Ja graffitteja nayttaa olevan myos paljon, todella paljon. Niita seuraillessa alkaa eritavalla arvostaan helsingin "kaikki pois" -meininkia. Jos tassa on vaihtoehto, niin parempi sitten kokonaan ilman. Ja mullahan ei oo mitaan hienoja graffoja vastaan, mutta kun todellisuudessa 99% niista on ihan shaibaa. Ja ihan vaarissa paikoissa. Alla olevassa kuvassa teksti lenkkipolkuni (ja monen muunkin lenkkipolun) varrrelta:
¿Cansado? En Cristo hay fuerzas! Suom: Vasyttaako? Kristuksessa on voimia! (sopivasti lenkkipolun varressa, eiko.. :)
Suurin huono puoli taalla on etta on kaikki turkasen kallista, ruuat jne. Suomen hintoja hivutaan, paitsi bussit onneksi on halpoja. Rantojenmiehen budjetilla tassa kuitenkin mennaan, eli hieman paalle euron koitan paivassa kayttaa ruokiin sillon kun en saa hostellista aamupalaa. (suomen hinnoilla jos mennaan niin... mielikuvitusta saa kayttaa. :) Eika tassa olla kitisemassa siis, ihan hyva paasta rantakuntoon kun se kesakin on (siella) tulossa. Ja taalla hostellissa kun hintaan kuuluu aamupala, niin eihan sita muuta tarviikkaan. Rajusti muroja naamaan ja pari hedelmaa taskuun iltapalaksi. Silla mennaan. :)Taalla alkaa oleen vahan liikaa syksyn varetta ilmassa, ja sehan on merkki siita etta rantojenmiehen on kohta aika siirtya lampimimmille veneenalusille. Eka viikko oli tosi lamminta, mutta kaks viimepaivaa on joutunut vetaan pitkilla housuilla (tanaan pipolla myos, mutta siina oli ehka 30% ulkonako-vaikutetta) ja lampotila huidellu varmaan viidessatoista. Katotaan jos se tasta viela taas kaantyis lampimaksi. (rukoilkaa pliis rajusti!!!!)
Edellinen viikko siis meni viela argentiinassa, siihen sisalty (yllattaen) paljon bussimatkailua, n. 50h ehka, tosin ei putkeen, mutta oli ihan hyva viikko. Paljon tuli puhuttua sen kaverin kanssa elamasta ja uskosta ja moneen kysymykseen koitin vastata. Johtaako se ikina sen kummempaan, en tieda, mutta se ei oo mun kasissa, ainakin silla on nyt enemman nakokulmaa eri vaihtoehtoihin talla elaman taipaleella. Ja oli ihan mielenkiintosta olla vahan "paremman luokan" perheessa kylassa. Sen isa on rakennusinsinoori, omistaa firman, joten ne on vahan niinkun ylempaa keskiluokkaa, kai. Ainakin niilla oli kesamokki, tai kesatalo uima-altaineen, joka kylla meikalaiselle maistu. Ja siella grillattu liha myos. JA, ekaan kertaan kuuteen kuukauteen paasin lohoilemaan oikealle SOHVALLE! Oi sita onnea. Olikin ollut ikava. Tietysti siihenkin tottu muutamassa paivassa, mutta oli se vaan silti mukavaa.
Sitten matkustinkin tanne Montevideoon, ja taalla alotin opiskelut. Kuten joskus ehka olen maininnut, aina ei ennakko-odotukset ja todellisuus ihan kohtaa. Meikahan siis odotti etta taalla on sellanen maks. 6 opiskelijan ryhma jonka kanssa sitten opiskellaan 4 tuntia paivassa ja joiden kanssa voi hengailla vapailla.
Noh, ei ollut. Meika on talla hetkella kaytannossa ainut oppilas tossa firmassa, joten se menikin niin etta mulla on 2 yksityistuntia paivassa. Joka sinansa ei ole mitenkaan huono vaihtoehto oppimisen kannalta, (nyt jo tuntuu etta on oppinut vaikka mita, 3 paivaa takana, ja miettii etta jos naita tunteja olis ollut koko sen 5 kk..) mutta jokatapauksessa on hyvinkin erilainen kuin se ennakko-odotus. Mutta, kuten sanottu, niin se usein menee.
