"First I though you're very serious, but you are CRAZY!"

("eka luulin etta sa olet tosi vakava, mutta sa oletkin ihan kahjo...")

-sanoi eraskin tytto evankeliointireissussa.
...Ihan kivaa kun saa olla oma itsensa. Jostain kumman syysta ma esimerkiksi lauleskelen (joo joo keula) taalla kokoajan, jota suomessa en ikina tekis. Ihan vaan huomaavaisuudesta muita kohtaan. Hannakin aina tunki ruokaa mun suuhun jos ma aloin laulamaan, kai se oli joku lintuemo-ilmio, etta kun alko kuulumaan linnunpoikasten karjuntaa muistuttavaa aantelya, niin akkia ruokaa siihen suuntaan.. Noh, kielimuurista tai jostain ihanmuusta johtuen, taalla tulee lauleskeltua. Muunmuassa.. :)

Siispa, oltiin evankelioimassa viimeviikolla. Pilar -nimisessa pikkukaupungissa, joku 14 tuhatta asukasta. Paraytettiin bussilla rinkkojemme ja lastenvaunujemme kanssa paikalle (tiimin vetajina oli siis claudia ja pablo, sellanen 32v pariskunta joilla on 9kk vanha lapsi) ja saapasteltiin itsejemme kanssa kirkolle. Oli ihan hieno ja kiva seurakunta, tosin penkkeja oli vaan puoleen saliin asti kun vakea ei riita ihan tuvan taydelta.

Siella sitten majotuttiin piharakennukseen, patjat ja lattia -meiningilla, ja seuraavana paivana alotettiin sitten rukousteluiden ja aamupalasteluiden jalkeen vierailulla paikalliseen vanhainkodin tapaseen. Se oli vahan sellanenen vanhusten ruokintapaikan ja vanhainkodin valimuoto kai. Ei naista oikein ota selvaa. Aika pieni joka tapauksessa, ja aika karu. Tietysti. Vanhuksilla suomessa kaikesta huolimatta on aika hyvat olot, kun asioita suhteuttaa.

Siella sitten laulettiin ja Teresa soitti viulua hengailtiin vanhusten kanssa. Makin vaikenin sujuvasti useammalla kielella. Tai sit joku tulkkas mulle espanjasta helpommaksi espanjaksi, papparaisten puhetta kun ei ollut ihan helpoin ymmartaa. Ja koska mein tiimissa ei varsinaisesti ollu ketaan joka olis kunnolla osannu espanjaa ja englantia molempia, joten siinakin mielessa oli ihan hyva ja haastava viikko. Leaderit, eli claudia ja pablo ja mafe (19v. tytto kolumbiasta, erinomaista vaimoainesta olis jollekin, ei muuta kun tulkaa riiustelemaan.. ja samalla morjestaan mua :) osas muutaman sanan englantia, Teresa itavaltalaisena tietty osas englantia mutta ei espanjaa, sit viela Antonio (puoliprofessionaali evankelista) Paraguaista ja Rocio argentiinasta kuului jengiin, ja ne ei osaa yhtaan englantia. Eli, ainakin vahan tuli opittua lisaa espanjaakin ton viikon aikana.

Ekana paivana oli aika tyhja olo, ihan vaan sen takia kun tuntu etta musta ei aio olla mitaan hyotya koko hommassa kun ei osaa puhua. Tai osaa, mutta vaaria kielia.

Sit jossain vaiheessa kun alotettiin harjotteleen draamoja ja sketseja, niin olokin parani. Naytteleminen kun on vaan kivaa, ja siina ei tarvii puhua, yleensa. Mun ainoat vuorosanat viikon aikana tais olla "mama mama, me pico un mosquito" ja "soy estrella de rock de finlandia" mutta aiti aiti mua pisti moskiitto -laini tuli kylla tutuksi sen viikon aikana. Ja jostain kumman syysta kaikissa naytelmissa esa paatyy kierimaan pitkin maita ja mantuja. Kai se on mun kutsumus sitten, nain missionaarina.

