Jouluja. erilaisia.

"kuinka paljon mahtuu miehen sydameen, iloja ja suruja"
(sav. kuinka paljon mahtuu pieneen sydameen, san. traditioonalista kitinaa, aiheen voi valita itse :)

Joulu tuli ja meni. Oli erilainen. Ennen joulua pari paivaa oli jotenkin tosi yksinainen olo, vaikkei yksin hirveesti hetkia ollutkaan. Ja jouluaattona oli toooosi huono meininki. Illansuussa sitten oli pakko kayda pyorahtamassa laheisesa puistossa ja siella se paha olo sitten tuli ulos systeemeista, hanat auki. En ihan vielakaan tieda mista se johtu, mutta kai siina osansa oli siina etta oli eka joulu viiteen vuoteen ilman..
Mutta on se ihan mielenkiintosta tama ihmisen elama, ja tunnemaailma, miten se vaihtelee. Nyt oonkin vetany sitten monta paivaa taydella innolla ja hymyssa suin. :)

Sen jalkeen vietettiin sitten taalla joulupartyja, syotiin perinteisia jouluruokia kuten makkaraa ja juotiin colaa ja tsubut veti joululaulujakin ja jopa lahjoja jaettiin. Oli ihan hyva meininki. Ja kaheltatoista taalla sitten oli isot ilotulitukset.. ja siita monta tuntia eteenpain.kin. Lopulta sitten istuttiin iltaa muutaman kaverin kanssa tossa ulkosalla aamupuolseiskaan asti. Oli ihan kivaa, hyvia hetkia. Ja huvittavaa.kin kun kaikki suunnilleen ikavoi kovaa jonnekin muualle, taalla kun suurin osa on aika nuoria ja eka kerta joulua muualla kuin kotona monelle. Mulle ei ihan eka. :) Joulunjalkeiset paivat on otettu aika iisisti, "valmistauduttu" missioretkelle syomalla hyvin, todella paljon on napa ruskannut, ja valvomalla joka yo viiteen ja nukkumalla vahan. Eli, huomenillalla kun suunnataan kohti argentiinan viinikapitaalia Mendozaa, on miehet ja naiset taydessa iskussa. (vasyneita siis). Mein matkasuunnitelma onkin vahan erilainen kuin luulin, Chilessa ollaan vaan pari viikkoa mendozan jalkeen, ja sit lennahdetaankin maailman etelaisimpiin kolkkiin, eli etela-argentiinaan, Ushuaia-nimiseen kaupunkiin. Siella ihan cape hornin nurkilla. Siella on jaavuoria ja pingviineja jne.. Talla hetkella pitais olla n. 5-10 astetta lamminta, eli matkassa mukana olevat tykit tulee tarpeeseen. Ihan mielenkiintosta aikoo varmaan olla, siella pitais olla aika siisteja mestoja. (vaikkei tassa mitaan turhisteja ollakkaan vaan kunnon missionaareja... taijotain)

Isot ja tosi isot kiitokset kaikille jotka on antanu rahaa. Ootte ollu iso apu monen ihmisen elamaan, lahjoja on vastaanotettu itkujenkin kera, ja talla hetkella meilla pitais olla riittavasti rahaa siihen etta molemmat tiimit paasee tekeen mita tehda taytyy. Eli, kiitos viela kerran. Jos joku viela haluaa antaa, niin lupaan etta hyvan tekemiseen se raha menee, mutta hirveeta hataa ei oo eika pitais tullakaan, jollei suuria katastroofeja tapahdu.

Ja ainiin, joku kyseli etta ei kai taalla kukaan painosta mua pyyteleen rahaa, tai ettei kaikkea laiteta meidan "gringojen" harteille. Niin, ei. Kukaan ei oo kertaakaan pyytany multa rahaa, yleensa ne sanoo etta mun ei pitais kayttaa niin paljon rahaa. Siis edes muihin kuin itteeni. Joutuu aina kymmenen minuuttia vakuutteleen ennenkuin saa ostettua jollekin jaatelon. (no, veljeni luis on poikkeus, mutta se onkin hamsteri.) Ja taalla on suomalainen tati staffissa, ton johtajapariskunnan toinen puoli, niin sekin varmaan jo vaikuttaa siihen etta on erilaista kun ehka jossain vois olla. Mutta siis, ma ihan omasta alotteestani halusin ja haluan jeesia noita muita. Jep.

Totesin tossa etta on hyva hankkia ystavia, kun yhden tyton vanhemmat on taalla kaymassa ja jotain totesin sille tytolle etta olis kiva menna hierontaan, niin eikos se jarkannyt etta sen puoliammattilainen aiti sitten anto mulle ihan perinteisen ruotsalaisen :) hieronnan. Oli ihan hyva joululahja se.kin.

Ei oikein oo viela iskostunut tajuntaan toi missioretki, etta oikeesti seuraavat kaks kuukautta ollaan tienpaalla kirkosta kirkkoon. Meilla pitaa olla 50 tuntia evankeliointia viikossa etta saadaan opintopisteet tayteen, nuorteniltojen veto jne. sisaltyy tohon, mutta paljon on tyota siis tehtavana. Edessa on siis monen monta naytelmaa, laulua, ja puheitakin pitais pitaa. Espanjaksi, joka on mielenkiintosta koska mahan en siis osaa espanjaa. Oikeesti. Sen enempaa kuin tarzan englantia. Mutta, silla mennaan mita on.. :)

Tassa kun on miettiny etta mita teoriajaksosta on jaany kateen, niin ainakin on joutunu kyseenalaistaa jotakuinkin jokaisen ominaisuutensa ja tapansa tehda ja ajatella asioita. Persoonallisuutensa myos. Poikaa on purettu osiin. Mutta kai siita lopputuloksena, sitten kun se on taas koottu kasaan, on entista ehompi jassikka. Nain uskoisin. Mutta toi kaytannon jakso on osta tata kokonaisuutta, joten turha tassa viela on mitaan loppuraportteja tehda. Katellaan sitten myohemmin. On ollut tosi hienoa kuitenkin nahda Jumalaa tyossaan. Se taallaolossa on ehka parasta.

Siispa, mita joulusta jai kateen...? Vahan itkuja, paljon syomista, ja monen monta hyvaa iltahetkea hienojen ihmisten kanssa. Pimeat ja lampimat illat on vaan kivoja. Jopa jouluna. Kiitos niista.
Toivottavasti teidan joulunne oli.... erilaisia. :)

janiksentappoa ja punnerruksia..

Jos suomen armeija on sun mielesta liian loysa, niin... tule argentiinaan dts:aan....

eli, meilla oli Boot-camp. Lahetystyohon valmistava alokasleiri. Se varmaan on paras kuvaus sille.
Ohjelmassa oli mm. rajusti fyysisia suoritteita, marssimista paivalla, -yolla, -vesisateessa, -silmat sidottuna (paljon), -vuorilla, -joessa, lisaksi neljan tai vahemman tunnin younia, kahden minuutin ruokailuja, punnerruksia ja vatsalihasliikkeita ym. kivaa rangaistukseksi kaikenmaailman mokista ja aikarajojen ylittamisista jne... Eli, oli vahan erilainen leiri kuin mita odotin. :) Mutta kivaa oli. Ja niin, ei tarvinnu huolehtia samassa teltassa nukkumisesta luisin kanssa, koska EI OLLUT telttaa. :) Oli vaan sellanen pressu minka alla nukuttiin, eli tuuletus pelas. Ja kosteutus. Koska aika monena paivana sato. Laitan jotain kuvia jossain vaiheessa.

Leiri alko mielenkiintosesti, kun ekan paivan lahipuistossa leikkimisten jalkeen tultiin ruokasalin lattialle nukkumaan, ja yolla sit poliisit tuli aseet ojossa luotiliivien kanssa tarkastamaan mein takapihan, etta onko lahistolla ammuskellut tyyppi siella. Eli.... sen jalkeen niista neljan tunnin younista tippu viela osa pois kun tuli vahan tarkemmin kuunneltua etta mita takapihalla tapahtuu. (meilla ei oo lukkoa takaovessa ja nukuttiin metrin paassa ovesta). Mutta jonkun ajan paasta sit kuulu laukauksia kauempaa, joten sen jalkeen otin rennosti.

Keskella yota sitten meidat ajatettiin kadulle odottelemaan bussia muutamaksi tunniksi, sitten bussilla yhteen puistoon, siella pystytettiin leiri ja seikkailtiin iltaan asti ja yolla sitten silmat sidottuina taas marssittiin seuraavaan mestaan, vuorille, tai kukkuloille lehmien kanssa oleilemaan. Siella taas leiri pystyyn ja seuraavana paivana koko paiva erinaisia erittain turhauttavia ja rasittavia tehtavia. Ja kokoajan armeijameiningilla, ja tosiaan, taalla punnersi niin tytot kuin pojatkin. Tuli punnerrettua neljassa paivassa varmaan enemman kuin intissa suomessa. (kertonee jotain suomen intista.kin.. )

