ikuisia kertomuksia..

..Ushuaiasta. Kun saavuttiin tanne, niin muistin etta mahan en oikeastaan pitanytkaan kylmasta... mun ruumiini, elava sellainen, muistutteli siita vahvasti. Ja tietysti nappasin lentsun matkaan heti alkumatkasta..

Taalla kelit on kolmesta kymmeneen astetta, valilla sataa ja valilla on vahan aurinkoakin. Sellanen suomen alkukevat, ilman lunta tosin. Tai lumiraja menee jossain tuhannessa metrissa. Taa on kaupunki on sellanen kaistale vuorten ja meren valissa, tosta kuvasta vahan nakee. Vuoret ei oo kun muuutaman kilometrin korkeita, mutta ihan komeita kylla. Taalla majotutaan paikallisella ywamin basella, se on pieni, nelja oppilasta, kaksi staffia ja johtaja.tar. Sellanen talo. Jonka takapihalla on toinen pikkutalo jossa me pojat nukutaan. Joka viela kaksi viikkoa sitten oli jonkun prostituoidun toimisto. Eli vahan on sen talon kayttotarkoitus vaihtunut.. parempaan.kin.

Taalla ollaan tehty aika paljon yhen srkunnan kanssa hommia, siivottu niiden raksajatteita, ja Luisin kanssa ollaan vahan jeesattu pastoria rakentamaan yhta taloa (kuva vieressa) yhelle yksinhuoltaja-aidille jonka talo palo. Tosin, tuntuu silta kun rakentais leikkimokkia kun naa talot, koyhemmat sellaset taalla on vahan erilaisia kuin suomessa. Valilla meinaa huvittaa kun kovaa koitetaan laittaa lattiaa vaateriin, lattiaa joka on maassa olevien puiden paalla, eli joka jokatapauksessa ensiviikolla ei enaa ole vaaterissa..

Hieman myos mietityttaa etta miten ne ihmiset asuu siina talossa talvella, mutta kaipa ne selviaa kun on tahankin asti selvinnyt.

Taa kaupunki jostain syysta mulle on sekotus Gronlantia ja Karjalaa, kummassakaan ikina kaymatta, mutta mielikuvissani ne sekoittuu oivasti Ushuaiaksi. Eli on hienoja.kin taloja, kuulemma suomestakin tuotuja jossain, mutta vastapainoksi on sitten aikamoisia leikkimokkeja.

Jumala.kin on pitanyt huolta, kun mulla ei oikein ollut olosuhteisiin sopivia kenkia (skandaaleilla on vilpakkaa menna taalla, olen kokeillut), eika oikein ollut rahaakaan, niin jopas, kirkon vintilta loyty uudet oivat workin man -bootsit, joilla esan on hyva tallustaa. Kiitos siita ylospain.
Mein toinen liiderimme German lahti Mendozaan, silla on siella joku ison sekulaaritapahtuman rappikeikka, joten yhella liiderilla mennaan loput pari viikkoa. Mutta ei tuottane ongelmia se.
Talla viikolla on ohjelmassa vanhusten kiusaamista ja sairaiden morjestelua. Ainakin. Ja parit nuortenillat. Ja evankeliointia. Ja... nukkumista ja syomista? Viela muutama viikko pitais olla taalla, 22. paiva on tarkotus lentaa buenos airesiin ja siita bussilla himaan. Lentaminen kun on se vahiten kallis vaihtoehto, joten silla joudutaan meneen. Ma mielummin ottaisin sen kahen vuorokauden bussimatkan, ihan vaan kokemuksen takia. :)

Seurakunnassa ollaan touhuttu jo nuorteniltojenkin merkeissa, ja theresan kaa soitettiin ja soitetaan sunnuntaikokouksissa. Rajusti paassyt vetamaan humppakomppia, biisit on vanhoja mutta vetavia.. :)

Eka viikko oli mulle vahan haasteellinen, sopeutumisen osalta. Pienet mestat ja vahan "omaa tilaa" johon oli jo ehtinyt tottua. Ja siihen paalle viela se etta joutuu kayttamaan paljon vaatteita...(tai palelemaan) Mutta nyt olen jo sopeutunut. Kai siita kertoo sekin etta basen johtajatar pyysi mua tanne vuodeksi toihin. (Tosin en tieda miksi, en mitenkaan erityisesti ole taalla loistanut ominaisuuksillani, tosin tekemani teeleivat nauttii suurta suosiota.. Mutta kai ma sitten olen hyva hamaamaan aluksi, ennenkuin totuus paljastuu :) Nailla nakymin en oo jaamassa, ainakaan suorilla, mutta katotaan nyt, en nykyaan halua sanoa asioita liian varmoiksi kun ne ei tuppaa olemaan.

Yks paiva kaytiin kavelemassa vuorelle, (3 tuntia sivu) ja paastiin sinne lumirajaan asti. Opetin Luisin tavoille, eli annoin kunnon lumipesut. Siita kuva ohessa. Anyway, tunnelmat oli kuin kotisuomessa konsanaan. Tai ei.



Ennenkuin matkattiin tanne, Puerto Arenasissa Chilen puolella tosiaan oltiin yksi yo. Ja siella hostellissa oli israelilaisia tyttoja lauma, joiden kanssa sitten musisoitiin iltasella. Tahan valiin ote kasikirjasta israelilaisten maailmaan:

-Kun nuoret israelilais-uroot ja -naaraat ovat suorittaneet velvoittensa yhdyskunnalle, punaposkiset ja hyvakuntoiset yksilot matkaavat suurina laumoin aina maailman aarissa sijaitsevien jokien alajuoksuille asti kutem... -eiku.