Seuraavina paivina kaytiin vierailemassa lisaa vanhainkodissa, jossa mun piti puhua, joten puhuin aiheesta -vanhusten kunnioittaminen, sen puute, ja siita johtuva vanhusten yksinaisyys- kuulostaa hienolta, mutta vedin siis TODELLA yksinkertasen version, senjalkeen kun Mafen kanssa kaytiin eka sanakirjasta lapi kaikki vaikeat sanat, joita ei edes ollut. Mutta, ehka se oli ihan hyva puhe, silti. Pyysin muidenkin nuorten kuin itseni puolesta anteeksi.

Lisaksi kaytiin sairaalassa vierailemassa syopasairaan miehen luona rukoilemassa ja morjestelemassa, oli sairaalakin vahan erimeiningilla kun suomessa, sit kaytiin kaikenmaailman lasten "kerhoissa", vetamassa ohjelmaa. (eli esa kieri pitkin niita kuuluisia maita ja mantuja, moneen kertaan) Ja kaytiin tapaamassa kaupunginjohtajaa ja hengailemassa kaikenmaailman ihmisten luona ja..... Lisaksi vedettiin nuortenilta ja pari kokousta. Paasin jopa soittamaan rumpuja ylistyksessa, ekaan kertaan ehka viiteen vuoteen. Ja ne viela vaati etta soitan kovaa!! (jalkeenpain totes etta: -soitit kylla tosi kovaa... :) Mutta suomessa toistaiseksi ikina ei kukaan oo sanonu etta soita kovaa.. Muutenkin taalla on jotenkin kivaa se kun asioiden ei vaadita olevan taydellisia, ylistysta voi ihan hyvin saestaa pelkilla rummuilla ja viululla jne.. :) Suomessa kun valilla seurakunnissakin tuntuu etta se menee sellakseksi taydellisyydentavotteluksi, tai no, elamassa ihan vaan yleensakin.
Ja taas tuli todettua, etta todellisuudessa se "lahetystyontekijan" elama on niita pikkuasioita, kyllahan ma olin sen maailmalla jo moneen otteeseen todennu etta se on aika arjenlaheista, mutta taas se realisoitui aika hyvin. Luokassa opiskellaan, mutta toi on sita tosi elamaa.

Sen lisaksi, syotiin hyvin, todella hyvin, seurakunta tarjos paljon ja hyvia ruoka-aineita, joten otettiin tilaisuudesta vaari. Muutenkin oli tosi rentouttavaa, aika rauhallisella tahdilla vedettiin, argentiina-meiningilla. Tapaus tosielamasta: "monelta se kokous alkaa? -Puol ysi. Mita kello on? Puol ysi... me lahetaan kaymaan suihkussa ja sit pitaa viela kattoo ja harjotella ne piisit mita vedetaan...."
-Teresan kanssa tuli muutamaan otteeseen naureskeltua rentoa meininkia, mm. yhesta kerhosta myohastyttiin senverran etta paikalla ei enaa ollu ketaan.. Jai siis kerho pitamatta, mutta. Sellasta sattuu.. :) En voi vaittaa etteiko rento meininki sopis mulle..
Ja, joutuu aina ihmettelemaan sita kun normi keskiviikkoillan kokous saattaa kestaa puol kahteentoista. Ja siella on lapset ja mummot mukana suunnilleen.. Tallaselle iltaelajalle sopii kylla sekin kuin se nena siihen kuuluisaan.
On hassua olla se "cool" ulkomaalainen tyyppi joka vierailee seurakunnassa, mikalie missionaari. Kaikki srkuntapiireissa kasvaneet varmaan tiedatte mita tarkotan. Se joka ei osaa kielta ja vaan elvistelee ja patsastelee, eiku.. hymyilee ja yrittaa olla mukava vaikkei tajuakaan mistaan mitaan ja saa silti kaikkien huomion. :)

Niin, ja LIHAAKIN paastiin syomaan. Yks perhe tarjos grilli-illallisen. Ylensoin, runsaasti. Moneen kertaan.