Lisaksi paadyin mm. tappamaan janiksen puukolla, joka sitten nyljettiin tyttojen kanssa ja paistettiin ruuaksi. Valmistettiin sita n. 2 tuntia, ja saatiin 3 min. aikaa syoda se. Eli pieni osa siita. Hyvaa oli. :) Meika kun ei oo mikaan hirmu tappaja, niin oli ihan mielenkiintonen kokemus sekin. Sopo valkonen pupu.. Mutta, lahetystyossa voi hyvin joutua tilanteisiin missa joutuu tappamaan oman ruokansa, joten...
(en tieda miten ison kirjan lahetystyokursseilla taa osa opetusta hoidetaan, ehka vahan teoreettisemmin.. ;)
Sinansa ei ollu mulle mikaan hirmu hirmu paha leiri, paikat kesti ihan hyvin, ja huumori, mutta kun suurin osa meista oli n.19 vuotiaita tyttoja, niin olihan ne aika puhki. Tykkasivat silti, ainakin jalkeenpain. Kyllahan siella aina joku muutamat itkut jossain valissa vaansi. Mutta oli iso kokemus monelle. Evankelista-antoniokin sano etta oppi tossa neljan paivan aikana enemman kuin kolmena kuukautena luokassa. Lisaksi kun mein ryhmissa aina joka paiva oli joku meista johtajana, niin se oli kanssa hyvaa kokemusta monelle. Luiskin sano etta ei se ikina elamassaan oo tarvinnu ajatella muita, tai pitaa huolta niista tai johtaa niita tai kattoa niiden peraan, sen elama on aina ollut pelkkaa mina-mina-minaa... Joten, sille.kin oli aika haaste. Mutta, isoa oppimista. Ja sit saatiin tietysti vetajilta aina palautetta toiminnastamme, johtamisestamme. Kuulemma olin karsivallinen... (mun paivalle sattu tehtavia missa piti mm. ettia paperinpalaa hehtaarin metsasta. Ja joo, menihan siina se neljatuntia, joka rastilla, joten hieman karsivallisyytta vaati koittaa motivoida mun ryhmaa. :) ...ja omasin sydamen johtamiseen. Kivahan noita on aina kuulla. Mutta mulla on hyva ryhma, helppokin, sama jonka kanssa matkataan joulun jalkeen missioon siis. Ma, Luis, Gabriela, Theresa ja liidereina German ja Raquel. Luis on ainoa kenenkanssa tulee valilla ongelmia. Se yhella kiitosaterialla puheessaan sano etta esa on sille kuin veli, vaikka esa suuttuukin tosi helposti. :) joojoo ma tiedan, ma muistan miten moni on sanonut etta olis kiva nahda esa suuttuvan, no taalla mun latinoveri ikuohahtelee vahan useammin. Luis jotenkin osaa arsyttaa oikesta kohdista. Valilla tulee oltua niin tyly sille etta itekin miettii etta mita vitsia.. Mutta, ehka se on sille hyvaksi.kin. Kohtelen sita enemman veljena kuin ystavana, eli pidan sopivan etaisyyden paassa musta. Kun se on vahan tartsu. Mika sinansa on ymmarrettavaa sen menneisyyden takia, mutta ma en hirveesti tykkaa, joten potkin sita (henkisesti) aina sopivan maaran kauemmaksi. Mutta ehka se.kin on vaan hyvaksi sille. en tieda.. Jokatapauksessa, se varmaan puolikuolis mun puolesta, joten en ma ehka ihan vaarin asioita tee.

Oli siis kiva leiri, ja kiva vaellella vuorilla. Maisemat oli komeat. Ja lehmankakkaa kengissa. Ja ainainen nalka, ruoka oli kovasti saannosteltya. Ja jumala oli lahella. kuten aina. Mutta luonnonkeskella sen tajuaa jotenkin paremmin, usein.
Anyway, toi leiri oli vaikeustasoa 1. ja niita on viiteen saakka. Olis kiva vetaa se vitonen..

Mitapa muuta. Teoriajakso lahestyy loppuaan, ja melkein suretuttaa jos miettii sita etta meiat erotetaan kahteen ryhmaan eika naa noita toisia pariin kuukauteen. Mutta elamaahan se on. Ja ikavoiminen on osa sita elamaa, aina sita ikavoi jotain tai jonnekin tai jotakuta. Taalla kotia, kotona tata...
Joulukin on ovella, ei hirveesti silta tunnu, mutta kuulemma on se. Taidetaan menna aattona eka evankelioimaan tms. kaupunkiin, ja sit illalla taalla "perheen" kanssa. Pikkusen tekis jopa mieli lahtee viettamaan joulu yksinaan jonnekin, mutta ehka se on parempi ja kivempi.kin kuitenkin olla taalla. Perhejuhlahan se kuitenkin on ja taa on mun ainut perhe taalla. Tekis myos mieli vuokrata moottoripyora, mutta taitaa jaada haaveeksi. :)

Valilla vahan ollu sellasia yksinaisyyden fiiliksia, en oikein tieda mista johtuu. Ehka se putoo siihen jakamisen tarpeeseen mista viimeblogissa kirjotin. Mutta, se on vaan osa elamaa, ei sen vaarallisempaa.

Eilen paatin antaa vahan rahaa muutamille oppilaille (mun vanhempien rahoja siis, omia ei enaa ole :), ja sit jalkeenpain yks tytto tuli ja sano etta se oli aamulla rukoillut jumalaa, etta joku oppilaista antais sille sina paivana 200 pesoa (n. 30e), etta se halus merkin siita etta jumala huolehtii sen rahatilanteesta. No, arvatkaa paljonko satuin antamaan...
Ja sanoko jumala mulle etta anna sille 200 pesoa? Hmm.. ma edelleen kaytan ilmaisua etta ma nyt vaan paatin antaa, mietin asiaa ja paatin niin.. mutta joo, jumala on mussa ja pyha henki vaikuttaa mussa, joten.. eipa kai se vahinkokaan ollut. Ja, osotus jumalan huolenpidosta sille tytolle. Ja ma viela erityisesti mietin etta annanko sille tytolle vai en, koska se on jenkeista ja silla on mahollisuus enempiin tukijoihin kuin monilla muilla taalla, mutta.. silla nyt vaan ei oo tukijoita, joten.. paatin antaa. Osu ja uppos, talla kertaa. (Ja tahan valiin, iso kiitos niille jotka on paattany antaa rahaa, tein olis kiva nahda niiden ilmeita kun ma oon antanu sen rahan eteenpain.. :)

Yks paiva juttelin yhen tyton, oppilaan kanssa sen elamasta ennen koulua ja nyt. Ja senkin kohalla on tapahtunut tosi iso muutos taalla. Sille on kehittynyt persoonallisuus, tai se persoonallisuus on tullut esiin. Ja sama on monella muullakin. Joten ma olen sita mielta, etta vaikka tasta koko dts:sta jattais jumalan pois, taa olis hyvaksi ihmisille. JA jumalan kanssa, taa on TODELLA hyvaksi ihmisille. Ei muuta kuin kaikki tanne vaan jotka tunnette olevanne vahan hukassa elamassanne, tai ilman paamaaraa. Tai, jota ootte ihan hyvassa hapessa. Kylla taalla on niitakin, ja jotenkin kummasti jumala se vaan muuttaa niidenkin muka-jo-hyvaa-ja-tasapainoista elamaa. :) Sellanen se meidan jumala on.

Eilen oltiin koko mein koulun kanssa evankelioimassa mun evankeliointipaikassa. Oli musiikkia ja oltiin harjoteltu naytelmia ja oltiin jopa markkinoitu tapahtumaa ovelta-ovelle. Se oli sellasessa puistossa ja uusi yleisoennatys oli.... nolla ihmista. Eli, se paatyi olemaan mein koulun juhlat. Ja muutama tyyppi kirkosta. :) Mutta ihan kivaa oli, German rabaytti ja yleiso joras. Silti, pistaahan se miettimaan... Kaks paivaa valmisteluja, ja yleisoa nolla. Tosin siina oli aika kova sateenuhka kokoajan paalla. Mutta, tata.kin, se evankeliointi voi valilla olla.

Totesin tossa etta yks poika staffista, joka oli vahan sellanen pulskempi, on ruvennut kuntoilemaan ja juoksemaan jne.. laihtunut ihan hyvin.. ja siina tuli mieleen kun ystavani laura joskus mua muistutti siita, etta meilla on lupa antaa itsemme olla hyvia asioissa missa me ollaan hyvia. Mein ei tarvii koittaa painaa itseamme alas etta ei oltais muka-parempia kuin muut. Vaan se toimii niin, etta kun me annetaan itsemme olla hyvia jossain, niin samalla me annetaan muillekin mahdollisuus, lupa, nousta korkeammalle, tulla paremmiksi.

Ja miten taa liittyy juoksemiseen tai punnerruksiin...

Mullahan se menee aina niin, etta kuten esim. tan kyseisen pojan kohdalla, ma en mielellaan kuntoillut tai punnerrellut kun se oli lahella, koska... en halunnut "lesoa" silla miten kovassa kunnossa olen, kun toinen kattelee vieressa ylipainosena. (ja mun mielikuvituksessa ehka pahoillaan siita) Eli, menin mielummin sinne nurkan taakse tekeen ne punnerrukset. Mutta, talla kertaa se taisi kuitenkin menna niin, etta kun se naki mut joka toinen aamu kuntoilemassa, niin sen sijaan etta se olis latistanut sita, se painvastoin rohkaiskin ja kannusti sitakin alottamaan kuntoilun. Etta: -miksen makin, jos esakin. Eli, kun antaa itellensa luvan olla hyva (se on eri asia kuin rehvastella silla), niin samalla antaa muille luvan tulla paremmiksi.
Mulla toi on vaan aina ollut jotenkin hankalaa... muistan jo nuorempana kun menin kylaan kavereille jotka asu enemman maalla, niin koitin ettia mahollisimman huonot vaatteet ettei niille vaan tuu sellasta fiilista etta esa tulee tanne leijumaan hienoilla vaatteillaan kun ne painaa siella toita jossain haalareissa tms.. Vaikka eihan se ehka todellisuudessa noin mene, muuta kuin mun mielessa... oon vaan jotenkin ylivarovainen tossa. Ja, inhoan lesoja ihmisia. Tai en vaan jaksa niita yhtaan, kai sekin vaikuttaa siihen etta ite koittaa sitten olla mahollisimman epaleso.
Mulle ei oo mikaan ongelma kuntoilla jonkun kanssa joka harrastaa sita aktiivisesti, ja viela mielummin tylytan jotakuta joka kuvittelee olevansa hyva. :) Mutta jos mulle tulee tunne etta joku voi pahottaa mielensa, niin senkanssa oon aina vahan ongelmissa. Joo. Ja se siita.. :)

Jep, mulla ei taida olla talla kertaa sen kummempia, en ainakaan just nyt muista. Kolme paivaa viela luentoja, yks kirjaesitelma valmistettavana, ja sit se on ohi. Teoriajaksi. Sit menen ja ostan PAALJON suklaata. Ja pidetaan joulua.
Eli, hyvaa ja monenlaista joulua teille sinne. Ootte mielessa, uskokaa tai alkaa. (ja joo, mun kannykka toimii taalla, viesteja voi lahettaa.. vink vink.. ;) en ehka laheta takas, kun on niin mukakallista. Pitakaa huolta toisistanne ja nauttikaa suomalaisista jouluruuista, ma tyydyn haaveilemaan niista ja syomaan pitsaa....