Noh, ei ollut. Meika on talla hetkella kaytannossa ainut oppilas tossa firmassa, joten se menikin niin etta mulla on 2 yksityistuntia paivassa. Joka sinansa ei ole mitenkaan huono vaihtoehto oppimisen kannalta, (nyt jo tuntuu etta on oppinut vaikka mita, 3 paivaa takana, ja miettii etta jos naita tunteja olis ollut koko sen 5 kk..) mutta jokatapauksessa on hyvinkin erilainen kuin se ennakko-odotus. Mutta, kuten sanottu, niin se usein menee.
(Ja tassa kirjottamisen ja tan julkasemisen valilla kavikin ilmi etta mun opella on joku kasvohalvaus iskenyt paalle, stressista (toiv. ei mun takia sentaan:) joten saa nahda miten mun jatko-opiskelujen kanssa kay. Aina asiat ei mee suunnitellusti ei..)
Paasiaisena kun ei ollut tunteja niin kavin vahan rantautumassa tossa pohjosempana yhdessa rantakaupungissa, kun ei ihan huvittanut olla neljaa paivaa tekematta mitaan taalla Montessa. Uruguaissa tosiaan on tota hiekkarantaa joku 200+ kilometria (sen pidempi taa maa ei paljoa olekaan) joten rantautumismahikset on hyvat. Koitan paasta vahan tekeen surffia myohemmin. Jos varat sallii. Ja jos ilmatkin lampenis.
Paasiaisena kun ei ollut tunteja niin kavin vahan rantautumassa tossa pohjosempana yhdessa rantakaupungissa, kun ei ihan huvittanut olla neljaa paivaa tekematta mitaan taalla Montessa. Uruguaissa tosiaan on tota hiekkarantaa joku 200+ kilometria (sen pidempi taa maa ei paljoa olekaan) joten rantautumismahikset on hyvat. Koitan paasta vahan tekeen surffia myohemmin. Jos varat sallii. Ja jos ilmatkin lampenis.
(Tahan valiin tuli mieleen vinkki tuleville pienille missionaareille: Ostakaa sellaset sopivasti shaiban variset housut kun lahdette matkaan, helposti vetaa muutaman kuukauden missiot raksatyomaineen ja kokouksineen ilman pesemista ilman etta kukaan huomaa mitaan. "Nimi. kokemusta on" )
Saattaa kuulostaa varmaan ihanteelliselta olla taalla palmujen katveessa hiekkarantojen aarella "opiskelemassa", mutta eihan se todellisuudessa taa kielta-opiskelevan missionaarin elama.kaan niin yli-hohdokasta ole. Arki on arkea, taallakin, mutta vaan toisenlaista sellaista.
Saattaa kuulostaa varmaan ihanteelliselta olla taalla palmujen katveessa hiekkarantojen aarella "opiskelemassa", mutta eihan se todellisuudessa taa kielta-opiskelevan missionaarin elama.kaan niin yli-hohdokasta ole. Arki on arkea, taallakin, mutta vaan toisenlaista sellaista.
Tosiaan mulla on paivassa se 2 tuntia koulua, ja sitten teen kotitehtavia jonkun tunnin, mutta lopun aikaa ei hirveena sitten aktiviteetteja olekaan. Hengausta, lahinna yksinaan. Lukemista, paljon. Kun rahaa ei viitti kayttaa mihinkaan mika maksaa, ja tuttavuudet on sellasia hostellin "pikaruoka" kolmen minuutin tuttavuuksia, niin valilla tulee fiilis etta olishan se ihan kiva olla siella suomessakin. (tosin kun kuulee siita polveen asti, tai lyhyempaa miesta kainaloihin asti ulottuvasta loskasta, niin taas viihtyy..!) Jonne lennan 3.5. Joka ajatus toisaalta tuntuu kivalta, toisaalta vahan mietityttaakin. Taas uusi elamanvaihe, uudet systeemit, taas yks vaihe takana. Mutta kai tassa silti ihan luotolla katotaan eteenpain, mitapa sita liikaa pelkaamaankaan. Pahaa sutta ken pelkaisi.
Josta tulikin mieleen (en tieda miksi) etta mulla on mahtavia ystavia siella suomessa. Jaksatte pitaa mua mielessa taalta asti. Kiitos siita, teille. Tiedatte keta ootte.
