Pero, IS FUNNY!!!..!!

(mutta, on hauskaa!!!)
..sano entinenkin mies naurunsekaisesti polveaan pidellen ja maassa kieriskellen senjalkeen kun koitti seurata kattotuuletinta samaa tahtia pyorimalla sen alla, totes jossain vaiheessa etta on seurannut vahan liian kauan ja koitti iskeytya laheiseen nojatuoliin mutta paatyikin puunkaatumis-efektin saattelemana n. kolmen metrin paahan nojatuolista lattialle, satuttaen polvensa lisaksi myos erinaisia muita paikkoja. Mutta hei, koomikon ura vaatii uhrauksia.
(ei, en satuttanut paatani, se tapahtui jo paaaaljon aiemmin......)

Is funny - on yksi niista mukaenglanninkielisista hokemista mitka taalla kukoistaa, sita tulee kaytettya kaikkien mahdollisten jekkujen ym. kallien jalkeen. Muutama muukin tyyppi on saanut erityisen armoituksen Jumalalta siihen. Pero, is funny..

Viikko numero 7, ehka..
Mahtui monenmoista, alotetaan vaikka silla, etta loin Luisia naamaan. :) (tata se dts tekee miehelle..)
Eli, minioutreachin jalkeen Luis oli jotenkin onnistunut ottamaan seittemantoista askelta taaksepain urallaan, ja oli todella rasittava. Useamman kerran mainitsin siita, lopulta vaan en valittanyt koko tyypista kun alko meneen hermo. Ja se nyt vaan ei ole hyva tilanne sekaan, joten aikapaljon sita mietti etta mitas tassa nyt tekis..
Mutta sitten, yks paiva ystavamme Luisito paatti alkaa tunkemaan nyrkkiaan mun naamaan (varma tapa saada mut suuttumaan on tulla mun naamalle, kirjaimellisesti), ma kaks kertaa jotakuinkin jaksoin varottaa sita mutta sitten, paadyin (tahtasin vahan muualle) lyomaan sita naamaan. En kovaa, mutta henkinen isku oli aika kova, ma tietysti pyysin heti anteeksi ja sanoin etta se oli vahinko, mutta kylla se meni vessaan itkemaan sita. Joo, nain ne hommat ratkastaan, vai mita esa.. Eli, seuraavan tilaisuuden tullen hankin taas tulkin paikalle ja kaytiin asiaa lapi. Sanoin etta vaikka ymmarran etta sen kaytos on se mita se on oppinu, niin en pysty tajuamaan sita etta viela senkin jalkeen kun sille on kolmella eri kielella kaksmiljoonaa kertaa sanottu, niin se tekee tasmalleen samoja asioita. Se ei kerro halusta muuttua. Ja sanoin etta haluan pitaa siita, mutta se tekee sen tosi vaikeaksi, koska mun tapa osottaa ystavyytta ei ole sellanen viistoistavuotiaiden "tappeleminen". Pyysin tietysti anteeksi mutta sanoin etta se joutuu ite valitsemaan miten se haluaa etta sita kohdellaan.
Se itki siina vahan, ja sano etta se vaan tykkaa musta ja se ei "osaa" muuta tapaa osottaa sita, ja etta se oli sille tosi kova paikka etta ma oikeesti paraytin sita naamaan. Mutta se haluaa muuttua, vaan ei voi luvata etta heti onnistuu. Joten, ma lupasin koittaa pitaa temperamenttini kasassa, ja se yrittaa omalta osaltaan. Eipa siina, halaukset paalle ja homma oli paketissa. Sen jalkeen oli taas helpompi hengittaa, varmaan molemmilla.