Jumala teidan kanssanne.

joululahjoja ja muuta kesaista asiaa..

..koska taallahan on siis rajusti kesa. Ja joulu. Viela kun niita joululahjoja sais jostain.
Eivaan, sellasta mietin tossa, etta jos joku pienessa mielessaan (mun ystavien mielet on yleensa aika pienia) olisi kuvitellut antavansa mulle joululahjan, NIIN, antakaa se mun pienille ystavilleni taalla. Aika monta kaveria tarvii rahaa, paljon rahaa niiden mittakaavassa, etta ne pystyy maksaan koulunsa ja edes lahtemaan missiomatkalle mein kanssa. Ja tietysti, vaikka haluavat Jumalaan luottaakin, niin sellanen pieni pelko ja murheen vivahde on monella paidan selkamyksessa. Mutta se on inhimillista se, ei se tarkota etteiko haluais luottaa. Tunteet on tunteita, ei sen enempaa.
Mutta, kaikkihan me aina ollaan ihan jipoissamme nahdessamme jumalan ihmeita, eiko? Mita ne oikeastaan on, ne ihmeet? Eiko joka kerta kun joku ihminen tekee toiselle jotain hyvaa ole aikamoinen ihme? Kun ottaa huomioon luontaisen itsekkyytemme. (mulla ainakin on suuri ihme. :)
Eli jos nyt lopetan asian kiertelyn, niin teilla on mahdollisuus olla jumalan ihme jollekin. Se nyt vaan on totuus etta naille nuorille taalla se TODELLAKIN on jumalan ihme jos joku tuntematon tyyppi jossain ihmeen suomessa haluaa antaa niille rahaa siihen etta ne voi menna ja tehda parhaansa evankeliumin levittamisen eteen ja siina ohessa kasvaa elamassa ja jumalassa isosti. Jos ette tieda mita ostaa joululahjaksi ja kelle, niin ma tiedan. Tilinumero on tuolla vasemmalla ylhaalla, ja kerrotte vaan mulle paljon laitoitte niin ma laitan jakeluun. Ma sain onneksi veronpalautuksia ja niilla pystyin jeesimaan muutamaa aika hyvin, mutta. tarvetta on. JA, ne ei mee siis mulle ne rahat. JA, en jaksa tan enempaa vinkua, ne antaa jotka haluaa, niin se on aina mennyt. Ja yleensa ne on jostain syysta ne samat jotka antaa. :) (joo joo, tiedan.. piikiksi se oli tarkoitettukin)

Noniin, sitten kuulumiset:
kavin Uruguaissa. Olin siella reilun tunnin. Piestiin sinne yonyli bussilla taalta, tunti siella, takas rajan yli ja paiva vietettiin yhessa puistossa hengaillessa ennenkuin illalla taas yonyli takasin cordobaan. Oli ihan kiva reissu ja meni ilman kummempia kommelluksia. Muutama hyva riita korkeintaan. :) Ja kyllahan sita tuli itsekseen hymyiltya etta kaikenlaisissa paikoissa ja seuroissa sita onkaan elamassaan kun hengailtiin urugualaisen bussiaseman laiturilla ja seurueen tytot antaumuksella ihan vaan omaksihuvikseen veti jotain ylistysbiiseja (ja keras tietysti muutaman katseen silla). On ihan kivaa kun elamaan mahtuu monenlaisia tilanteita. On.

Taalla on sadetta riittanyt nyt oikein hyvin, muutenkin ollu vahan viilemapaa ja joulumeininki alkaa nakya katukuvasssa. Taalla joulu on kuulemma sellanen party-meiningilla vedettava juhla. Kuten uusivuosi.kin. Mutta, onhan noita ollu erilaisia jouluja aiemminkin, joten ei varmaan tuota ongelmia.

Talla viikolla meilla oli opettaja opettamassa siita miten me loydettais se mita halutaan tehda tulevaisuudessa, tai paremminkin mita jumala haluais etta me tehtais. Mullahan toi on ollut auki jo kauan ja todella kauan, joten saa nahda aukeaako tassa prosessissa mitaan esan pienessa paassa. Pikkusen meinaa valilla turnausvasymys iskea, sellanen viikon loma tekis hyvaa. Muutenkin valilla hymeksyttaa kun piirtelee puuvareilla paivakirjaansa (jota pitaa siis pitaa ahkerasti, osa koulua) kun ei oo tota askartelu-osastoa tullu niin hirveena viimiseen (kymmeneen) moneen vuoteen tullu harrastettua. Mutta, hyvaahan se vaan tekee. Laajentaa taas vahan skaalaansa tekemisten suhteen.

Muutenkin oon huomannut etta tekee kylla ihan hyvaakin kun "joutuu" olemaan niin paljon nuorempien.kin seurassa. Aika monessa asiassa joutuu kyseenalaistamaan itseaan ja tekojaan etta onko se oikeasti mun "kokemusta ja vakaa vanhaa viisautta" miten ma asioihin suhtaudun, vai oonko ma vaan niin jumiutunut ja kaavoihin kangistunut etten edes nae muita vaihtoehtoja. Ja aika usein joku riittavan karkas kaveri on saanu laitettua sen peilin mun naaman eteen ja on joutunu toteamaan etta... onhan tassa muutumisen varaa. Riittavasti.

Joten, jos tuntuu etta olet liian vanha dts:saan, niin - ET OLE! Jos ma "selvian" taalla, niin kuka vaan selviaa. Ma olen ehka noin tuhatvuotias jo. Olen myos sita mielta, etta jos ma olisin jonkun srkunnan pastori, niin mun aarettoman vahva melkeinpakko-suositus olis etta joka ikinen nuori suorittaa dts:n. Mielellaan siina ennen kahtakymppia. Se puoli vuotta minka tahan laittaa on sellasta elamankoulua, etta lukiota saa kayda aika kauan oppiakseen yhta paljon elamasta. Jumalasta puhumattakaan. Ja isossa kuvassa, kuinka iso osa se puoli vuotta oikeasti on jonkun elamasta.. Eli, jos et oo miettinyt - pista harkintaan. Jos olet miettinyt - ala mieti enaa vaan tee sen eteen jotain. Huhtikuussa taalla alkaa seuraava dts. Painotuksena ylistys ja musiikin opetus, eli opetetaan instrumentteja ja laulua jne. Jos kiinnostaa, multa saa yhteystietoja. Hintaa on se n. 1300e, eli parisataa kuukaudessa. Halvalla lahtee...

Eilen yks tytto sano etta ennen koulun alkua se oli nahny unta etta silla tulis taalla oleen kaveri joka oli mun nakonen, mun tukka ja blondi partavarkki. Ihan hauskaa, oli se sitten enneuni tai ei, mutta ei munnakosia (onneksi) tipu joka puusta. Ainakaan paalleen niinkuin ma taisin tippua.

Yks ilta onnistuin tulemaan "iltalomilta" vartin myohassa, yritin kylla parhaani, jotakuinkin, mutta en vaan ehtiny ajoissa. Ja tiesin kylla etta joku voi olla huolissaan tai jopa vahan "vihanen", mutta... tulin tanne ja kavelin sisaan niin eka asia mika aukes silmien eteen oli kaikki mun luokan tytot ringissa sisapihalla rukoilemassa mun puolesta. Ja sit kun ne huomas mut niin kaikki ryntas halaamaan. Oli olleet tosi huolissaan.
Mun eka reaktio oli tietysti etta -anteeks tosi paljon, en halunnu huolestuttaa teita. Mutta illalla kun asiaa mietin, niin menihan se vahan tunnepuolelle.. Etta ne oikeasti valittaa sen verran paljon etta kun ma olen vartin myohassa niin kaikki rukoilee ringissa ettei mulle ole vaan tapahtunut mitaan pahaa. Onhan se.... hienoa. isoa.kin. Kylla sita pitaa olla kiitollinen joka ikisesta ihmisesta joka valittaa, niin monella ei ole ketaan joka valittais. Ja tulokset on nakyvissa.

Oon kylla todennu, etta tarviin aina viikossa yhen paivan itelleni. Pakko paasta olemaan itekseni, olemaan "itsekas", keskittymaan vaan itteeni. Senverran tulee taalla keskitettya huomiota muihin viikon aikana etta viikonloppuna tarvii vahan latautua. Mutta se on ihan hyva niin.
Eilen vein puolijoukkuetta elokuviin, mukana oli yks tytto joka ei ollu ikina ollu elokuvissa, ja yks joka oli ollu kerran. Ja taalla ne maksaa sen kaks euroa, joten.. siita voitte paatella.
Jokatapauksessa, oli hieno setti. Ja ekakertalainen oli innoissaan. Aika pienilla asioilla sita voi ihmisia isostikin ilahduttaa. ainakin taalla.