Vikana paivana, kun jouduttiin vedattaan takaslahtoa kun taalla oli vessaremontit kaynnissa, niin muuta kaytti luppoajan menemalla muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja esa.. no menemalla ulkoilemaan ilman paitaa tietysti. Taalla kun ei paase rantojenmieheilemaan ikina, niin oli pakko tarttua tilaisuuteen. Eli vaikka vasyttikin, niin valitsin menna seisoskelemaan keskelle junarataa muutamaksi tunniksi ja kuuntelemaan musiikkia. Se kertoo ehka siita miten paljon oikeasti pidan auringosta, en ruskettumisen takia, vaan ihan vaan auringosta. Ja tuulesta. Ja veden kun viela olis saanu siihen yhdistettya.. :) Kai ne jollain tavalla on ne vapauden elementit. Ulkoiset.
Siina tuli mietittya myos, etta kun auringonotossakin on omat vaaransa, ihosyovat jne, niin kylla se lopulta on niin etta ihminen joutuu valitsemaan elamasta ne asiat joista se nauttii taysilla, ja ne joista se nauttii osittain. Ne jotka merkitsee niin paljon etta niista haluaa ottaa kaiken mahdollisen irti. Kyllahan auringostakin voi "nauttia" paita paalla ja vartin paivassa ja elaa turvallisesti, mutta se on mulle sama kuin etta ajaisin moottoripyoralla kaikenmaailman ajovarusteet paalla. Joo, olishan se turvallisempaa, mutta silloin se olis vaan osittaista nautintoa. Jos siita voi saada enemmankin irti niin ma valitsen sen vaihtoehdon, etta ne asiat mitka mulle on tarkeita, yritan nauttia niista taysilla. Ainahan kaikkea voi sattua, mutta ei elamalta voi suojautua kokonaan. Ja jos joku kutsuu noita turhaksi vaaralla leikkimiseksi, niin autolla ajo se vasta turhaa vaarallaleikkimista onkin, viela jos ajelee ihan turhanpaiten. Moni ihminenen kuolee autoonsa.

Ja elama, siltakin voi suojautua, sydamensakin voi suojata, voi olla rupeamatta yhteenkaan ihmissuhteeseen ettei vaan kay kopelosti, voi olla kokeilematta mitaan uutta, voi tehda vaan niita asioita mita tietaa osaavansa, ettei vaan kolhi itseaan, saati sitten sarje sydantaan, mutta.. se nyt vaan on kivempaa ajaa sita moottoripyoraa ilman sita kyparaa. Se nyt vaan on.

Mutta, en tieda miksi kerroin ilmanpaitaajuttuja tahan valiin, kai ne sitten on mulle tarkeita. Jokatapauksessa, oli hyva viikko. Ja oli jotenkin hieno tunne kun jonain iltana mietti kulunutta paivaa, ja totes etta ei tehnyt paivan aikana mitaan itsekasta. Kaikki oli tarkotettu jonkun toisen parhaaksi. Se tuntuu hyvalta.
Ja. Muutama taydellinen hetkikin mahtu viikkoon. Parina iltana puolenyon jalkeen istuskelin siella kirkon pihalla yksinani tayden kuun ja sinisen tahtitaivaan alla kuunnellen tilanteeseen sopivaa musiikkia, ja tuntu hyvalta. Jotakuinkin taydelliselta. Noi on niita hetkia mita varten musta tuntuu etta ma elan, tai mitka tekee elamasta elamisen arvosta. Kai se jollain tavalla on jopa mun tapani ylistaa. Ainakin ma koen Jumalan niissa hetkissa.

Kuitenkin, kiitin sydamestani Jumalaa siita etta sain olla siina hetkessa, siina paikassa. Etta sain olla jossain vitsin argentiinassa jonkun vitsin pikkukaupungin kirkon pihalla kuunnellen laulua jossa sanotaan etta "poika nostaa pystyyn peukalon, maaranpaana tuntematon" ja ajatellen etta mun tulevaisuus on ihan auki. Ma en tieda, enka jaksa arvailla. Ehka ma tulen taalta kevaalla takas, ehka en. Talla hetkella tuntuu silta etta jos jumala mut huolii, niin en tule, mutta silla voi olla mulle tietysti muitakin suunnitelmia. Itse itsessani tuntuu taas silta etta mulla ei oo niinpaljoa annettavaa etta kukaan mua taalla haluais pitaa, mutta.. aika nayttaa..

