You don`t look like your from Finland, you look like a latino.

..lisaa lentavia lauseita. (et nayta suomalaiselta, naytat latinolta. sanoi kolumbialaiskaverini taalla.) No, samapa tuo, kaikki kay.

Paivan raamatunpaikka:
And yet, I am the God who forgives your sins, and I do this because of who I am.
Siita jatketaan.. tata elamaa. Ehka viela tulee se paiva jolloin ton tiedon lisaksi myos tuntuu silta etta ne on anteeksi annettu.

Noniin, siis. Toka viikko takana, kai, koska tuntuu etta taalla olis oltu jo vaikka kuinkapitkaan. Eli toisinsanoen, alkaa jo tuntua kodilta. Eli kolmansin sanoen, taalla viihtyy.

Viimeviikolla opetuksen aiheena oli Jumala (yllari :) ja sen ominaisuudet. Ihan hyvaa perussettia, mutta ma olin koko viikon aika hajalla, tuli kohtuureilusti itkettya muutama paiva. Ja koska argentiinalaiset on mukavan suoria, ja kielivaikeuksien takia viela suorempia, yks tytto totes mm. etta: Smile, your face is ugly when sad. :) (hymyile, sun naama on ruma kun oot surullinen)
Mitapa tohon voi nuori kristitty mies sanoa muuta kuin etta, aamen! Noinhan se menee, mutta valilla sille ei vaan voi mitaan kun surettaa. Jumala on taallaoloaikana alkanu tyhjenteleen mun elaman amparia ihan kunnolla, viimisetkin kuvitelmat omasta erinomaisuudesta on kylla haihtuneet taivaan tuuliin. Tai likakaivoon. Kun taalla on ja kattoo naita ihmisia joiden kaa on ja elaa, niin valilla tulee sellanen olo etta on niihin verrattuna taysi (anteeksi kielenkayttoni jo etukateen vanhempi vaesto mutta ei sita voi sen kauniimminkaan sanoa) paska. Itsekas paska, tarkemmin sanottuna. Se milla fiiliksilla ma talla hetkella vedan on etta ma en ole mitaan, yhtaan mitaan. Se mita mulla on kenellekaan annettavaa on tosi vahan tai olematonta. Mussa itessani ei niin hirveasti ole milla leijua. Tietysti ma tiedan ne asiat edelleen mitka on hyvia mussa jne, mutta aika hyvin oon "pudonnu" alas. Maanpinnalle.
Mutta oon tossa miettiny etta kun esim. viimesyksyna kun ma mietin etta mika tassa maailmassa on mulle suurin osotus ehdottomasta rakkaudesta, niin vastaus oli: mina itse. Niin, se ei ehka ole hyva vastaus. Koska, asioita pitaa katsoa vahan suuremmasta perspektiivista, se ei riita etta rakastaa yhta, etta on hyva yhdelle. Se ei viela ole ehdotonta rakkautta kovinkaan suurissa maarin. Ja koska, ehka se osottaa etta luulin liikoja itsestani. Totuus on jotain muuta.

Jokatapauksessa, ma kuvaisin sita niin etta mut on tyhjennetty, ja tyhjennetaan koko ajan, ja tiedostan tietysti sen etta joskus pitaa tyhjentaa kaikki shitti pois etta voi laittaa uutta ja parempaa tilalle. Ma ehka alan olemaan jo aika tyhja ylpeyden osalta, rippeet viela voi olla jaljella, mutta se missa on viela niin kovin paljon tyota on epaitsekkyys. Se on asia johon taalla ei voi olla tormaamatta, etta mita ma oikeesti olen ja olisin valmis tekemaan. Koska totuus on, kuten olen monelle sanonut, etta ma olen hyva niille ihmisille joista ma pidan. Ja se ei ihan riita. Tossa kun ykspaiva kattelin kun yks staffin tytto istu lattialla ja piti monta tuntia sylissaan sellasta nukkuvaa pahalle haisevaa teini-ikasta slummityttoa, niin totesin (taas) sydameni pienuuden. Oon ehka jo sanonu, mutta meika arvostaa aika kovaa aika montaa ihmista taalla. Ja asia jota koitan rukoilla on etta ma pystyisin enemman nakeen ihmiset niinkun jumala ne nakee. Ei anteromertarantamaisesti sinivalkosin silmalaisein, vaan Jumalaisin silmalasein. Niin etta nakis vahan pintaa syvemmalle. Tai paljon.

Sen ma olen huomannut etta ma olen ehka vahan alkanut nakeen ihmisissa kauneutta eri tavalla kuin ennen, loydan ihmisista ominaisuuksia ja arvostan niissa asioita mita ennen en ehka olis huomannut. Ja se on hyva. Mutta, paljon on viela tehtavaa. Sen jenkkityton kanssa ollaan noista puhuttu aika paljon (se nyt on melkein ainut joka osaa enkkua ja joka senlisaks jopa ymmartaa jotain tietyista asioista, vaikka se onkin aika junnu niin sillakin on historiansa), ja tiedostetaan etta kauas on pitka matka.