Puolivahingossa oon tainnu oppia lisaa espanjaakin. Ainakin tajuamaan. Meilla ei enaa oikeastaan tulkata muuta kuin oppitunnit. Joten muista jutuista sitten koittaa tajuta parhaansa mukaan. Ja englanninkieliset tietty koitetaan tulkata tarvittaessa toisillemme. Mutta kylla sita aika hyvin idean aina ymmartaa vaikka kaikkia sanoja ei tajuakaan. Ja on ihan kiva kun aina valilla joku sanoo etta: -esa sun espanja on vaikkakuinka hyvaa. (eli, saan jopa asioita meneen perille tarzan-espanjallani, toisinsanoen :) Mutta, antaa tollanen palaute ainakin toivoa. paremmasta.. :)

Tanaan illalla lahetaan kolmeksi paivaksi telttaileen. Sellanen tiimihengenkohotus-leiri. Mulla vaihtu tiimikin, suuntana nayttaakin olevan chilen ja uruguain sijasta pelkastaan chile, ja tiimikaveritkin vaihtu kaikki. Mutta mulle kelpaa kaikki, pidan ihan naista kaikista ihmisista. Noille nuoremmille se oli vahan raskaampaa kun yhtakkia tiimit rikotaankin kun ajatus on jo ehtinyt tottua johonkin. Mutta tottapuhuen taa tiimi missa nyt aion olla on mulle varmaan helpompi, pelkkia helppoja ihmisia, joten mun ei tarvii niin hirveesti panostaa ihmisten valisiin suhteisiin tai huolehtia kestaan sen kummemmin. Mutta, on tassakin tietty haasteensa, Ja varmasti eteen tulee ihan odottamattomiakin haasteita..
Jokatapauksessa, ihan siistia lahtee patikoimaan, tonne jonnekin vuorille mennaan. Ja mukaan saa ottaa vaan rajatun maaran tavaroita. Deodorantti ja shampoo ei jostain syysta kuulunu listaan, joten armeijameiningilla mennaan.. Odotan (vahemman) innolla nukkumista samassa teltassa veljeni Luisin kanssa. Ainakin muutaman paivan jalkeen.. Mutta, se on elamaa (ja elamantuoksua) se.

Sain palautetta liidereilta tossa yks ilta. Ei siina tainnu yhtaan positiivista sanaa olla... Joutu ihan tosissaan nieleskella rebel-henkeaan sen jalkeen. Mulla kun helposti on tapana maksaa verbaaliset potut perunasakkeina. Mutta, aika paljon taallakin ollu opetusta auktoriteettien kunnioittamisesta jne. ja pienella tyolla onnistuin nielemaan suuremmat keskisormenkohotukset. Ja kaikki pitaa ottaa vastaan mita annetaan, palaute siis, oli siihen sitten aihetta tai ei. Se prosessi pitaa kayda ite. Ja joka tapauksessa, ma olen ite itelleni tylympi kuin kukaan ikina pystyy olemaan, joten ei siina mitaan uutta tullu. Se on vaan varmaan ulkopuolisille vaikea valilla nahda etta mun tapa tehda asioita voi silti olla ihan tosissaan tekemista. Ainakin ihmisille kenen kaa ei oo niin hirveena jutellu. Mutta, jokatapauksessa, tallahetkella paastotodistuksen numero ei taida hipoa kymppia. :) Mutta, onhan tassa viela aikaa parantaa... Ja ma taidan suhtautua tahan vaan jotenkin erilailla kun ehka yleensa muut. Ma jotenkin koen etta enemman ma opin tuntien ulkopuolella. Tallakin viikolla tuli pari tosi isoa (vahemman mukavaa) oppituntia. Just viimeviikolla (pienella pelolla) pitkasta aikaa rukoilin jumalaa etta jos on tarvis, niin pida mut noyrana. Se kun on mulle paras tapa olla lahella jumalaa. Ja... no, polvilleenhan sita sitten pudotettiin. Taas yksi asia vahemman jolla ylpeilla etta: -ikina en ole..
Mutta, elama opettaa. Joskus taytyy nahda asioita molemmilta puolilta ennenkuin ne oppii kokonaan. I guess.

Tossa yks paiva kattelin kattani. Nyrkkiani, ja siina kun on kaikenlaisia pienia arpia joita vuosien varrella on kertyny, niin tuli ajatus mieleeni. (joskus niinkin paasee kaymaan). Etta, mun kasi on vahan niinkun sydan. Sita tulee kolhittua ja satutettua vuosien varrella, valilla isompia haavoja valilla pienempia. Valilla ne haavat on menty hoidatuttaan itkun kera aidille, ja valilla ne on hoidettu itse. Joka tapauksessa oikealla hoidolla ne haavat on parantunu, isommista on jaany arpia, pienemmista ei. Mutta, vaikka niita arpia onkin, niin kun niita kattelee, ja muistelee asioita mista ne on tullu. Niin ei se tee kipeaa. Ei ne arvet, ei ne muistot. Muistot saattaa olla jopa hyvinkin huvittavia. Tai ainakin opettavia. Kuten: -ala yrita ajaa polkupyoralla siten etta vasemmalla kadella pidat kiinni ohjaustangon oikeasta paasta ja painvastoin. Ainakaan jos olet varustettu esan koordinaatiolla. En ollut ihan ekana jonossa kun sita jaettiin.
Eli, niin sen pitas olla mein sydamen, mein elamankin kanssa. Saadaan haavoja, isommat mennaan itkun kera hoidattaan Jumalalla, ja kun tarpeeksi aikaa menee, niin niista on jaljella ne arvet, joo, mutta se ei ole huono asia. Sen ei tarvii olla edes kipea asia. Jos haavat hoitaa oikein niin ne lakkaa sattumasta. Ja, kun niita arpoa katsoo, muistaa mita on tehnyt, ja mita on siita oppinut. Joskus on oppinut jo ekasta arvesta, joskus tulee hankittua kolme arpea samasta asiasta, ihmisella kun on tapana olla kohtuu tyhma. Mutta. Ma uskon etta nain sen pitas menna, kuten luonto meita opettaa. Ei Jumala (eika aiti) varjele meita kaikilta haavoilta, todellakaan, mutta se hoitaa ne kylla kuntoon. Sita varten pitaa vaan hakeutua sinne aidin hoteisiin ja antaa niille aikaa. Ja, siten me opitaan elamaa

Toistakin asiaa mietin. (juhuu, ennatys!!)
Jakamista. Sita, miten iso tarve ihmisilla on jakaa asioita. Mieti vaikka mintako kertaa sulle on tullu viesti joltain joka on jossain siistissa paikassa (yksin) ja silla on pakottava tarve saada jakaa kokemuksensa. (vahan siisita taalla u2:n keikalla... tms :) Tai, kun sa olet jossain missa on ihan sikahieno maisema, aurongonlasku, kuutamo.. niin sita haluais etta siina olis joku kenen kanssa vois jakaa sen, joku kelle sanoa etta: -mahtavaa.
Tai kun sa bongaat jonkun ihan sikahyvan biisin jostain. Ekalla kertaa se riittaa etta sen kuuntelee vaan ite. ja ehka viela pari kertaa lisaakin. Mutta, ennenpitkaa sen haluais jakaa. Kuunteluttaa jollakin ihmisella kesta ajattelee etta se tykkais siita. Eiko se nain mene? Totuus on, etta ei ihmista oo tarkotettu tekeen ja kokeen asioita yksin, se jakamisen tarve on aika kova. Ja jakamisesta taitaa aikalailla olla kyse parisuhteessakin. Sita haluais etta olis joku kenen kanssa jakaa asiat. kaikki. jopa sen arjen. Sita haluais etta olis joku kelle jakaa omastaan, sydamestaan ja rakkaudestaan. Ja, ma luulen etta toi jakamisen tarve selittaa sen miten voi olla mahollista etta joku on kahenkymmenen ihanhyvan kaverinsa seurassa, mutta silti tuntee olonsa yksinaiseksi. Miksi? -siksi, etta siella ei oo ketaan joka ihankunnolla ymmartais, joka oikeasti tykkais samoista jutuista, joka oikeasti olis innoissaan kun sille soitattais sen suosikkibiisinsa tai osais samaistua kun kertois jostain kokemuksestaan. Sita varten, ihminen tarii kavereiden lisaksi myos niita oikeastihyvia ystavia. Tai, viela parempaa, puolison. Jos onnistuu sopivan loytamaan. Taallakin, vaikka kaikki on mun ystavia, ja mulla on kavereita kokoajan ymparilla, niin kylla ma silti tiedan milta yksinaisyys maistuu. Kun, on se tarve jakaa niita asioita. Ei vaan tipoittain jokatoiselle, vaan ihan kunnolla. Mutta, on taalla onneks sellasiakin kenen kanssa on saanu pistaa pystyyn tosi hyvia keskusteluja. Jakamishetkia. Ne on osa sita elaman suolaa. Mulle ainakin todella tarkeita.

Kolmas ajatus (alkaa innostuko, taa on vahanniinkun vanhan toistoa)
Kun viimeblogissa puhuin siita, etta mita jos jumalaa ei oliskaan. NIIN, mita jos jumala oliskin, mutta kaikki paasiskin taivaaseen. Mita jos siella taivaan biitseilla viereisella pyyhkeella makoiliskin saddam hussein, ja toisella puolella naapurin pertti..?
Mun eka ajatus. MITA VITSIA!! .....mutta, jos nyt edelleen leikitaan uskovamme jumalaan, ja siihen etta jumala haluaa mein parasta, niin.. Eiko me katottas niita vahan saalien etta -mahtavaa kun sakin selvisit tanne, mutta todella saali etta sa et saanu elamasta sita mita sa olisit voinut saada.
Jos me uskotaan jumalaan, ihan oikeasti, niin sillon on pakko uskoa etta se elaman suola ei tuu siita etta tappaa 60 000 vaaraan heimoon kuuluvaa, tai etta myy rikkinaisia polynimureita, tai etta elaa mukavaa elamaa ja omistaa vaimon :) ja kolme lasta ja puolikuolleen (niiden riivioiden takia) kultasennoutajan. Vaan...
Menee vanhan toistamiseksi jos viela jatkan tata ajatusta, joten kayttakaa sita paatanne muuhunkin kuin naulojen hakkaamiseen.

