Tää on naisten suihku!

(Näkymää Tiberiaksen huipulta)

Kolmisen viikkoa Israelissa takana, kolmisen viikkoa edessä. Aikaa vietetään tällä hetkellä siis puolimatkan krouvissa. Ihan hyvä mesta.

Onnistuin myös tossa jossain välissä täyttämään vuosia, ja juhlistin sitä hankkimalla ruokamyrkytyksen, ja pyörtymällä vessaan lyöden pääni vessanpönttöön ja oksentaen samalla. Ei onnistuis meinaa nuorelta mieheltä moinen. Oon (ilmeisesti) ajatellut että kun nyt on päässyt hyvään pyörtyilyvauhtiin, niin pidetään kone käynnissä. Päässä on vielä monta kohtaa jossa on tilaa kuhmuille. Mutta, se oli muutaman päivän morjestus, ja nyt olen taas kuosissa. Äiti älä huoli.

Otetaanpa pari yleistystä Israelista tähän alkuun:
-Israelissa ei oikeastaan ole ylipainoisia nuoria miehiä. Johtuneeko sitten kolmen vuoden asepalveluksesta, en osaa sanoa. Kuitenkin, tyypit on ihan kuosissa täällä.
-Josta päästäänkin siihen erikoisuuteen, että kaikki (viisi tai jotain, mutta kuitenkin) pojat joiden kanssa oon täällä jutellut, on ollut innoissaan armeijaan menosta, tai ovat hirmu tyytyväisiä armeijassa olosta tai sen käymisestä. Vähän eri meininki kuin suomessa. Mutta, onhan täällä noilla noi lomapuvut kyllä huomattavasti khuulimmat.kin.
-Kolmas havainto asiaan epäliittyen on että Israelin rannoilla yleisin ääni ei suinkaan ole aaltojen lempeä liplatus, vaan KLOP KLOP KLOP! -eli Israelilaisten suurta suosiota nauttima, rantaping-pongiksikin kutsuttu Matkot -peli. Jossa siis lyödään kössipallon tapaista palloa toisilleen, kovaa, vanerimailoilla. Siitä se ääni. Jos olette olleet Israelissa, tiedätte mistä puhun. Jos tulette Israeliin, tulette tietämään.

Niin, ryhmä-rämämme on tällä hetkellä Tiberiaksessa, Gennesaretinjärven rannoilla. Tiberias on kaupunki joka sijaitsee kukkulan rinteessä, joten täällä tasaista katua löytyy rantakadun lisäksi noin 30 metriä. Ylämäkitreenejä on siis tullut oppilaiden kanssa tehtyä. (niil on kuulemma pohkeet kipeet - jes!) Saatiin täältä vuokrattua jopa oma huoneistontynkä jossa majoitutaan, joten on saatu vähän enemmän rauhaa ja omaa aikaa tiimille Tel-Avivin hostellielämöintien jälkeen.

Edelleen silti mun aivoille tuottaa vaivaa se, että mun tieto ja visuaaliset havainnot on niin ristiriidassa. Tässäkin kaupingissa kuulemma "käytännössä ei ole väkivaltarikollisuutta, ryöstelyä tms." , mutta kun kävelee tuolla huudeilla niin visuaaliset havainnot koko ajan syöttää aivoille viestiä että "tää on niin morjesta seutua että täällä ei voi olla ihan turvallista". Se on hassua. Mahtavaa sinänsä että on olemassa maita ja kaupunkeja jotka on turvallisia, mutta hassua miten tää infrastruktuuri riitelee sen käsityksen kanssa joka mielessä on turvallisesta seudusta. Eli suomeksi: kun on sairaan roskasta ja rähjästä seutua, niin siihen on vaan tottunut ja oppinut että siellä ei oo turvallista. No, täällä on.

Yhteyshenkilö täällä on taas ollut todella mainio, Jumalalle siitä taas pointsit, ja palvelutehtävät on käsittäneet enemmän evankeliointia. Tänäänkin oltiin jakamassa hengellistä materiaalia yhdessä isossa pääteiden risteyksessä punasissa valoissa jonoileviin autoihin (homma tehtiin tarkotuksella sapattina ennen auringonlaskua, jolloin ääriortodoksit eivät aja autolla, josta syystä vaara joutua kivitetyksi tai henkisesti pahoinpidellyksi on huomattavasti pienempi) joka oli kokemuksena ihan kiva ja muutenkin ohjelmassa on ollut erilaista materiaalinjakelua eri mestoissa. Myös käytännönpalvelua on tehty, mutta vähemmän kuin ekoilla viikoilla. On ollut myös hauska huomata että täällä on tarvinnut / päässyt puhumaan espanjaa, latinoita kun on täällä aika paljon. Pidettiin mm. yksi kotikokous espanjaksi. Hauskaa.