Ja eraan nimeltamainitsemattoman (mirka) ystavani ansiosta pystyin juhlistamaan paasiaista jaatelon kera. Kiitos siita.kin. (ja ihan sun takia myos kuva ohessa... Tunnustan, olen jaatelon viihdekayttaja. :)
Tossa eraana viikkona tuli mietittya kuolemaa. Ja sita etta talla hetkella mulla ei oo minkaanlaista kuolemanpelkoa. Se on vahan niin, etta ihan kiva taalla on olla ja elaa, kivoja juttuja mita voi tehda ja nahda, mutta ei se kuoleminenkaan mitenkaan paha asia ole. olis.
Tai pelottava. Mutta, kun Jumala on toistaiseksi katsonut parhaaksi etta olen taalla, niin koitetaan tassa sitten teha niita juttuja mita se on mulle varannut. Kylla ma siis koitan arvostaa elamaa.ni. Mutta kai se on ihan hyvakin asia, se kuolemanpelottomuus. Kai se kertoo luottamuksesta.kin. Minkaanlaista tarvetta siihen kuolemiseen mulla ei kuitenkaan ole, elkaa peljatko. Jos joku mua tuolla kadulla tulee myllyttamaan, niin eikohan siina elamasta loppuun asti tapella. :) Mutta kylla sita valilla matkustellessaankin miettii, etta on sita aika monta asiaa jo tullut nahtya ja koettua, ei varsinaisesti oikein mikaan uusi enaa sykahdyta silleen "oikeasti" isosti. Sykahdyttaa kylla, mutta hillitymmin. Varmaan menee sinne lastensaantiosastolle asti ne seuraavat oikeasti maailmaa jarisyttavat kokemusmahdollisuudet, ja se on aika tosi kaukainen ajatus se.
Mutta, jos tietaisin kuolevani vuoden paasta, niin ei taitais olla tarvetta kayttaa sita vuotta siihen etta matkustelis ympari maailmaa nakemassa paikkoja. (kuten joskus on tullut mietittya..) Silti, matkusteleminen, uusien paikkojen nakeminen on ihan kivaa. Kylla, ihan.
Mutta tasta aasi sitten kopsutteleekin siltaa pitkin sujuvasti siihen, etta kun miettii kuolemaa, ja varsinkin sita miten valilla kay niin etta lapset kuolee ennen vanhempiaan, niin...
On olemassa erilaista surua. On surua joka sattuu, ja on kipeaa, mutta joka tavallaan on "osa elamaa". Surua jonka keskella sita tietaa, ja itselleenkin ehka toteaa, etta "nain sen vaan kuuluu menna, tama on osa elamaa". Ja kun ihmiset on vanhoja ja kuolee, kun sun vanhemmat tulee vanhoiksi ja kuolee, se suru on tota. Se on surullista, mutta hyvaksyttavaa. Osa elamaa. Ja siita toipuminen.kin on osa sita elamaa.
Mutta, kun kay niin, etta lapsi kuolee ennen vanhempiaan, oli se sitten minka ikanen hyvansa, lapsi tai jo aikuinen, niin se suru on erilaista. Sen surun keskella ne vanhemmat toteaa itselleen etta "ei sen nain pitanyt menna, ei elaman nain pitanyt menna". Se suru on vaikeasti hyvaksyttavaa, se on asia mita niiden vanhempien ei ikina pitanyt joutua kokemaan, asia mita kukaan vanhempi ei ikina kuvittele kokevansa. Jollain tavalla "luonnonvastaista". Elaman vastaista. Ja silti monen kohdalla totta. Ja siita toipuminen.kin, on erilaista, koska asiat joutunee aina hyvaksymaan ennenkuin niista voi toipua, ja asia joka menee vastoin "saantoja" on vaikea hyvaksya. Siita syysta varmaan, monesta ihmissuhdehaavasta toipuminenkin on niin vaikeaa. Koska se asia ei mennyt niinkuin piti, se meni vastoin odotuksia, vastoin saantoja. Ja, sentakia sita on niin ... :n vaikea hyvaksya.