Siis, lyominen on erittain vaarin, en suosittele kelleen, mutta..
... illalla sit huoneessa juteltiin vahan lisaa, ja juteltiin siita etta kun kukaan taalla ei oikein tykkaa siita, tytot varsinkaan, kaikilla on mennyt hermot siihen. Ma sit sanoin etta se on ite sen ansainnut kaytoksellaan, etta jos se haluaa etta ihmiset pitaa siita niin sen eteen pitaa tehda toita. Annoin sille yhden neuvon, -ole epaitsekas. Siita kaikki lahtee... Noh, Luis sitten innostu ja otti kynan ja paperia ja pyysi lisaa neuvoja, joten tehtiin sille lista siita miten toimia kohdellakseen toisia hyvin. Siihen kuulu mm. -naiset ensin, -sano hyvia asioita ihmisista, -palvele... Siina vahan naureskelin etta joo, saa nahda miten toimii. Antonio sano vaan etta kuuntele esaa, se on hyva opettaja naissa.. :)

Seuraavana paivana kaikkien hammastykseksi Luis todellakin alkoi tekemaan niita juttuja. Luis on aina ollut ihan sika ahne, se syo kaiken ruuan mita vaan mistaan saa ja todellakaan ei anna toisille omastaan, mutta ruokapoydassa nahtiin sellanenkin ihme etta se tarjos omastaan muille. Briana katto suu auki vieresta etta -mita hittia..? Ja se ei jaanyt siihen, koko viikon ajan Luis on ollu huomaavainen, suhteellisen, tehny toisten puolesta asioita, hoitanu hommansa hyvin, sanonut kiitos ja anteeksi... On oikeesti mahtavaa nahda etta se muuttuu, ja ihan varmasti se tulee nakymaan muidenkin kaytoksessa sita kohtaan. Kun tytot kirjotti sille kirjeen etta hienoa kun se on muuttunut, niin kylla siina pojan silmat kostu, totes mulle englannillaan ytimekkaasti etta: -emotional. :)
Mutta on ollu hienoa nahda, se on ihan oikeesti muuttunu, ja muuttuu tietysti koko ajan, prosessejahan noi on. Mutta nykyaan sen kanssa jaksaa jopa olla. :) Ja ma uskon etta sille itelleenkin se on iso asia, etta se huomaa pystyvansa muuttaan kaytostaan. Ilmeisesti se lyomisen aikaansaama reaktio vihdoin oli niin vahva etta se oikeesti sai sen muutoksen lahtemaan kayntiin, ehka se oli se mita "tarvittiin". Mutta siis, en ma lyonyt, lappasin lahinna..
Tossa yks paiva se halus jutella ja sano etta: -kiitos kun sa olet ollut niin hyva mulle, joka paiva.. (nooo,,,, ma just loin sua naamaan tossa yks paiva, etta ei kesta.. :) Mutta niin, kai ma sit teen jotain oikeinkin, vaikka ite tiedan etta pystyisin tekemaan enemmankin, ei vaan jaksa ja halua aina.

Talla viikolla oli opetusta seksuaalisuudesta yms. Siina vaiheessa kun puhuttiin transseksuaaleista jne, niin tottakai paljastu etta esa veti kirjaesitelman dragina. Joten, virallinen maaritelma mulle on -casual transvestite. Ja iso hymy. :)

Ollu mielenkiintosta huomata, etta asioita mita on pitanu "haasteellisina" on tullu eteen, aika montakin. Yks lisaa tuli kun juttelin yhen tyton kanssa ja se kysy etta miten sa pystyt oleen sen yhden pojan kanssa niin rennosti vaikka sa tiedat etta se on bi-seksuaali.
Meika siihen etta........ niin, ai on vai?
Kuulemma oli yhdessa todistuspuheenvuorossa sanonut niin, sanonut etta se ei halua olla mutta on saanu niin paljon shittia aikanaan tytoilta etta sen takia joutuu nyt kamppaileen ton asian kanssa.
No, ma sitten mietin asiaa, kyseessa on tyyppi jonka kanssa urheilen ja pompin tuolla aina tilaisuuden tullen ilman paitaa ja tietysti kampilla pelkissa kalsareissa jne, joten asiaa joutui miettimaan. Totesin, etta kai tassa sit vaan pitaa nousta tilanteen ylapuolelle, jos ma alan muuttamaan kaytostani sen takia etta jollain toisella on joku ongelma, niin ma kahlitsen silla vaan itteani jos mun kaytos ei sita haittaa. Ja koska se ei oo siita sanonut, niin en usko etta se haittaa, ja ajattelen asian myos niin, etta jos se haluaa oppia olemaan streitti, niin sen pitaakin tottua siihen etta pojat on niinkun pojat on.
Siina vaiheessa noi kuitenkin oli vaan ajatuksia, en tiennyt miten kaytannossa reagoisin jatkossa, joten odotin mielenkiinnolla. Kuitenkin joskus miettiny etta mita jos joku kavereista paljastuiskin homoksi tms, etta miten siihen suhtautuis. No, nyt tiedan...