Yks asia minka tajusin, taas, eilen kirkossa oli etta mun pitaa lakata alihengellistamasta Jumalaa ja sen tekemisia. Ylihengellisyys-lappaa heitetaan aina rajusti poikien kanssa, mutta mulla on paha tapa koittaa tehda asioita Jumalan puolesta, tai niin etta ma koitan huolehtia etta kaikki olis viimisen paalle valmista Jumalan sit tehda taikojansa. Kuten eilen, mentiin kirkkoon kavereiden kaa ja sit kaikki oli ihan puhki, varsinkin just kyseinen jenkkitytto, ja koska ma aina yritan jarjestaa olosuhteet taydellisiksi esim. niita varten joista ajattelen etta olis hyva jos ne sais kokouksesta irti jotain, niin vaihdatutin kaverit istumaan eri jarjestykseen pulihuomaamatta ihan vaan sentakia etta se ei kokis ulkopuoliseksi ja se ei hairitsis sen kokousta. Eli laitoin sen viereen istumaan sen kaverin.. Noh, siina kokouksen kuluessa sitten totesin etta ei siina paljon kavereita tarvittu, tytto oli sen verran paraytetty ihan ylistyksesta ja saarnasta etta sama vaikka se olis istunu kolmesataakilosen rekkamiehen vieressa. Eli, totesin vaan etta ehka mun pitais luottaa Jumalaan noissakin asioissa vahan enemman eika alihengellistaa sita mita Jumala voi tehda. Se kun on vahan enemman kuin mita ma voin. Joten, sekin on asia mita koitan oppia. Ehka oma uskoni on talla hetkella vaan niin "realistinen" etta se vahan syo tilaa Jumalalta toimia, voi olla..

Ai niin, se k.o. jenkkitytto paatti pysya taalla, ja silla menee jo ihan hyvin, oikeinkin hyvin. Jumala tekee tyotaan. Sekin oli mulle osotus siita etta mun ei pida koittaa liikaa, koska se oli jo siina vaiheessa etta kun juteltiin niin ma totesin sille etta: sa olet paatokses tehny, ma en voi enaa mitaan sanoa mika sais sut jaamaan, ja menin ulos myrskyyn (ilmanpaitaa tietysti), oli tosi surullinen olo, ehka vahingossa itkinkin vahan, ehka, ja totesin etta pakko paastaa se asia kasista, en voi enempaa teha. Ja sit kun ma "luovutin", niin heti seuraavasta paivasta alkaen asiat alko meneen parempaan. Jumala todella naytti sille etta on tassa mukana. Joten, se ei TODELLAKAAN ollu musta kiinni se. :)

Viimelauantain evankeliointivuorossa olin talla kertaa slummikeikalla. Mentiin siis kahen tyton kaa kierteleen laheiseen slummiin ja kerailtiin sielta lauma lapsia harteillemme (kirjaimellisesti), ja tultiin niiden kaa tanne baselle ja sitten..... No, ekan tunnin ajan lahinna holdattiin vuorotellen kaikkia poikia tai yhta-aikaa kun ne keskitty potkimaan ja hakkaamaan toisiaan... Oli ihan reipasta menoa, ja viela kun ei osaa espanjaa niin se ei hirveesti auta asiaa. Tunnin jalkeen ne rauhottu kun alettiin piirteleen jne. Ja sit olikin hetki ihanaa rauhaa, lopussa vasta tapeltiin taas. Niita oli ehka 25 lasta kymmenen nelion autotallissa, ikajakauma viidesta kolmeentoista. Siinakin tuli muutamaan kertaan mietittya etta kylla tassa tarvitaan niita Jumalan silmalaseja, tai tarvittas, olisin voinu likvidoida ne muutaman pojan kylla mielellani.. eikun. :) Suurin osa oli ihan kiltteja, mutta muutama taystuho riittaa.. Mutta, ne nyt vaan on olosuhteiden uhreja, kun perheet on mita on niin lapsissa se nakyy. Kun vertaa vaikkapa Maxiin, joka on 7-vuotias naapurinpoika joka aina kun nakee mut huutaa etta: Hola amigo! ja juoksee syliin. (ja sit leikitaan, ihan huippuskidi) Niin ero on aika iso. Sen on tajunnu, taas, etta miten paljon perheet ja niiden rikkinaisyys vaikuttaakaan lapsiin. Mutta sitakin mietin etta oikeestaan se on aika paskapuhetta jos joku sanoo ettei se sovi lapsien kanssa tyoskentelyyn tai silla ei oo kiinnostusta siihen, koska... jos kattoo niita lapsia niinkun Jumala kattoo, niin niita rakastaa. Piste. Siinakin mulle loytyy esimerkki riittavan lahelta taalta, staffissa on yks tytto joka on ihan uskomaton tossa.kin asiassa. Isolla sydamella vetaa.
Slummikeikka oli muutenkin ihan uus kokemus, ja se etta oli siella kahen 19-v tyton turvaamana oli kanssa mielenkiintosta. Kaikki omaisuus piti jattaa tanne mestoille ja englantia ei saanu puhua, eli: ei saanu puhua. :) Ei toi mikaan ihan sika-sika slummi ollu, oli niilla "talot" siella, mutta polkuja pitkin mentiin ja olihan se vahan erimeininki.. (pieni rantojenmies sisallani tunsi olonsa jopa melkein kotosaksi... :)
Taalla kuulemma 40% ihmisista elaa koyhyysrajan alapuolella. Paljon se.

