Aariin maailman

Taas vierahti viikko, ja maisema vaihtuu. Pichilemu on jaanyt taakse ja ollaan talla hetkella Punta Arenasissa, ihan Chilen etelaosassa. Lennettiin tanne (suurimmalle osalle oli eka kerta lentokoneessa :), viime yo nukuttiin lentokentalla, tai muutama tunti, ja tasta jatketaan laivan ja bussin jeesaamana Ushuaiaan, huomenaamulla lahto ja semmoset 12 tuntia viela matkantekoa edessa. Kauas on pitka matka, ja maailman aariin viela pidempi.

Josta mieleeni juolahtikin etta joskus aussiaikoina mun suosikkilauluni oli se jossa sanotaan etta: Jesus i believe in you, and i would go, to the ends of the world, to the ends of the world, for you..

Suomeksi jotakuinkin etta: Jeesus sua ma rakastan ja vuokses meen, aariin maailman, aariin maailman, sen teen...

(hyva laulu, ottakaa ohjelmistoonne)

Niin, Ushuaia on virallisesti maailman aari, sita kun ihan mainostetaan lauseella: fin del mundo, eli.. Eletaan nyt sitten kerran(KIN) todeksi niita asioita mita ylisteltaessa lauletaan. Hyva nain, edes joskus. :) Katotaan mita tuleman pitaa. Viileahkoa on ainakin. Ja tuulee. Kymmenessa asteessa liikutaan. Eli pitkat kalsarit laukunpohjalta esiin ja tuulta pain.

Viikko Pichileussa oli kiva. Kuten mainitsin ehka, se on missionuorten sporttimesta, eli siella voi surffata ja niilla on urheilukompleksi uima-altaineen jne. Ja se on myos suurin base mita ywamilla on etela-amerikassa, taitaa olla joku 70 henkiloa vaikituisena, ja mm. viis-kuus dts:saa vuodessa. Me tyoskenneltiin lahinna siella olleen King’s Kids –leirin kanssa, 8-17 vuotiaita, n. 60 kappaletta. Paikalliset veti sen leirin ja me sitten jeesailtiin. Valilla tietty tehtiin tyopalvelua keittiossa jne. ja aika monta kertaa paasin soitteleen rumpujakin. Tietysti harjottelematta ja ikina kuulematta niita toisia soittimia kunnolla ja sadan viidenkymmenen yleisolle. Joka on mulle aina haaste, kun en oo tosiaan mikaan ylihyva ja siihen kun yhdistaa perfektionismin (eli ylpeyden), niin aina vahan miesta koetellaan siina. Kivaa se soittaminen kuitenkin on. Ja ihan hyvin meni. Aina sielta joku tytto loytyy jolta saa saalikehut.

Siella oli leirin miehistossa sellanen Chilelaisten ilosten poikamiesten joukkio, joiden kanssa soitettiin. Oli vetopasuunaa ja trumpettia ja monenmontaa mukavaa. Oli hienoja tyyppeja, paljon energiaa ja asennetta. Sellasia tyyppeja joista voi kayttaa sanaa perusjamppa. Tavallaan niin hyvia siina perusjamppaudessaan etta siina saa ittensa tuntumaan huonolta, ja ihmettelemaan etta miten te tytot ette tajua miten hyvia miehia noikin on. (tiedan, sama menee toisinpain) Mutta nain eurooppalaisena ja oman reviirinsa tarvitsevana aika ajoin meinas vahan tukahduttaa se huomio minka niilta sai. :) Etta: –joo joo ollaanhan me kavereita ja tekin ootte mahtavia, mutta ei mein nyt tarvii seittemaatoista kertaa paivassa katella ja halata ja ylistaa toisiamme... ja pliis, ei noin pitkia katseita.. ja syo nyt vaan ihan ite se kakunpalas, en makaan antais omaani sulle vaan soisin sen salaa nurkantakana.. ;) Valilla tuli sellanen olo etta –en ma nyt sentaan NOIN hieno ihminen ole. Enka tervatsa sentaan edes soita hyvin. Mutta. Kivaa oli, yolla syotiin soppaa keittiossa ja naurettiin. Ja valilla jopa tajusin niiden jutuista jotain... Chilen espanja kun on vahan erilaista kun argentiinassa. Tosin yhen tyypin jutuista en tajunnut ikina mitaan. Yhtaan mitaan... Ma kylla nykyaan ehka vahan jopa osaan espanjaa, uskaltanen sanoa. Tai ainakin kayn keskusteluja. Mutta isommassa joukossa olen sujuvasti hiljempaa..