eli. nousin sen ylapuolelle kohtuu onnistuneesti. En ma ole muuttanut kaytostani millaan tavalla, tietysti asiaa valilla tulee ajateltua ja ehka jotain juttuja varottua vahan, mutta kaytannossa en oo muuttanut mitaan ja olen ilonen siita, etta se meni niin. Homous sinansa on synti muiden joukossa, kaikki me kamppaillaan omien syntiemme kanssa joten ei tassa ketaan olla tuomitsemassa, vaan tukemassa. Mutta toi oli, tai on, uus tilanne mun elamassa, joten mielenkiintosta ollu katsoa miten ite reagoi. Ja onneksi, ihan hyvin. :)

Mitapa muuta.. ensviikonloppuna mennaan varmaan uruguayhin, pitaa menna uusimaan viisumit. Sellanen yhentoistatunnin paraytys bussilla yon yli, siella paiva, ja sit takas. Elamysmatkailua.

Tossa tuli mietittya. Monenlaista. Mm. etta onko se ylpeytta kun ei oo kovin kova pyytamaan apua. tai etta kun se on kovin vaikeeta. Aikanaan jo koulussa laitoin aina jonkun kaverin kysymaan opettajalta mun puolesta kun inhosin kysella.. :) Ja vielakin selvitan asiat mielummin ite kun kysyn. Eli, onko se vaan mun ylpeytta.. Koska mielummin haluaisin olla noyra kuin ylpea, jos voin valita. Ja jumalan kanssa varsinkin se noyryys on kohtuullisen suotavaa. Kun on monta asiaa missa tuntee ittensa vajavaiseksi, ja jopa pyytaa apua jumalalta, mutta ei ehka usko siihen, tai tuntee rajansa liian hyvin.. onko sekin vaan sita samaa ylpeytta, etta ma kylla tiedan mihin pystyn ja mihin en, ei musta oo enempaan.. En tieda.

Yks paiva meilla oli missiotiimejemme kanssa hetki jolloin annettiin palautetta toisista.mme. Oli kiva kuulla mm. etta ma en ole ikina negatiivinen, ja etta mulla on iso karisma (ei tulis mieleenkaan sanoa itestani niin, tunnistan kylla karisman enka nae sita katsoessani peiliin, mutta ehka kun laittaa tarpeeksi nuorien viereen seisomaan niin.. :), mutta kivoin ehka oli, tai puhuttelevin, ( kun ma taalla olen aika kovaa yrittanyt ja yritan huomioida kaikkia edes vahan tasapuolisesti, mutta tietysti se menee niin etta niiden kanssa jotka puhuu englantia tulee oltua ja puhuttua huomattavasti enemman, niin valilla kannan vahan huonoa omatuntoa siita etten huomioi kaikkia riittavasti ), niin yks tytto mun tiimista, sellanen ujo.hko ja hiljanen, sano etta kun mein tiimit jaettiin niin se toivo etta se paasee mun kanssa samaan tiimiin kun ma aina huomioin sita ja kannustan ja tuen sita.
Ja ma en siis edes puhu sen kanssa samaa kielta, ja oon ajatellut etta olis kiva kun pystyis huomioimaan sita enemman, vahan ollu huono omatunto siita. Mutta ehka se on niin, etta ne pienet teot mitka valilla mietityttaa etta onko niilla mitaan merkitysta, kuten se etta menee istumaan jonkun viereen joka on vahan yksinaisen nakonen eika mee sen parhaan kaverinsa viereen, tai sanoo niita kahen sanan hyvia lauseita, tai vaan huomioi sita sanomalla sen nimen, niin.. ehka niilla sit lopulta kuitenkin on merkitysta. Oli kiva kuulla. Toiset nakee aina niin eri lailla asiat kuin mita ite. Muistakaa ihmiset kertoa niita hyvia asioita aaneen mita naette toisissa.nne.