Oli myos kivaa kun sai taas palautetta siita miten ilmeikas on, esityksissa jne.. Kun en muistaakseni ikina suomessa oo saanu kiitosta ilmeikkyydestani, niin senkin takia se tuntuu erikivalta. Niinhan se on etta jos jonkun silmia on kehuttu koko ikansa, jokainen sanoo etta: -voi kun sulla on niin kauniit silmat! ..niin kylla siina ennenpitkaa tulee vastareaktio etta: -eiko mussa tosiaankaan mitaan muuta kaunista ole? Senkin takia (mulla ei siis ole erikauniit silmat) on kiva kun kuulee kehuja jostain ihan uudesta jutusta.

Nyt, ollaan taas takasin taalla tukikohdassa. Kuulin just etta meilta on rahat niin loppu (kellaan staffilaisilla ei oo ollu varaa maksaa kuukausittaisia maksujaan, oppilaat on suurimmaks osaks maksanu ja ma maksoin muutaman oppilaan ekstraa) etta henkilokunta ei sentakia oo syony meinkaa eilisen jalkeen, kun ne haluaa etta edes oppilaat voi syoda muutakin kuin pelkkaa makaronia (henkilokunta siis nautti sita), joten.. noi ihmiset henkilokunnassa on mun ystavia, en ma ala syomaan sita jauhelihakastikettani yksinani, eli kavin sanomassa etta ma toimitan loputkin varantoni tanne. Mulla on kuitenkin viela useampi sata euroa tililla, silla syo taalla monta kuukautta. Ja en ma niita rahoja tarvii, mulla on kaikki mita ma elamiseen tarviin ja sen lisaksi ma tiedan etta tarvittaessa ma saan kylla lisaa jos tulee hata. Valilla melkein tuntee huonoa omaatuntoa siita ettei "tarvii" mitaan Jumalan ihmetta siihen etta voi olla taalla, etta joku maksais mut tms. Mutta, kaipa se koko prosessi etta ma paadyin tanne oli osa sita jumalan tyota.
Joskus sita miettii ja toivoo etta kun joku tarvii kipeasti rahaa, niin etta se oikeesti olis Jumalan "ihme", etta ne loytyis sen sukasta keskella yota tms. Mutta, totuus vaan kuitenkin taitaa olla, etta vaikka se oliskin Jumalalle helposti mahdollista, niin Jumalapa haluaa kayttaa meita ihmisia niihin ihmeisiinsa. Kai se taka-ajatus on siina etta kun antaa niin saa, joten meidan parhaaksi sekin..

Taalla sato, yks ilta-yo. Jopa ihan kunnolla. Hassua kun ihmiset juhlii sadetta, suomessa te ette taida siella hirveesti hihkua kun alkaa sataa.. :) Mutta oli hyva asia se, ei muuta kun viela vahan lisaa sateita, tasta se lahtee..

Ja kaytiin evankelioimassa, ovelta ovelle. Ma kyselin kysymyksia espanjaksi. (lapusta:) Mutta oli eka kerta mun elamassa oikeasti menna oville ja ihmisten luo. Tolleen "galluppia" tehden tietysti huomattavasti helpompaa, mutta. Suosittelen. Ei muuta kuin pojat menkaahan joskus boys nite outissa ovelta ovelle... :) Parru varmaan antaa vinkkeja halvalla. :P

Valilla taalla elaman karuus herattelee jotenkin aika erilailla kun Suomessa. Mua esim. aina jaksaa ihmetyttaa se etta miten taalla voi olla ihan oikeasti hienokin talo, ja sen takapihan aidantakana taytta slummia. Jotenkin se diversity... eli.... monimuotoisuus? on ihan eriluokkaa kun suomessa, taalla luokkaerot on aika isot, mutta ne eri luokissa olevat ihmiset saattaa silti asua ihan vierekkain. Ja elaman karuudesta kerto just Bri eilenillalla, se oli ollu evankelioimassa ja siella oli sit ollu yks pikkutytto, 11v. Bri oli vaan sanonu etta sulla on hienoja sormuksia, johon tytto vastas etta naapurin seta antaa niita palveluksia vastaan. Kylla, just niita palveluksia.... Kun se asia alko siita sitten aukenemaan niin siina oli itkeneet niin tytto kuin Brianakin, ja Bri sano etta ne asiat mita se osas sille tytolle sanoa ei tullu silta vaan Jumalalta, kun sen espanja ei ole mitenkaan mahdottoman hyvaa. Lopuksi se viela anto sille tytolle sormuksensa, ja sano etta se haluaa osottaa silla etta sormuksi voi saada myos ilman vastapalveluksia. Kuten Jumalan rakkautta.
Mutta.. niiden tyttoryhmasta keta ne evankelio, alle 12v. tyttoja, viis seittemasta oli hyvaksikaytettyja tai muuten vaan seksuaalisesti rikki. Elaman todellisuutta taalla puolen maailmaa.