Mulla oli tahan joku hyva lopetus jemmassa, mutta on paassyt unohtumaan matkan varrelle. lisaan sen joskus josvaan muista. Darnet sentaan... tyhma paa. :)

Olkaa siunatut. Eikun, nyt se tuli takas, se lopetus.... eli:
kun espanjaksi hymy on sonrisa. Ja mulle tosta sanasta tulee aina mieleen sana sunrise-auringonnousu. Niin, eiko se olekin vahan niin, etta aamulla kun piekset ittes ylos sangysta puolikuolleena ja saapastelet jonnekin, ja sua vastaan tulee ihminen (tuttu tai tuntematon) joka hymyilee sulle ihan oikeata hymya, niin... eiko se ole vahan niinkun aurinko nousis.

Hymyilkaa tosillenne, ihmiset. :)

Pero, IS FUNNY!!!..!!

(mutta, on hauskaa!!!)
..sano entinenkin mies naurunsekaisesti polveaan pidellen ja maassa kieriskellen senjalkeen kun koitti seurata kattotuuletinta samaa tahtia pyorimalla sen alla, totes jossain vaiheessa etta on seurannut vahan liian kauan ja koitti iskeytya laheiseen nojatuoliin mutta paatyikin puunkaatumis-efektin saattelemana n. kolmen metrin paahan nojatuolista lattialle, satuttaen polvensa lisaksi myos erinaisia muita paikkoja. Mutta hei, koomikon ura vaatii uhrauksia.
(ei, en satuttanut paatani, se tapahtui jo paaaaljon aiemmin......)

Is funny - on yksi niista mukaenglanninkielisista hokemista mitka taalla kukoistaa, sita tulee kaytettya kaikkien mahdollisten jekkujen ym. kallien jalkeen. Muutama muukin tyyppi on saanut erityisen armoituksen Jumalalta siihen. Pero, is funny..

Viikko numero 7, ehka..
Mahtui monenmoista, alotetaan vaikka silla, etta loin Luisia naamaan. :) (tata se dts tekee miehelle..)
Eli, minioutreachin jalkeen Luis oli jotenkin onnistunut ottamaan seittemantoista askelta taaksepain urallaan, ja oli todella rasittava. Useamman kerran mainitsin siita, lopulta vaan en valittanyt koko tyypista kun alko meneen hermo. Ja se nyt vaan ei ole hyva tilanne sekaan, joten aikapaljon sita mietti etta mitas tassa nyt tekis..
Mutta sitten, yks paiva ystavamme Luisito paatti alkaa tunkemaan nyrkkiaan mun naamaan (varma tapa saada mut suuttumaan on tulla mun naamalle, kirjaimellisesti), ma kaks kertaa jotakuinkin jaksoin varottaa sita mutta sitten, paadyin (tahtasin vahan muualle) lyomaan sita naamaan. En kovaa, mutta henkinen isku oli aika kova, ma tietysti pyysin heti anteeksi ja sanoin etta se oli vahinko, mutta kylla se meni vessaan itkemaan sita. Joo, nain ne hommat ratkastaan, vai mita esa.. Eli, seuraavan tilaisuuden tullen hankin taas tulkin paikalle ja kaytiin asiaa lapi. Sanoin etta vaikka ymmarran etta sen kaytos on se mita se on oppinu, niin en pysty tajuamaan sita etta viela senkin jalkeen kun sille on kolmella eri kielella kaksmiljoonaa kertaa sanottu, niin se tekee tasmalleen samoja asioita. Se ei kerro halusta muuttua. Ja sanoin etta haluan pitaa siita, mutta se tekee sen tosi vaikeaksi, koska mun tapa osottaa ystavyytta ei ole sellanen viistoistavuotiaiden "tappeleminen". Pyysin tietysti anteeksi mutta sanoin etta se joutuu ite valitsemaan miten se haluaa etta sita kohdellaan.
Se itki siina vahan, ja sano etta se vaan tykkaa musta ja se ei "osaa" muuta tapaa osottaa sita, ja etta se oli sille tosi kova paikka etta ma oikeesti paraytin sita naamaan. Mutta se haluaa muuttua, vaan ei voi luvata etta heti onnistuu. Joten, ma lupasin koittaa pitaa temperamenttini kasassa, ja se yrittaa omalta osaltaan. Eipa siina, halaukset paalle ja homma oli paketissa. Sen jalkeen oli taas helpompi hengittaa, varmaan molemmilla.

Siis, lyominen on erittain vaarin, en suosittele kelleen, mutta..
... illalla sit huoneessa juteltiin vahan lisaa, ja juteltiin siita etta kun kukaan taalla ei oikein tykkaa siita, tytot varsinkaan, kaikilla on mennyt hermot siihen. Ma sit sanoin etta se on ite sen ansainnut kaytoksellaan, etta jos se haluaa etta ihmiset pitaa siita niin sen eteen pitaa tehda toita. Annoin sille yhden neuvon, -ole epaitsekas. Siita kaikki lahtee... Noh, Luis sitten innostu ja otti kynan ja paperia ja pyysi lisaa neuvoja, joten tehtiin sille lista siita miten toimia kohdellakseen toisia hyvin. Siihen kuulu mm. -naiset ensin, -sano hyvia asioita ihmisista, -palvele... Siina vahan naureskelin etta joo, saa nahda miten toimii. Antonio sano vaan etta kuuntele esaa, se on hyva opettaja naissa.. :)

Seuraavana paivana kaikkien hammastykseksi Luis todellakin alkoi tekemaan niita juttuja. Luis on aina ollut ihan sika ahne, se syo kaiken ruuan mita vaan mistaan saa ja todellakaan ei anna toisille omastaan, mutta ruokapoydassa nahtiin sellanenkin ihme etta se tarjos omastaan muille. Briana katto suu auki vieresta etta -mita hittia..? Ja se ei jaanyt siihen, koko viikon ajan Luis on ollu huomaavainen, suhteellisen, tehny toisten puolesta asioita, hoitanu hommansa hyvin, sanonut kiitos ja anteeksi... On oikeesti mahtavaa nahda etta se muuttuu, ja ihan varmasti se tulee nakymaan muidenkin kaytoksessa sita kohtaan. Kun tytot kirjotti sille kirjeen etta hienoa kun se on muuttunut, niin kylla siina pojan silmat kostu, totes mulle englannillaan ytimekkaasti etta: -emotional. :)
Mutta on ollu hienoa nahda, se on ihan oikeesti muuttunu, ja muuttuu tietysti koko ajan, prosessejahan noi on. Mutta nykyaan sen kanssa jaksaa jopa olla. :) Ja ma uskon etta sille itelleenkin se on iso asia, etta se huomaa pystyvansa muuttaan kaytostaan. Ilmeisesti se lyomisen aikaansaama reaktio vihdoin oli niin vahva etta se oikeesti sai sen muutoksen lahtemaan kayntiin, ehka se oli se mita "tarvittiin". Mutta siis, en ma lyonyt, lappasin lahinna..
Tossa yks paiva se halus jutella ja sano etta: -kiitos kun sa olet ollut niin hyva mulle, joka paiva.. (nooo,,,, ma just loin sua naamaan tossa yks paiva, etta ei kesta.. :) Mutta niin, kai ma sit teen jotain oikeinkin, vaikka ite tiedan etta pystyisin tekemaan enemmankin, ei vaan jaksa ja halua aina.

Talla viikolla oli opetusta seksuaalisuudesta yms. Siina vaiheessa kun puhuttiin transseksuaaleista jne, niin tottakai paljastu etta esa veti kirjaesitelman dragina. Joten, virallinen maaritelma mulle on -casual transvestite. Ja iso hymy. :)

Ollu mielenkiintosta huomata, etta asioita mita on pitanu "haasteellisina" on tullu eteen, aika montakin. Yks lisaa tuli kun juttelin yhen tyton kanssa ja se kysy etta miten sa pystyt oleen sen yhden pojan kanssa niin rennosti vaikka sa tiedat etta se on bi-seksuaali.
Meika siihen etta........ niin, ai on vai?
Kuulemma oli yhdessa todistuspuheenvuorossa sanonut niin, sanonut etta se ei halua olla mutta on saanu niin paljon shittia aikanaan tytoilta etta sen takia joutuu nyt kamppaileen ton asian kanssa.
No, ma sitten mietin asiaa, kyseessa on tyyppi jonka kanssa urheilen ja pompin tuolla aina tilaisuuden tullen ilman paitaa ja tietysti kampilla pelkissa kalsareissa jne, joten asiaa joutui miettimaan. Totesin, etta kai tassa sit vaan pitaa nousta tilanteen ylapuolelle, jos ma alan muuttamaan kaytostani sen takia etta jollain toisella on joku ongelma, niin ma kahlitsen silla vaan itteani jos mun kaytos ei sita haittaa. Ja koska se ei oo siita sanonut, niin en usko etta se haittaa, ja ajattelen asian myos niin, etta jos se haluaa oppia olemaan streitti, niin sen pitaakin tottua siihen etta pojat on niinkun pojat on.
Siina vaiheessa noi kuitenkin oli vaan ajatuksia, en tiennyt miten kaytannossa reagoisin jatkossa, joten odotin mielenkiinnolla. Kuitenkin joskus miettiny etta mita jos joku kavereista paljastuiskin homoksi tms, etta miten siihen suhtautuis. No, nyt tiedan...

eli. nousin sen ylapuolelle kohtuu onnistuneesti. En ma ole muuttanut kaytostani millaan tavalla, tietysti asiaa valilla tulee ajateltua ja ehka jotain juttuja varottua vahan, mutta kaytannossa en oo muuttanut mitaan ja olen ilonen siita, etta se meni niin. Homous sinansa on synti muiden joukossa, kaikki me kamppaillaan omien syntiemme kanssa joten ei tassa ketaan olla tuomitsemassa, vaan tukemassa. Mutta toi oli, tai on, uus tilanne mun elamassa, joten mielenkiintosta ollu katsoa miten ite reagoi. Ja onneksi, ihan hyvin. :)

Mitapa muuta.. ensviikonloppuna mennaan varmaan uruguayhin, pitaa menna uusimaan viisumit. Sellanen yhentoistatunnin paraytys bussilla yon yli, siella paiva, ja sit takas. Elamysmatkailua.