(kirjallisuudenjakoa liikennevaloissa)

Oma fiiliksensä täällä Israelissa evankelioinnissa kyllä on, kun pitää olla vähän matalalla profiililla liikenteessä. Sniikkailla. Pitää mm. varoa johdattelemasta ääriortodekseja meidän majapaikkaan, tai pitää silmät auki siltä varalta että ortodoksipikkupoikia on laitettu vakoilemaan meidän tekemisiä. Hauska juttuhan on myös, että viikonlopuksi meidän alapuoliseen kämppään tupsahti tuvan täydeltä karvalakkipäisiä ortodekseja viettään sapattia. Ei menty ainakaan vielä jakaan niille traktaatteja, keräillään vielä rohkeutta marttyyriuteen..

Tiimin kanssa on mennyt ihan hyvin, palaute ollut edelleen hyvää ja oma vointikin ihan ok. Välillä nyt meinaa kohtuusti väsyttää, mutta se ei ole vaarallista. Nyt kun on saatu oma jääkaappi ja keittiö niin oon päässyt nostamaan ruuan tasoakin vähän, tosin budjettikin on ehkä vähän venynyt. (silti, TIETYSTI, hanskassa pysyen :) Mutta, Tel-Aviv vedettiinkin alle 3e/oppilas/päivä -budjetilla. Ja tänhintasessa maassa se lasketaan suoritukseksi.

Asia minkä on huomannut on että aika pitkälti tällasen tiimin johtamisessa on kyse ihmissuhdejohtamisesta. Kehitellään ja kuunnellaan ja ratkotaan ihmissuhteita ja niiden ongelmia. Siis kyllä, kehitellään myös niitä ongelmia tarpeen tullen. Siinä ohessa sitten myös tehdään vähän evankeliointia ja palvelutyötä ja piestään itseämme ja toisiamme myös "hengellisesti" eteenpäin. Mutta, elämässä on aika pitkälti kyse juuri ihmissuhteista ja niiden käsittelystä, ja mä mielelläni kutsun DTS:ää elämänkouluksi. Ja sellainen tahtoisin sen juuri olevan. Ja totuushan on ettei ole olemassa erikseen hengellistä elämää, ja sitten jotain maallista osaa ja maallisia ihmissuhteita. Se on kaikki yhtä ja kaikki liittyy kaikkeen. Joten - kaikki ihmissuhdekriisit ja ongelmat tiimissa otetaan mielellään vastaan, niin tervalta kuin se niiden käsittely välillä tuntuisikin. Johtajuudessakin taitaa olla kyse enemmän kuuntelemisesta kuin puhumisesta. Kaksi korvaa - yksi suu, niin kai se menee.

Asia jonka itsessä on huomannut joka on vähän muuttunut johtajuuden myötä, on että sellaisissa tilanteissa joissa normaalisti kuittais heti jollekin ihmiselle sen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, ja kuittais todennäkösesti vielä puolipurevasti, niin nyt tämän armottoman johtajuuden vastuun kantajana sitä huomaakin nielaisevansa useimmiten sen ekan kommentin, ja pyrkivänsä antamaan sen palautteen vähän rakentavammin myöhemmin joko kaikille yhdessä, tai k.o. henkilölle yksin. Ja, kai toi on sitten eräänlaista kasvua. Eli, kai tää mullekin ihan hyvää tekee.
Loppukevennykseksi pakko laittaa tositapahtuma Tel-Avivilaisesta hostellista:

Eräs tyttöoppilaamme oli menossa suihkuun, ja hengaili siinä naisten suihkuhuoneen eteisessä, kun ovi aukesi ja sinne oli tulossa toinen hostellivieras.
"Tää on naisten suihku!" -oppilas totesi, ja laittoi oven kiinni toisen edestä.
Hetken päästä oveen koputettiin, ja kun oppilas avasi oven siellä oven takana oli se sama henkilö.
"Tää on naisten suihku!" -oppilas totesi jälleen tiukkaan äänensävyyn, johon toinen henkilö pienen hiljaisuuden jälkeen vastasi:
"Mä olen nainen!"

....Seurauksena runsain mitoin hiljaista suomalaista häpeää ja mahdollisimman nopea pakeneminen paikalta.

Opetus: joskus on hyvä katsoa (kahdesti) ennenkuin katua.