Talla viikolla oon ollu jotenkin vaihtelevatunnelmainen, (alotin siis kirjottaan tata jo viikko sitten, mutta en paassy nettiin koko viikkona). Kun alle satanelioiseen taloon laitetaan 14 ihmista asumaan kokopaivasesti, ja lisaksi kymmenen lisaa viettaa paivansa siella, ja kaikki on alle 30v. Niin ei tassa mitaan big brotheria tarvita, kylla taala tunteet virtaa ja vaihtelee ihan riittavasti. Mutta sitahan se elama on, valilla raivotaan ja valilla itketaan. Tytto-osastolla noilla aina valilla on vahan dramatiikkaa.. :)
Kun on tata katellu taalla, tata elamaa, ja kuunnellu naita tarinoita ja nahny lahelta uusia syntyvan, niin kyllahan tassa jollain tavalla olis aika kova halu olla mukana tassa. Mukana auttamassa nuoria muuttumaan, koska jotkut muutokset on tosi radikaaleja. Parempaan suuntaan. En ma niin sinisilmanen oo, ettenko tajuais etta kaikki muutokset ei tuu pysymaan, mutta osa pysyy, ja se on jo itsessaan ihan riittava syy siihen etta haluaisin olla osa tata. Mutta, edelleenkaan en oon tippaakaan varma siita etta onko mulla riittavasti annettavaa. Ehka jos ma rupeisi kokopaivaiseksi vessanpesijaksi, ja sen ohessa sitten hengailisin ja juttelisin ihmisten kanssa. Kun se on se missa ma olen hyva, se missa ma tiedan etta mulla on sita annettavaa. (vessanpesu? :) Mutta saa tosiaan nahda mihin taa tasta menee. munkinnelama.

Sen totesin taas kerran etta tarinat on mahtavia, ihmisten tarinat. Kuka vaan voi saarnata mitavaan, mutta jos se ei oo henkilokohtaista niin se on aikalailla vaan pelkkia sanoja. Sita mielta olen aika lujaa. Ne on ne tarinat jotka koskettaa ihmisia, muuttaa ihmisia. Taallakin on tullu niin yllattavia tarinoita ihmisilta, en olis ikina uskonu etta jollain on se tausta mika niilla on. Mutta, Jumala muuttaa..

Mulla on raamatunpaikkakin talla kertaa, sellanen kuin Joh. 10: 14-15

"I am the good shepherd. As the Father knows me and I know my Father, in the same way I know my sheep and they know me. And I am willing to die for them."

Niin, Jeesus kuoli sun.kin puolesta. Sillon kakstuhatta vuotta sitten.Mahtavaa. Mutta se ei viela oo se juttu. Voihan sita ajatella etta joo, se kuoli mutta sepa ei tiennyt minka puolesta kuoli. Jos se tietais millanen ma olen niin ei varmasti kuolis mun puolesta. Mutta, se kauneus, se rakkauden ydin on siina etta Jeesus olis valmis kuolemaan sun puolesta uudestaan. Tanaan. Tuntien sut, tietaen mika ja mita sa olet, tietaen miten sa olet loukannut sita ja toiminut sen tahtoa vastaan. Miksi?
-Sita kai se rakkaus on.

Omaan elamaani ma pystyn tota heijastaan niin, etta.. Ma tiedan etta jos ma pystyisin menemaan aikakoneella taaksepain, ja voisin valita uudestaan menenko hannan kanssa naimisiin tietaen mita tulee tapahtumaan, tietaen etta se tulee satuttamaan mua enemman kuin mikaan tassa elamassa. Niin, ma valitsisin samoin. Miksi? Koska...

-Sita kai se rakkaus on.