Tossa tuli mietittya. Monenlaista. Mm. etta onko se ylpeytta kun ei oo kovin kova pyytamaan apua. tai etta kun se on kovin vaikeeta. Aikanaan jo koulussa laitoin aina jonkun kaverin kysymaan opettajalta mun puolesta kun inhosin kysella.. :) Ja vielakin selvitan asiat mielummin ite kun kysyn. Eli, onko se vaan mun ylpeytta.. Koska mielummin haluaisin olla noyra kuin ylpea, jos voin valita. Ja jumalan kanssa varsinkin se noyryys on kohtuullisen suotavaa. Kun on monta asiaa missa tuntee ittensa vajavaiseksi, ja jopa pyytaa apua jumalalta, mutta ei ehka usko siihen, tai tuntee rajansa liian hyvin.. onko sekin vaan sita samaa ylpeytta, etta ma kylla tiedan mihin pystyn ja mihin en, ei musta oo enempaan.. En tieda.

Yks paiva meilla oli missiotiimejemme kanssa hetki jolloin annettiin palautetta toisista.mme. Oli kiva kuulla mm. etta ma en ole ikina negatiivinen, ja etta mulla on iso karisma (ei tulis mieleenkaan sanoa itestani niin, tunnistan kylla karisman enka nae sita katsoessani peiliin, mutta ehka kun laittaa tarpeeksi nuorien viereen seisomaan niin.. :), mutta kivoin ehka oli, tai puhuttelevin, ( kun ma taalla olen aika kovaa yrittanyt ja yritan huomioida kaikkia edes vahan tasapuolisesti, mutta tietysti se menee niin etta niiden kanssa jotka puhuu englantia tulee oltua ja puhuttua huomattavasti enemman, niin valilla kannan vahan huonoa omatuntoa siita etten huomioi kaikkia riittavasti ), niin yks tytto mun tiimista, sellanen ujo.hko ja hiljanen, sano etta kun mein tiimit jaettiin niin se toivo etta se paasee mun kanssa samaan tiimiin kun ma aina huomioin sita ja kannustan ja tuen sita.
Ja ma en siis edes puhu sen kanssa samaa kielta, ja oon ajatellut etta olis kiva kun pystyis huomioimaan sita enemman, vahan ollu huono omatunto siita. Mutta ehka se on niin, etta ne pienet teot mitka valilla mietityttaa etta onko niilla mitaan merkitysta, kuten se etta menee istumaan jonkun viereen joka on vahan yksinaisen nakonen eika mee sen parhaan kaverinsa viereen, tai sanoo niita kahen sanan hyvia lauseita, tai vaan huomioi sita sanomalla sen nimen, niin.. ehka niilla sit lopulta kuitenkin on merkitysta. Oli kiva kuulla. Toiset nakee aina niin eri lailla asiat kuin mita ite. Muistakaa ihmiset kertoa niita hyvia asioita aaneen mita naette toisissa.nne.

Viela yks ajatus. Mietin tossa, etta mita jos kun me kuollaan, niin paljastuiskin etta jumalaa ei ookkaan olemassa. Mika sun reaktio olis? Olisko se etta: -voi perttu, heitin elamani hukkaan, jatin niin monta asiaa tekematta kun "olin uskovainen"?
Kun eiko asia ole niin, etta jos me oikeasti uskotaan jumalaan, ja raamattuun, niin se tarkottaa etta kun me eletaan tai ainakin pyritaan elamaan elamaamme niinkuin jumala haluaa ja on tarkoittanut, niin se on meidan omaksi parhaaksemme. Se on paras tapa elaa tata elamaa juuri mulle, juuri sulle. Se on se tapa elaa josta sa saat suurimman tyytyvaisyyden. En kayta sanaa ilo, koska ihminen voi olla aarettoman surullinen ja samaan aikaan tietaa olevansa oikeassa paikassa elamassa, olla sisaisesti tyytyvainen. Suru on vaan tunne, tyytyvaisyys elamaansa on jotain enemman. Eli, jos jumalaa ei oliskaan, niin muuttaisitko sa elamaas?
Jos sun vastaus on etta muuttaisit (jos nyt lasketaan kirkossa kaynnit ja raamatunluvut ja rukoukset pois), jos sa muuttaisit sun tapaa elaa, sun paatoksia ja tekoja, tapaa kohdella muita, niin siina tapauksessa sun kannattaa oikeasti miettia etta elatko sa elamaas niinkun jumala haluais, tai pyritko edes siihen. Tai sit sun kannattaa miettia etta minka takia sa olet uskossa. (eroakirkosta.fi :)
Koska, jos sa teet asioita vaan sentakia etta jumala niin "vaatii", sa vedat rajulla lakihenkisyydella ja sa et tule ikina olemaan tyytyvainen elamaas. Jos me uskotaan jumalaan, niin kylla siihen kuuluu se etta me luotetaan siihen etta Jumala haluaa etta me eletaan taa elama niin hyvin kuin mahdollista, ja "hyvin" tarkoittaa sita etta me eletaan se niin etta me ollaan oikealla paikalla, tehdaan asioita oikein, tehdaan niita asioita mita meidat on tarkotettu tekemaan, ja siita saadaan se sisainen tunne tyytyvaisyydesta. Minka takia se jumala haluaa etta me asiat tehtais jollain tietylla tapaa? No MEIDAN takia, etta meilla olis parempi olla, etta muillakin olis parempi olla, etta meilla olis "kivempaa". Ei todellakaan helpompaa, ei enemman rahaa, ei enemman naisia, ei enemman kesalomaa, vaan etta me oltais tyytyvaisempia tahan elamaamme. Se tyytyvaisyys joko tulee jumalan tahdon noudattamisesta, tai sitten koko jumalassa ja sen rakkaudessa ei ole mitaan jarkea.

Kannattaa miettia. Miten sa haluaisit elaa elamaas jos jumalaa ei oliskaan? Minka takia sa teet asioita joita sa teet? Sun takia, Jumalan takia, vai... onko se sama asia?
Ma ihan oikeasti uskon, etta ma haluaisin elaa just nain. Tai siten mihin ma kokoajan pyrin (kuitenkaan taysin siihen varmaan ikina paasematta).

Rakasta Jumalaa, rakasta lahimmaistasi niinkuin itseasi. Kylla se elaman salaisuus piilee noissa sanoissa. . .

kuvia, lahetysmatkalta.kin Juttu julkaistu erikseen. Huom huom. :)

..................................Draamareenit- Yllattaen esa on se maassa kieriva..

Ei olekaan koskaan kukaan rukoillut mun jalkojeni.kin puolesta. Parahdyttava kokemus. Mokomakin missionaari..

Grilliruokaa. Autotallit pitais olla suomessakin sita varten etta siella on piiiitka poyta ystavia varten.

.....................................................Vanhainkodissa settia.

......................................"muusikonplantut" Mina ja teresa siis.

..................................Papparaisten kanssa juttelemassa vanhainkodissa.

.......................................Lapsia, alla slummilapsia ylla Pilar - lapsia.

.................................................Rukoussuojat demonstraatiossa.

.....................................Reenit hyvissa ajoin 5min ennen vanainkotikeikkaa.

................................................Draamaa kirkossa, alla kirkko.

..................................................Iltapalaksi konnakuoroa.

..........................................Yksi ryhma joille vedettiin kerhontapaista.

................................................................Ready to go.

"First I though you're very serious, but you are CRAZY!"

("eka luulin etta sa olet tosi vakava, mutta sa oletkin ihan kahjo...")

-sanoi eraskin tytto evankeliointireissussa.
...Ihan kivaa kun saa olla oma itsensa. Jostain kumman syysta ma esimerkiksi lauleskelen (joo joo keula) taalla kokoajan, jota suomessa en ikina tekis. Ihan vaan huomaavaisuudesta muita kohtaan. Hannakin aina tunki ruokaa mun suuhun jos ma aloin laulamaan, kai se oli joku lintuemo-ilmio, etta kun alko kuulumaan linnunpoikasten karjuntaa muistuttavaa aantelya, niin akkia ruokaa siihen suuntaan.. Noh, kielimuurista tai jostain ihanmuusta johtuen, taalla tulee lauleskeltua. Muunmuassa.. :)

Siispa, oltiin evankelioimassa viimeviikolla. Pilar -nimisessa pikkukaupungissa, joku 14 tuhatta asukasta. Paraytettiin bussilla rinkkojemme ja lastenvaunujemme kanssa paikalle (tiimin vetajina oli siis claudia ja pablo, sellanen 32v pariskunta joilla on 9kk vanha lapsi) ja saapasteltiin itsejemme kanssa kirkolle. Oli ihan hieno ja kiva seurakunta, tosin penkkeja oli vaan puoleen saliin asti kun vakea ei riita ihan tuvan taydelta.

Siella sitten majotuttiin piharakennukseen, patjat ja lattia -meiningilla, ja seuraavana paivana alotettiin sitten rukousteluiden ja aamupalasteluiden jalkeen vierailulla paikalliseen vanhainkodin tapaseen. Se oli vahan sellanenen vanhusten ruokintapaikan ja vanhainkodin valimuoto kai. Ei naista oikein ota selvaa. Aika pieni joka tapauksessa, ja aika karu. Tietysti. Vanhuksilla suomessa kaikesta huolimatta on aika hyvat olot, kun asioita suhteuttaa.