Jokatapauksessa, soisin etta kukaan vanhempi ei joutuis nakemaan lastensa kuolevan ennen heita. Viela pahempi jos ne kaikki, tai se ainoa, kuolee. Sita tyhjyyden tunnetta en lahde edes yrittamaan kuvitella. Se, menee vastoin saantoja, valitettavasti. Eika se silti useinkaan ole kenenkaan vika. Joskus elama on kovin, epataydellista. Epareilua. Mutta niille kenen kohdalla se on totta. Voimia.
Josta tulikin mieleen (en tieda miksi) etta mulla on mahtavia ystavia siella suomessa. Jaksatte pitaa mua mielessa taalta asti. Kiitos siita, teille. Tiedatte keta ootte.
Ja eraan nimeltamainitsemattoman (mirka) ystavani ansiosta pystyin juhlistamaan paasiaista jaatelon kera. Kiitos siita.kin. (ja ihan sun takia myos kuva ohessa... Tunnustan, olen jaatelon viihdekayttaja. :)
Tossa eraana viikkona tuli mietittya kuolemaa. Ja sita etta talla hetkella mulla ei oo minkaanlaista kuolemanpelkoa. Se on vahan niin, etta ihan kiva taalla on olla ja elaa, kivoja juttuja mita voi tehda ja nahda, mutta ei se kuoleminenkaan mitenkaan paha asia ole. olis.
Tai pelottava. Mutta, kun Jumala on toistaiseksi katsonut parhaaksi etta olen taalla, niin koitetaan tassa sitten teha niita juttuja mita se on mulle varannut. Kylla ma siis koitan arvostaa elamaa.ni. Mutta kai se on ihan hyvakin asia, se kuolemanpelottomuus. Kai se kertoo luottamuksesta.kin. Minkaanlaista tarvetta siihen kuolemiseen mulla ei kuitenkaan ole, elkaa peljatko. Jos joku mua tuolla kadulla tulee myllyttamaan, niin eikohan siina elamasta loppuun asti tapella. :) Mutta kylla sita valilla matkustellessaankin miettii, etta on sita aika monta asiaa jo tullut nahtya ja koettua, ei varsinaisesti oikein mikaan uusi enaa sykahdyta silleen "oikeasti" isosti. Sykahdyttaa kylla, mutta hillitymmin. Varmaan menee sinne lastensaantiosastolle asti ne seuraavat oikeasti maailmaa jarisyttavat kokemusmahdollisuudet, ja se on aika tosi kaukainen ajatus se.
Mutta, jos tietaisin kuolevani vuoden paasta, niin ei taitais olla tarvetta kayttaa sita vuotta siihen etta matkustelis ympari maailmaa nakemassa paikkoja. (kuten joskus on tullut mietittya..) Silti, matkusteleminen, uusien paikkojen nakeminen on ihan kivaa. Kylla, ihan.
Mutta tasta aasi sitten kopsutteleekin siltaa pitkin sujuvasti siihen, etta kun miettii kuolemaa, ja varsinkin sita miten valilla kay niin etta lapset kuolee ennen vanhempiaan, niin...
On olemassa erilaista surua. On surua joka sattuu, ja on kipeaa, mutta joka tavallaan on "osa elamaa". Surua jonka keskella sita tietaa, ja itselleenkin ehka toteaa, etta "nain sen vaan kuuluu menna, tama on osa elamaa". Ja kun ihmiset on vanhoja ja kuolee, kun sun vanhemmat tulee vanhoiksi ja kuolee, se suru on tota. Se on surullista, mutta hyvaksyttavaa. Osa elamaa. Ja siita toipuminen.kin on osa sita elamaa.
Mutta, kun kay niin, etta lapsi kuolee ennen vanhempiaan, oli se sitten minka ikanen hyvansa, lapsi tai jo aikuinen, niin se suru on erilaista. Sen surun keskella ne vanhemmat toteaa itselleen etta "ei sen nain pitanyt menna, ei elaman nain pitanyt menna". Se suru on vaikeasti hyvaksyttavaa, se on asia mita niiden vanhempien ei ikina pitanyt joutua kokemaan, asia mita kukaan vanhempi ei ikina kuvittele kokevansa. Jollain tavalla "luonnonvastaista". Elaman vastaista. Ja silti monen kohdalla totta. Ja siita toipuminen.kin, on erilaista, koska asiat joutunee aina hyvaksymaan ennenkuin niista voi toipua, ja asia joka menee vastoin "saantoja" on vaikea hyvaksya. Siita syysta varmaan, monesta ihmissuhdehaavasta toipuminenkin on niin vaikeaa. Koska se asia ei mennyt niinkuin piti, se meni vastoin odotuksia, vastoin saantoja. Ja, sentakia sita on niin ... :n vaikea hyvaksya.