Meikalla oli muuten synttarit eilen. Sen kunniaks pesin vessoja ja paastosinn. :) Ihan mukavaa sekin. Talon tytot ei vaan tykanny kun ei saanu teha (syoda) kakkua, kylla ma koitin sanoa etta muut voi syoda, mutta ei.. :) Pitaa kattoo, ehka ma hankin niille jotain settia tanaan viela.

Oli mukava kun yks staffilainen sano etta esa tekee tyopalveluksensa "con onda". Suomentapaiseksi kaannettyna se olis etta esa tekee tyonsa tunteella, "wiballa, ilosesti". Joten, se oli kiva kuulla. Kyllahan ma aina pyrin saamaan jonkinnakoset tanssit keittiossa aikaseksi kun on mun tiskivuoro. Ipodi on muutenkin ollu kovassa kaytossa, en lataillu kahta viikkoa yotapaivaa musiikkia sinne turhaan, sita kaytetaan varmaan 8tuntia paivassa, ja siita ma kaytan ehka kaks. :) Hyva, musiikki on hyva asia. Seuraavaksi hankin tanne isommat kajarit niin ihmisilla on viela kivempaa.

Mutta siis, mulla menee edelleen ihan hyvin, oikeinkin hyvin. Oli paikallinen poikienilta tossa yhtena paivana, melkein kun suomessa poikien kanssa (ei nyt tietenkaan ihan NIIN hyva :) Lenkki- ja punnerruskerhossa on paljon jo jasenia, aamusin aina juoksennellaan jne.
Tein jaateloa joka meni parempiin suihin suurella innolla, ostin sita varten tehosekottimen tanne kun nailla ei oo varaa, ja tytot tykkas. Oli kuulemma profeetallinen teko melkein. :) Eli, jaatelo on Jumalan apuvaline.. taijotain.

Edelleen tykkaan olla taalla, tykkaan ihmisista ja ne tykkaa musta. Talla viikolla on opettajana Alejandro Cruz, joka on todella todella hyva. Kyseenalaistaa kaikki asiat ja mielipiteet mita oppilailla on, joten noi nuoremmat on ollu ihan sekasin. Mutta, toi on parempi teha taalla kuin sillon kun ne oppilaat joutuis puolustaan mielipiteitaan jollekin sekulaarityypille joka osais kyseenalaistaa ne. Koska taalla, se ope eka hajottaa kaikki kuvitelmat, mutta ainoastaan kootakseen ne vahvemmiksi. Jokainen joutuu jossain vaiheessa miettiin etta miksi uskoo mita uskoo, se ei riita etta -niin vaan on opetettu. Joten, taalla se on hyva tehda.
Ja, ehka ma tykkaan siita opesta senkin takia etta se totes tossa tunnilla eka etta -sa olet aarimmaisen komea mies. :) Ja sitten viela etta: -sa ole erittain fiksu kaveri, tan koulun jalkeen ma haluan etta sa tuut pariks viikoks mun luo niin jatketaan opiskeluja... :P (Olin antanut maaritelmani rakkaudesta, se ehka vahan vaarensi mun fiksuutta parempaan..)
Se on Juutalais-argentiinalainen, opiskellu raamattua ym. 11-vuotiaasta lahtien, 27-v nyt, ja tietaa kylla paljon. Fiksu kaveri, ja ma en oo tottunu oleen tollasessa opetuksessa missa keskustellaan ja kysellaan niin paljon, joten tykkaan kovaa.. :)

(just kavi tossa juttelemassa, keskusteltiin elamasta ja rakkaudesta. kiva kuulla kun joku keta pitaa tosi fiksuna arvostaa mun mielipiteita.. Ja se myos rohkas mua jatkamaan valitsemallani linjalla.)

Mutta siis, kokonaisuudessaan, paljon asioita, paljon tunteita, mutta se on ehka vaan hyva. Talla hetkella tuntuu etta ehka tassa viela esastakin voi olla johonkin. Jonain paivana. :)
Ei mulla muuta (oli ehka ihan riittavan pitka...) Adios.