Viela yks ajatus. Mietin tossa, etta mita jos kun me kuollaan, niin paljastuiskin etta jumalaa ei ookkaan olemassa. Mika sun reaktio olis? Olisko se etta: -voi perttu, heitin elamani hukkaan, jatin niin monta asiaa tekematta kun "olin uskovainen"?
Kun eiko asia ole niin, etta jos me oikeasti uskotaan jumalaan, ja raamattuun, niin se tarkottaa etta kun me eletaan tai ainakin pyritaan elamaan elamaamme niinkuin jumala haluaa ja on tarkoittanut, niin se on meidan omaksi parhaaksemme. Se on paras tapa elaa tata elamaa juuri mulle, juuri sulle. Se on se tapa elaa josta sa saat suurimman tyytyvaisyyden. En kayta sanaa ilo, koska ihminen voi olla aarettoman surullinen ja samaan aikaan tietaa olevansa oikeassa paikassa elamassa, olla sisaisesti tyytyvainen. Suru on vaan tunne, tyytyvaisyys elamaansa on jotain enemman. Eli, jos jumalaa ei oliskaan, niin muuttaisitko sa elamaas?
Jos sun vastaus on etta muuttaisit (jos nyt lasketaan kirkossa kaynnit ja raamatunluvut ja rukoukset pois), jos sa muuttaisit sun tapaa elaa, sun paatoksia ja tekoja, tapaa kohdella muita, niin siina tapauksessa sun kannattaa oikeasti miettia etta elatko sa elamaas niinkun jumala haluais, tai pyritko edes siihen. Tai sit sun kannattaa miettia etta minka takia sa olet uskossa. (eroakirkosta.fi :)
Koska, jos sa teet asioita vaan sentakia etta jumala niin "vaatii", sa vedat rajulla lakihenkisyydella ja sa et tule ikina olemaan tyytyvainen elamaas. Jos me uskotaan jumalaan, niin kylla siihen kuuluu se etta me luotetaan siihen etta Jumala haluaa etta me eletaan taa elama niin hyvin kuin mahdollista, ja "hyvin" tarkoittaa sita etta me eletaan se niin etta me ollaan oikealla paikalla, tehdaan asioita oikein, tehdaan niita asioita mita meidat on tarkotettu tekemaan, ja siita saadaan se sisainen tunne tyytyvaisyydesta. Minka takia se jumala haluaa etta me asiat tehtais jollain tietylla tapaa? No MEIDAN takia, etta meilla olis parempi olla, etta muillakin olis parempi olla, etta meilla olis "kivempaa". Ei todellakaan helpompaa, ei enemman rahaa, ei enemman naisia, ei enemman kesalomaa, vaan etta me oltais tyytyvaisempia tahan elamaamme. Se tyytyvaisyys joko tulee jumalan tahdon noudattamisesta, tai sitten koko jumalassa ja sen rakkaudessa ei ole mitaan jarkea.

Kannattaa miettia. Miten sa haluaisit elaa elamaas jos jumalaa ei oliskaan? Minka takia sa teet asioita joita sa teet? Sun takia, Jumalan takia, vai... onko se sama asia?
Ma ihan oikeasti uskon, etta ma haluaisin elaa just nain. Tai siten mihin ma kokoajan pyrin (kuitenkaan taysin siihen varmaan ikina paasematta).

Rakasta Jumalaa, rakasta lahimmaistasi niinkuin itseasi. Kylla se elaman salaisuus piilee noissa sanoissa. . .