Siella sitten laulettiin ja Teresa soitti viulua hengailtiin vanhusten kanssa. Makin vaikenin sujuvasti useammalla kielella. Tai sit joku tulkkas mulle espanjasta helpommaksi espanjaksi, papparaisten puhetta kun ei ollut ihan helpoin ymmartaa. Ja koska mein tiimissa ei varsinaisesti ollu ketaan joka olis kunnolla osannu espanjaa ja englantia molempia, joten siinakin mielessa oli ihan hyva ja haastava viikko. Leaderit, eli claudia ja pablo ja mafe (19v. tytto kolumbiasta, erinomaista vaimoainesta olis jollekin, ei muuta kun tulkaa riiustelemaan.. ja samalla morjestaan mua :) osas muutaman sanan englantia, Teresa itavaltalaisena tietty osas englantia mutta ei espanjaa, sit viela Antonio (puoliprofessionaali evankelista) Paraguaista ja Rocio argentiinasta kuului jengiin, ja ne ei osaa yhtaan englantia. Eli, ainakin vahan tuli opittua lisaa espanjaakin ton viikon aikana.

Ekana paivana oli aika tyhja olo, ihan vaan sen takia kun tuntu etta musta ei aio olla mitaan hyotya koko hommassa kun ei osaa puhua. Tai osaa, mutta vaaria kielia.

Sit jossain vaiheessa kun alotettiin harjotteleen draamoja ja sketseja, niin olokin parani. Naytteleminen kun on vaan kivaa, ja siina ei tarvii puhua, yleensa. Mun ainoat vuorosanat viikon aikana tais olla "mama mama, me pico un mosquito" ja "soy estrella de rock de finlandia" mutta aiti aiti mua pisti moskiitto -laini tuli kylla tutuksi sen viikon aikana. Ja jostain kumman syysta kaikissa naytelmissa esa paatyy kierimaan pitkin maita ja mantuja. Kai se on mun kutsumus sitten, nain missionaarina.

Seuraavina paivina kaytiin vierailemassa lisaa vanhainkodissa, jossa mun piti puhua, joten puhuin aiheesta -vanhusten kunnioittaminen, sen puute, ja siita johtuva vanhusten yksinaisyys- kuulostaa hienolta, mutta vedin siis TODELLA yksinkertasen version, senjalkeen kun Mafen kanssa kaytiin eka sanakirjasta lapi kaikki vaikeat sanat, joita ei edes ollut. Mutta, ehka se oli ihan hyva puhe, silti. Pyysin muidenkin nuorten kuin itseni puolesta anteeksi.

Lisaksi kaytiin sairaalassa vierailemassa syopasairaan miehen luona rukoilemassa ja morjestelemassa, oli sairaalakin vahan erimeiningilla kun suomessa, sit kaytiin kaikenmaailman lasten "kerhoissa", vetamassa ohjelmaa. (eli esa kieri pitkin niita kuuluisia maita ja mantuja, moneen kertaan) Ja kaytiin tapaamassa kaupunginjohtajaa ja hengailemassa kaikenmaailman ihmisten luona ja..... Lisaksi vedettiin nuortenilta ja pari kokousta. Paasin jopa soittamaan rumpuja ylistyksessa, ekaan kertaan ehka viiteen vuoteen. Ja ne viela vaati etta soitan kovaa!! (jalkeenpain totes etta: -soitit kylla tosi kovaa... :) Mutta suomessa toistaiseksi ikina ei kukaan oo sanonu etta soita kovaa.. Muutenkin taalla on jotenkin kivaa se kun asioiden ei vaadita olevan taydellisia, ylistysta voi ihan hyvin saestaa pelkilla rummuilla ja viululla jne.. :) Suomessa kun valilla seurakunnissakin tuntuu etta se menee sellakseksi taydellisyydentavotteluksi, tai no, elamassa ihan vaan yleensakin.
Ja taas tuli todettua, etta todellisuudessa se "lahetystyontekijan" elama on niita pikkuasioita, kyllahan ma olin sen maailmalla jo moneen otteeseen todennu etta se on aika arjenlaheista, mutta taas se realisoitui aika hyvin. Luokassa opiskellaan, mutta toi on sita tosi elamaa.

Sen lisaksi, syotiin hyvin, todella hyvin, seurakunta tarjos paljon ja hyvia ruoka-aineita, joten otettiin tilaisuudesta vaari. Muutenkin oli tosi rentouttavaa, aika rauhallisella tahdilla vedettiin, argentiina-meiningilla. Tapaus tosielamasta: "monelta se kokous alkaa? -Puol ysi. Mita kello on? Puol ysi... me lahetaan kaymaan suihkussa ja sit pitaa viela kattoo ja harjotella ne piisit mita vedetaan...."
-Teresan kanssa tuli muutamaan otteeseen naureskeltua rentoa meininkia, mm. yhesta kerhosta myohastyttiin senverran etta paikalla ei enaa ollu ketaan.. Jai siis kerho pitamatta, mutta. Sellasta sattuu.. :) En voi vaittaa etteiko rento meininki sopis mulle..
Ja, joutuu aina ihmettelemaan sita kun normi keskiviikkoillan kokous saattaa kestaa puol kahteentoista. Ja siella on lapset ja mummot mukana suunnilleen.. Tallaselle iltaelajalle sopii kylla sekin kuin se nena siihen kuuluisaan.
On hassua olla se "cool" ulkomaalainen tyyppi joka vierailee seurakunnassa, mikalie missionaari. Kaikki srkuntapiireissa kasvaneet varmaan tiedatte mita tarkotan. Se joka ei osaa kielta ja vaan elvistelee ja patsastelee, eiku.. hymyilee ja yrittaa olla mukava vaikkei tajuakaan mistaan mitaan ja saa silti kaikkien huomion. :)

Niin, ja LIHAAKIN paastiin syomaan. Yks perhe tarjos grilli-illallisen. Ylensoin, runsaasti. Moneen kertaan.

Vikana paivana, kun jouduttiin vedattaan takaslahtoa kun taalla oli vessaremontit kaynnissa, niin muuta kaytti luppoajan menemalla muutamaksi tunniksi nukkumaan, ja esa.. no menemalla ulkoilemaan ilman paitaa tietysti. Taalla kun ei paase rantojenmieheilemaan ikina, niin oli pakko tarttua tilaisuuteen. Eli vaikka vasyttikin, niin valitsin menna seisoskelemaan keskelle junarataa muutamaksi tunniksi ja kuuntelemaan musiikkia. Se kertoo ehka siita miten paljon oikeasti pidan auringosta, en ruskettumisen takia, vaan ihan vaan auringosta. Ja tuulesta. Ja veden kun viela olis saanu siihen yhdistettya.. :) Kai ne jollain tavalla on ne vapauden elementit. Ulkoiset.
Siina tuli mietittya myos, etta kun auringonotossakin on omat vaaransa, ihosyovat jne, niin kylla se lopulta on niin etta ihminen joutuu valitsemaan elamasta ne asiat joista se nauttii taysilla, ja ne joista se nauttii osittain. Ne jotka merkitsee niin paljon etta niista haluaa ottaa kaiken mahdollisen irti. Kyllahan auringostakin voi "nauttia" paita paalla ja vartin paivassa ja elaa turvallisesti, mutta se on mulle sama kuin etta ajaisin moottoripyoralla kaikenmaailman ajovarusteet paalla. Joo, olishan se turvallisempaa, mutta silloin se olis vaan osittaista nautintoa. Jos siita voi saada enemmankin irti niin ma valitsen sen vaihtoehdon, etta ne asiat mitka mulle on tarkeita, yritan nauttia niista taysilla. Ainahan kaikkea voi sattua, mutta ei elamalta voi suojautua kokonaan. Ja jos joku kutsuu noita turhaksi vaaralla leikkimiseksi, niin autolla ajo se vasta turhaa vaarallaleikkimista onkin, viela jos ajelee ihan turhanpaiten. Moni ihminenen kuolee autoonsa.

Ja elama, siltakin voi suojautua, sydamensakin voi suojata, voi olla rupeamatta yhteenkaan ihmissuhteeseen ettei vaan kay kopelosti, voi olla kokeilematta mitaan uutta, voi tehda vaan niita asioita mita tietaa osaavansa, ettei vaan kolhi itseaan, saati sitten sarje sydantaan, mutta.. se nyt vaan on kivempaa ajaa sita moottoripyoraa ilman sita kyparaa. Se nyt vaan on.

Mutta, en tieda miksi kerroin ilmanpaitaajuttuja tahan valiin, kai ne sitten on mulle tarkeita. Jokatapauksessa, oli hyva viikko. Ja oli jotenkin hieno tunne kun jonain iltana mietti kulunutta paivaa, ja totes etta ei tehnyt paivan aikana mitaan itsekasta. Kaikki oli tarkotettu jonkun toisen parhaaksi. Se tuntuu hyvalta.
Ja. Muutama taydellinen hetkikin mahtu viikkoon. Parina iltana puolenyon jalkeen istuskelin siella kirkon pihalla yksinani tayden kuun ja sinisen tahtitaivaan alla kuunnellen tilanteeseen sopivaa musiikkia, ja tuntu hyvalta. Jotakuinkin taydelliselta. Noi on niita hetkia mita varten musta tuntuu etta ma elan, tai mitka tekee elamasta elamisen arvosta. Kai se jollain tavalla on jopa mun tapani ylistaa. Ainakin ma koen Jumalan niissa hetkissa.

Kuitenkin, kiitin sydamestani Jumalaa siita etta sain olla siina hetkessa, siina paikassa. Etta sain olla jossain vitsin argentiinassa jonkun vitsin pikkukaupungin kirkon pihalla kuunnellen laulua jossa sanotaan etta "poika nostaa pystyyn peukalon, maaranpaana tuntematon" ja ajatellen etta mun tulevaisuus on ihan auki. Ma en tieda, enka jaksa arvailla. Ehka ma tulen taalta kevaalla takas, ehka en. Talla hetkella tuntuu silta etta jos jumala mut huolii, niin en tule, mutta silla voi olla mulle tietysti muitakin suunnitelmia. Itse itsessani tuntuu taas silta etta mulla ei oo niinpaljoa annettavaa etta kukaan mua taalla haluais pitaa, mutta.. aika nayttaa..

