta, kuten edellisiltana kun kuunvalossa kolmenmiljoonan tahden alla seisoskelin basen takana olevalla kukkulalla ja kattelin edessa avautuvaa 180 asteen merimaisemaa. Niin mun rukous muotoutu jotakuinkin tallaseksi.
-God. So i'm in chile now. and i'm tired. and i love you.
thank you.

eli, kiitollisuudella mennaan. edelleen. joka hetkesta, kylla taltakin reissulta jaa sielun sopukoihin monen monta kaunista asiaa. Ja kylla, se mun usko ja luottamus edelleen on siella jumalassa, ja tulevaisuuskin. Vaikka valilla sarkyneista sydamista aionkin laulaa. Ihan vaan sentakia etta se on myos osa elamaa. uskovankin elamaa. yhtalailla.

Mun tulevaisuuden suhteen ehka vahan on asioita auennut, mutta en sen tarkemmin niista kerro viela. Haluan vahan lisaa varmistusta, joten jos (ja kun) rukoilette mun puolesta, ja jos jumala teille antaa jonkun sanan, niin valittakaa se mulle. Ja jos ette rukoile, niin nyt on siihen tilaisuus, ilmasta puheaikaa tarjolla. Alkaen... N-Y-T.... NYT! (ja samaan syssyyn voitte kertoa jumalalle vahan myos omista kuulumisistanne, kysellakin asioita. Jumala mielummin kuulee tein kuulumiset suoraan teilta kun lukee ne paivittain omasta laajakaistayhteydestaan. Uskokaa pois. Kylla tekin kuulisitte mielummin naa jutut suoraan multa, jos se olis mahdollista. Otaksun. :)


...Aamen.

Tuli mieleen, etta jos me ajatellaan tata meidan elamaa ja uskonelamaa vahan niinkun etta taa on sellanen koulu. Jumalan koulu. Se maksaa mein opiskelut ja laittaa meille sellasia sopivia kursseja eteen, valilla vahan vaikeampia ja toisille jotka sita tarvitsee, vielakin vaikeampia. Toiset paasee vahan helpommalla. Jokatapauksessa, on ihmisia jotka suoriutuu siita koulustaan tosi hyvin, on "tosi hyvia" uskovia. Melkein moitteettomia. Mutta sitten kun lopulta tulee aika, etta jumala toteaa etta nyt on tarpeeksi kouluja kayty, ja on aika alottaa tyonteko. Ja ihan kaytannon oppiminen tyon kautta, niinkun se nyt elamassa menee. Ja jumala sitten ilmottaa talle mallioppilaalle etta mulla on sulle tyopaikka, tehtava. Mutta, tama mallioppilas ei haluakaan sita tehtavaa, vaan haluaa jonkun toisen tehtavan. Ei haluakaan olla autokuski vaan haluaakin leikata ruohoa. Haluaakin teha asiat omalla tavallaan, valita oman tiensa. Hmm...

On myos toinen oppilas, vahan kehnompi, valilla kompastelee opiskeluissaan rajusti, mutta jotakuinkin selviytyy sinne asti etta jumala toteaa etta on aika alottaa tyonteko. Kun jumala ilmottaa, etta sun tehtava olis nyt tallainen ja tallainen, niin tama oppilas on heti valmis ja intoa taynna. Vaikka kouluarvosanat ei ehka olekaan olleet parhaat mahdolliset, niin han on valmis hommiin. Ja han uskoo etta jumalan hanelle varaama tehtava on hanelle paras mahdollinen.

Jos nyt vertaillaan naita kahta. On "hyva uskova" joka ei halua tehda sita minka jumala on hanelle varannut, ja "vahemman hyva uskova" joka on valmis tekemaan juuri sen minka jumala on hanelle varannut. Kumpi on jumalalle hyodyllisempi. Kayttokelposempi..?

Niin, ja jos jumalalla sattuu viela olemaan automaattisesti itsensa leikkaava ruohikko, niin kaytannossa tama ensimmainen kaveri on jumalalle hyodyton. Vaikka olisi miten super-uskova. Jumala joutuu kouluttamaan toisen autokuskin itselleen alusta saakka.

Hyodyton vai hyodyllinen..
Kumpikohan ma olen. Kumpikohan sa olet.



Tahan loppuun viela..

Kun oltiin mendozassa edellisviikolla siella ywam basella, niin sen basen johtajan vaimo oli raskaana, ja lopulta kavi niin etta kuudennella kuukaudella ollut raskaus meni synnytykseksi ja niiden lapsi kuoli synnytykseen. Oli monta murheellista kasvoa sina iltana siella. Niin.. kuten sanoin, sydansurut on osa myos meidan uskovien elamaa. Surullisia ja vaikeita asioita tapahtuu vaikka me toivotaan ja rukoillaan muuta.
Jokatapauksessa, hautajaisissa perheen isa sitten rukouksessaan Jumalalle totesi etta:

Jumala. sa tiedat etta me ollaan aina oltu antelias perhe. mutta nyt me annetaan sulle jotain suurempaa ja arvokkaampaa kuin koskaan aiemmin. me annetaan sulle meidan rakas lapsemme.

...................................................
Elamaa. En lahde tohon mitaan lisailemaan.
-naihin sanoihin. naihin tunnelmiin. siunauksia sinne kotisuomeen..