Yhtena iltana kaytiin kaupungilla vetamassa evankeliointia, meita oli siella varmaan sataviiskymmenta yhteensa, joten iltaan mahtui monenmonta draamaa ja musiikkiesitysta ja. Paasin mattamaan Hermanin kanssa raggaetakin, ja talla kertaa oli ne torvetkin mukana. Oli hyva sillisalaatti. Ja oli siella muutama ihminenkin kuuntelemassa, omien sadanviidenkymmenen lisaksi. siis. (Tahan valiin on pakko sanoa, kun viimekerralla unohdin, etta siella Mendozassa yksi niista teinitytoista tuli uskoon, joten... jotain hedelmaa.kin ollaan tuotettu tiimimme kanssa. Parempi yksi pyy pivossa kuin kymmenen naapurin puutarhassa ja naapuri siita kitisemassa etuovella.)

Herman haluais etta tehtais senkanssa maailmankiertue mein koulun jalkeen (eli argentiina-uruguai-brasilia, viikon verran ehka). Ja se myos haluais etta ma soittamisen lisaksi rappaisin, suomeksi. Olis lisaksi joku rappari brasiliasta mukana. Jihuu.!. :) No, onhan mulla (surullisen?)kuuluisa hittipiisini, ja akkiakos ma teen lisaa. Eipa niista sanoista kukaan mitaan tajua. Anyway, saa nahda mita siitakin suunnitelmasta tulee. Osa keikoista on jo aika-jotakuinkin-tavallaan sovittu, mutta kun ollaan etela-amerikassa niin... Ja ne ei oo siis mitaan isoja, ei. Jokatapauksessa, jotenkin huvittava mielikuva. Esa rabayttaa brasiliassa.. whaaaaat...?

Ai niin, paasin surffaamaankin kerran. Pitkasta aikaa. Oli mahtavaa, vaikkei siita mitaan tullutkaan. On se vaan kiva laji. Vesi oli kylmaa kuin einari, (keli oli vahan kuin suomen alkukesassa) mutta markapuvun kanssa parjas muutaman tunnin. Jos haluatte yhdistaa surffauksen ja dts:n, (kylla elias, taa lause on sulle. Ja Jonille kanssa.) niin tuolla on tein paikka. Muutenkin kylla tykkasin kovin. Onhan se hieno mesta, kaunis. Tunnelmallinen ranta-pikkukaupunki. Ja omaa etela-amerikkalaisen raffiuden, silti. Tykkaan siita kun asiat ei oo liian taydellisia. Urheilukompleksikin on siis vahan eri kun jossain suomessa olis. Ja on se vaan mahtavaa menna aamulla rannalle juoksemaan tai kavelemaan. Valilla sita tekee vaan mieli huutaa kun se kauneus on niin. Jumalasta.

Ja tietysti viikkoon mahtu muutamat itkut ja syvalliset mietinnat. Ja keskustelut ja uudet ystavat. Vaikutukset ja vaikutelmat. Yhteydet ja erilaisuudet. Ja jos jumala mulle jostain puhu niin ehka rakkaudesta. Siita etta se ei oo vaan pystysuoraa, vaan vastaus mun huokasuun etta: -nayta mulle etta sa rakastat mua, on:

-katoppa esa ymparilles ja senjalkeen kato mua ja sano etten ma rakasta...

-Niin. Rakastat.

Ja ehka puhu myos tunteista. Siita etta ikava.kin on hieno asia. Koska ikavan syntymiseen tarvitaan alle joku ihan toinen tunne. Eli ilman ikavaa...

Ja valikevennys. Poltin myos naamarini. Ei pitas nukahdella rannalle. Eika ollut edes lammin paiva vaan takit ja kaikki oli paalla.. vaan ei paan paalla. Eli jos mulla jossain kuvissa on punaset silmaluomet, niin se ei ole casuaalia transvestiittiuttani, vaan auringon suomaa (tervetta?) punaa. Voi terve ja morjes sita ikavaa oloa minka naamani sai kokea muutaman paivan ajan. Pitakaa lapset huolta naamoistanne tai alatte nayttaa multa... (vanhalta siis?)

Tiimin kanssa menee ihan hyvin. Ei suurempia kriiseja. Ja Luisin kanssa on jopa ihan kivaa. (kaikkea sita toteaakin sanovansa :) Matkustaminen taalla maailman aaressa on vahan kalliimpaa kuin ennakoitiin, varsinkin kun naa jampat taalla ei oo etukateissuunnittelun maailmanmestareita, mutta eikohan tassa parjata. Juuri vaansin meille illallisen kahteentuhanteen chilen pesoon, eli n. 50 senttia per jamppa. Ja oli jopa hyvaa. Tosin, siina saastetty raha uppoaa sujuvasti siihen etta jouduttiin nukkumaan hostellissa taa yo kun kaikki bussit ushuaiaan oli taynna. Mutta kiva paasta lampimaan suihkuun ja pois teltasta ekaan kertaan pariin viikkoon. Ja patjalle, aah..!

Ei sen enempaa, aah-iin on hyva lopettaa. Paastakaahan kaikki sellanen tyytyvainen "aah!" kun kaytte nukkumaan ja muistakaa missionaaria maailman aarissa. Tai vaikka mua.

Siunauksia.