Oli myos kivaa kun sai taas palautetta siita miten ilmeikas on, esityksissa jne.. Kun en muistaakseni ikina suomessa oo saanu kiitosta ilmeikkyydestani, niin senkin takia se tuntuu erikivalta. Niinhan se on etta jos jonkun silmia on kehuttu koko ikansa, jokainen sanoo etta: -voi kun sulla on niin kauniit silmat! ..niin kylla siina ennenpitkaa tulee vastareaktio etta: -eiko mussa tosiaankaan mitaan muuta kaunista ole? Senkin takia (mulla ei siis ole erikauniit silmat) on kiva kun kuulee kehuja jostain ihan uudesta jutusta.

Nyt, ollaan taas takasin taalla tukikohdassa. Kuulin just etta meilta on rahat niin loppu (kellaan staffilaisilla ei oo ollu varaa maksaa kuukausittaisia maksujaan, oppilaat on suurimmaks osaks maksanu ja ma maksoin muutaman oppilaan ekstraa) etta henkilokunta ei sentakia oo syony meinkaa eilisen jalkeen, kun ne haluaa etta edes oppilaat voi syoda muutakin kuin pelkkaa makaronia (henkilokunta siis nautti sita), joten.. noi ihmiset henkilokunnassa on mun ystavia, en ma ala syomaan sita jauhelihakastikettani yksinani, eli kavin sanomassa etta ma toimitan loputkin varantoni tanne. Mulla on kuitenkin viela useampi sata euroa tililla, silla syo taalla monta kuukautta. Ja en ma niita rahoja tarvii, mulla on kaikki mita ma elamiseen tarviin ja sen lisaksi ma tiedan etta tarvittaessa ma saan kylla lisaa jos tulee hata. Valilla melkein tuntee huonoa omaatuntoa siita ettei "tarvii" mitaan Jumalan ihmetta siihen etta voi olla taalla, etta joku maksais mut tms. Mutta, kaipa se koko prosessi etta ma paadyin tanne oli osa sita jumalan tyota.
Joskus sita miettii ja toivoo etta kun joku tarvii kipeasti rahaa, niin etta se oikeesti olis Jumalan "ihme", etta ne loytyis sen sukasta keskella yota tms. Mutta, totuus vaan kuitenkin taitaa olla, etta vaikka se oliskin Jumalalle helposti mahdollista, niin Jumalapa haluaa kayttaa meita ihmisia niihin ihmeisiinsa. Kai se taka-ajatus on siina etta kun antaa niin saa, joten meidan parhaaksi sekin..

Taalla sato, yks ilta-yo. Jopa ihan kunnolla. Hassua kun ihmiset juhlii sadetta, suomessa te ette taida siella hirveesti hihkua kun alkaa sataa.. :) Mutta oli hyva asia se, ei muuta kun viela vahan lisaa sateita, tasta se lahtee..

Ja kaytiin evankelioimassa, ovelta ovelle. Ma kyselin kysymyksia espanjaksi. (lapusta:) Mutta oli eka kerta mun elamassa oikeasti menna oville ja ihmisten luo. Tolleen "galluppia" tehden tietysti huomattavasti helpompaa, mutta. Suosittelen. Ei muuta kuin pojat menkaahan joskus boys nite outissa ovelta ovelle... :) Parru varmaan antaa vinkkeja halvalla. :P

Valilla taalla elaman karuus herattelee jotenkin aika erilailla kun Suomessa. Mua esim. aina jaksaa ihmetyttaa se etta miten taalla voi olla ihan oikeasti hienokin talo, ja sen takapihan aidantakana taytta slummia. Jotenkin se diversity... eli.... monimuotoisuus? on ihan eriluokkaa kun suomessa, taalla luokkaerot on aika isot, mutta ne eri luokissa olevat ihmiset saattaa silti asua ihan vierekkain. Ja elaman karuudesta kerto just Bri eilenillalla, se oli ollu evankelioimassa ja siella oli sit ollu yks pikkutytto, 11v. Bri oli vaan sanonu etta sulla on hienoja sormuksia, johon tytto vastas etta naapurin seta antaa niita palveluksia vastaan. Kylla, just niita palveluksia.... Kun se asia alko siita sitten aukenemaan niin siina oli itkeneet niin tytto kuin Brianakin, ja Bri sano etta ne asiat mita se osas sille tytolle sanoa ei tullu silta vaan Jumalalta, kun sen espanja ei ole mitenkaan mahdottoman hyvaa. Lopuksi se viela anto sille tytolle sormuksensa, ja sano etta se haluaa osottaa silla etta sormuksi voi saada myos ilman vastapalveluksia. Kuten Jumalan rakkautta.
Mutta.. niiden tyttoryhmasta keta ne evankelio, alle 12v. tyttoja, viis seittemasta oli hyvaksikaytettyja tai muuten vaan seksuaalisesti rikki. Elaman todellisuutta taalla puolen maailmaa.

Talla viikolla oon ollu jotenkin vaihtelevatunnelmainen, (alotin siis kirjottaan tata jo viikko sitten, mutta en paassy nettiin koko viikkona). Kun alle satanelioiseen taloon laitetaan 14 ihmista asumaan kokopaivasesti, ja lisaksi kymmenen lisaa viettaa paivansa siella, ja kaikki on alle 30v. Niin ei tassa mitaan big brotheria tarvita, kylla taala tunteet virtaa ja vaihtelee ihan riittavasti. Mutta sitahan se elama on, valilla raivotaan ja valilla itketaan. Tytto-osastolla noilla aina valilla on vahan dramatiikkaa.. :)
Kun on tata katellu taalla, tata elamaa, ja kuunnellu naita tarinoita ja nahny lahelta uusia syntyvan, niin kyllahan tassa jollain tavalla olis aika kova halu olla mukana tassa. Mukana auttamassa nuoria muuttumaan, koska jotkut muutokset on tosi radikaaleja. Parempaan suuntaan. En ma niin sinisilmanen oo, ettenko tajuais etta kaikki muutokset ei tuu pysymaan, mutta osa pysyy, ja se on jo itsessaan ihan riittava syy siihen etta haluaisin olla osa tata. Mutta, edelleenkaan en oon tippaakaan varma siita etta onko mulla riittavasti annettavaa. Ehka jos ma rupeisi kokopaivaiseksi vessanpesijaksi, ja sen ohessa sitten hengailisin ja juttelisin ihmisten kanssa. Kun se on se missa ma olen hyva, se missa ma tiedan etta mulla on sita annettavaa. (vessanpesu? :) Mutta saa tosiaan nahda mihin taa tasta menee. munkinnelama.

Sen totesin taas kerran etta tarinat on mahtavia, ihmisten tarinat. Kuka vaan voi saarnata mitavaan, mutta jos se ei oo henkilokohtaista niin se on aikalailla vaan pelkkia sanoja. Sita mielta olen aika lujaa. Ne on ne tarinat jotka koskettaa ihmisia, muuttaa ihmisia. Taallakin on tullu niin yllattavia tarinoita ihmisilta, en olis ikina uskonu etta jollain on se tausta mika niilla on. Mutta, Jumala muuttaa..

Mulla on raamatunpaikkakin talla kertaa, sellanen kuin Joh. 10: 14-15

"I am the good shepherd. As the Father knows me and I know my Father, in the same way I know my sheep and they know me. And I am willing to die for them."

Niin, Jeesus kuoli sun.kin puolesta. Sillon kakstuhatta vuotta sitten.Mahtavaa. Mutta se ei viela oo se juttu. Voihan sita ajatella etta joo, se kuoli mutta sepa ei tiennyt minka puolesta kuoli. Jos se tietais millanen ma olen niin ei varmasti kuolis mun puolesta. Mutta, se kauneus, se rakkauden ydin on siina etta Jeesus olis valmis kuolemaan sun puolesta uudestaan. Tanaan. Tuntien sut, tietaen mika ja mita sa olet, tietaen miten sa olet loukannut sita ja toiminut sen tahtoa vastaan. Miksi?
-Sita kai se rakkaus on.

Omaan elamaani ma pystyn tota heijastaan niin, etta.. Ma tiedan etta jos ma pystyisin menemaan aikakoneella taaksepain, ja voisin valita uudestaan menenko hannan kanssa naimisiin tietaen mita tulee tapahtumaan, tietaen etta se tulee satuttamaan mua enemman kuin mikaan tassa elamassa. Niin, ma valitsisin samoin. Miksi? Koska...

-Sita kai se rakkaus on.

Kuvasatoa, muu sato kun on kuivuuden takia kuolemassa..

Osa kuvista on vaarinpain, naemma en saa tassa kaannettya. Sori. Kaannelkaa paatanne. Lisaa kuvia myohemmin kun lisaa aikaa........

Viimeviikolla vetta sai viela kayttaakin. :) Gisel.

Gabriela

Hampurilaisia. MUUCHO.

Munpopot. TOdella hienot.

Se polya ja lasinrisuja kasvava puisto. Ollaan leikkimassa...

Ope, Alejandro Cruz. Huippu.

B`day

Hyvaa syntymapaivaa epsanjaksi.

Yllatyspileet

Jaatelontekoa

Etupihan patio

Opiskelua rajusti. (vahemman)

Jaatelontekoa

Pyykkia. Nyrkeilla.

Lihansyontihetki staffi-talossa.

Tytot joraa.

Staffin tyttoja, Raguel, Mafe ja Gisel

Maisemaa talta kukkulalta missa taa lahio on.

LIHAAA

Luis, Mie ja Bri

Lamminta, riittavan. Viela kun olis vetta... :)

Ruokala(luokka, tanssilattia, kerhotila..) valmiina ottamaan nalkaiset esat vastaan