Jokatapauksessa, soisin etta kukaan vanhempi ei joutuis nakemaan lastensa kuolevan ennen heita. Viela pahempi jos ne kaikki, tai se ainoa, kuolee. Sita tyhjyyden tunnetta en lahde edes yrittamaan kuvitella. Se, menee vastoin saantoja, valitettavasti. Eika se silti useinkaan ole kenenkaan vika. Joskus elama on kovin, epataydellista. Epareilua. Mutta niille kenen kohdalla se on totta. Voimia.
(-rantamestoilta tama)Surusta viela. Tai milla nimella sita kukakin kutsuu, se kun tuntuu pahalta, sattuu, itkettaa.kin ehka, on huono mieli, you name it...
Niin, se on asia jota tulee valilla mietittya. Ja erityisesti se etta kaikki suru, kaikki kipu ei ole huono asia. Tai edes asia jota haluaisin valtella. Valilla, se suru - kipu joka on sydamella, valilla se on "sweet pain", suloista kipua. Se sattuu kylla, mutta ma tiedan etta jo huomenna se aurinko aikoo taas paistaa. Ja ma tiedan etta se paha mieli joka mulla on nyt, se kipu.kin, ja se huomisen tuoma lohtu, aamutuulen poispuhaltama murhe, on niita asioita jotka tekee elamasta elamisen arvosta. elamaa. Usein kun jonkun asian takia on surullinen, sen ihan saman asian takia aiemmin on ollut onnellinen. Ilman huonoja tunteita - ei ole tunteita. Ja sen takia, sen ansiosta, valilla vaikka silmat itkee, suupielessa on, joskin haikeana, hymy.
Niin, se on asia jota tulee valilla mietittya. Ja erityisesti se etta kaikki suru, kaikki kipu ei ole huono asia. Tai edes asia jota haluaisin valtella. Valilla, se suru - kipu joka on sydamella, valilla se on "sweet pain", suloista kipua. Se sattuu kylla, mutta ma tiedan etta jo huomenna se aurinko aikoo taas paistaa. Ja ma tiedan etta se paha mieli joka mulla on nyt, se kipu.kin, ja se huomisen tuoma lohtu, aamutuulen poispuhaltama murhe, on niita asioita jotka tekee elamasta elamisen arvosta. elamaa. Usein kun jonkun asian takia on surullinen, sen ihan saman asian takia aiemmin on ollut onnellinen. Ilman huonoja tunteita - ei ole tunteita. Ja sen takia, sen ansiosta, valilla vaikka silmat itkee, suupielessa on, joskin haikeana, hymy.
Jos me rukoillaan sinne lämpöö ni sä kans rukoilet tänne. Deal. On nimittäin harvinaisen harmaata taas ulkona. Jätski näyttää hyvältä siellä(kin)päin maailmaa. Toivottavasti toukokuussa jo tääläkin.
VastaaPoistaHyviä ajatuksia myös surusta, viimeistelen tänään ite sairastamiseen liittyvää juttua lehteen niin vähän samoja teemoja olen joutunut pyörittelemään. Ei oikein sanat aina riitä kun tuollaisia miettii.
Aurinkoa päiviin ja sitä rataa! Bless u.
Jäätelökuningas! Täällä odotetaan jo sua. Mä nauroin ääneen tolle 30% ulkonäkö-vaikutetta jutulle. Hauskasti laitat noita ajatuksia peräkkäin :D Kivulla ja surulla on kyl merkityksensä meidän elämässä. Niin se vaan menee..
VastaaPoistahommi, sa olet niin helppo, eihan mun tarvii edes yrittaa.. :)
VastaaPoistaJoo, kivulla ja sirulla se elama menee. Ja jos ei niilla, niin sit jaatelolla jeesataan..
Helppo nauramaan vai helppo tykkäämään jäätelöstä? Ei kukaan kerro mikä on vaatekappaleen asettelemisen ulkonäkö-vaikutus prosentteina! :D Sun jutut on kai liian helposti tykättäviä :D Revi siitä!
VastaaPoista