Vaara kirja. Otetaanpa uusiksi:
-Kun israelilaisnuoret ovat suorittaneet asevelvollisuutensa (naiset 2, pojat 3 vuotta) ne. melkeinpa kaikki, matkaavat ympari maailmaa vuodeksi tai puoleksi. Suosituimmat (ainoat) kohteet ovat etela-amerikka, australia, ja intia. Taalla Ushuaiassakin niita mokomia on laumoittain. Sen jalkeen ne aloittavat "normaalin" elaman. Kun paa on tuuletettu.

Eli, siina kun musisoitiin, ja ne laulo perinteisia laulujaan hepreaksi, niin taas muisti etta mika se juttu on mika niissa on erilaista. Israelilaisissa. Niiden lauluissa, kaikissa, on se erilainen savy. Ehka vois mielessaan kuvitella milta se kuulostaa, ja nayttaa, kun miehet on lahteneet sotimaan ja kotiin jaaneet naiset kokoontuvat yhteen laulamaan, ja tanssimaankin. Tavallaan pitamaan hauskaa, mutta... Ja ne laulut ei sinansa oo surullisia, mutta niissa on se saro. Se tietty surumielisyys, haikeus, on lasna koko ajan, jokaisessa laulussa. Kai se on vahan sama kun parayttais kitarasta a-duurin tai mollin. Siina on se. ero. Vaikka a:sta onkin kyse molemmissa.
Ma en tieda onko toi ilmio kaikissa sotaa kayvissa maissa, kun olen tutustunut vaan israeliin ja -laisiin. Mutta samoin myos niista kaikista tytoista huomaa sen etta ne on sen piirun verran "raffimpia", kayneet sen kaks vuotta armeijaa, nahneet sita taistelua vahan lahempaa. Jokatapauksessa, se musiikkikokemus, niiden kuunteleminen, oli yks hienoimmista pitkaan aikaan. Jotain elaman makua.

Jokatapauksessa, kaikki ei sita ymmarra miksi israelilaisilla on se asenne etta ne ei hirveesti pyytele anteeksi olemistaan tai tekemisiaan, mutta ma koitan ja vahan luulen ehka ymmartavani. Kun Suomi-neidon asenteella ei siina ymparistossa hirveen kauaa kukuttaisi.. Sen niiden kaytoksen vaan helposti sekottaa ylimielisyyteen, vaikka ei sita oliskaan. Mutta, menkaahan kaikki israeliin. (tasta tuli nyt tallanen matkailumainos. Ja kylla, mulle maksetaan tasta.. :)

Bussissa jolla tultiin tanne, oli tietty myos israelilaisa, ja siina meidan edessa istu pari tyttoa joista toinen oli tosi kipee. Veljeni Luis sitten suorasukaisesti totes mulle englannillaan etta: to pray, you question. Meika siina koitteli vieritella vastuuta parhaani mukaan, ja koitin vakuutella itelleni etta en ma nyt tainnut rukoilla, mutta.... Loppujen lopuksi paatin noudattaa Jumalan tahtoa otettuani rajun niskalenkin itsestani, ja aloin lammittelemaan sita kipeen tyton kaveria (en SILLEEN lammittelemaan, urpot, kertoilin vaan mm. kuuluvani support israel fb-yhteisoon :) ja lopulta sitten kysyin etta voidaanko me rukoilla sen puolesta. Ja ilomielin voitiin. Ja rukoiltiin. Tais olla ensimmainen kerta elamassani kun kysyn ventovieraalta moista. Joten, ehka oli pieni mutta mulle merkittava teko. Merkittavin talla viikolla. Etten luistanut tapani mukaan siita.kin. Tietysti sitten rukouksen jalkeenkin parhaani mukaan huolehdin ja jeesasin sen minka pystyin. Ja ei, ei parantunut, ainakaan heti. Miksi? Kysykaa sita Jumalalta, niin makin aina teen. :) She walks in mysterious ways, lauloi U2:nkin laulaja-seta.

Eilen kun tapani mukaan paastosin, (paastoilen vrkdn verran viikossa) totesin etta luulis etta puolentoista vuoden jalkeen siihen olis jo tottunut, mutta ei. Joka kerta se on mulle haaste. Syominen taitaa olla aika merkittava osa (lansimaisen) ihmisen elamaa. Ja taitaa siina olla sita henkista ja hengellistakin haastetta. Aika usein, eilenkin, sita huomaa paatyvansa iltahamarissa jonnekin meren rantaan, ja toteavansa etta se suolasin vesi ei oo siella meressa.

Ja miettivansa.

..etta sanat on ikuisia, kuten eras ystavani opetti. Kun ne kerran on paastanyt suustaan ulos, niita ei saa takasin. Vaikka tekis mita. Vaikka pyytais anteeksi, vaikka muuttais mieltaan, vaikka tulis uskoon. Ja silti, niin vahan me mietitaan mita me sanotaan. Vaikka niin helposti niilla sanoillamme vedetaan toiselta matto alta. Valilla tietysti myos rakennetaan sita pohjaa, mutta useimmin se menee sinne matonvetamis-osastolle.

-Ma tiedan etta ma voisin rakastaa sua, mutta ma en halua.
...mutta ma en halua...

Kai sita jokainen mies tarvii sen maton alleen. Muuten meinaa olla lattia valilla liian liukas. Sita etsiessa, miettikaa mita sanotte. Ja viela toisenkin kerran.
Siunauksia maailman aarista. Jumala on. Taalla.kin

Ja ainiin, aiempaan blogiin laitoin vahan kuvia matkan varrelta, jos ette ole huomanneet....