Jouluja. erilaisia.

"kuinka paljon mahtuu miehen sydameen, iloja ja suruja"
(sav. kuinka paljon mahtuu pieneen sydameen, san. traditioonalista kitinaa, aiheen voi valita itse :)

Joulu tuli ja meni. Oli erilainen. Ennen joulua pari paivaa oli jotenkin tosi yksinainen olo, vaikkei yksin hirveesti hetkia ollutkaan. Ja jouluaattona oli toooosi huono meininki. Illansuussa sitten oli pakko kayda pyorahtamassa laheisesa puistossa ja siella se paha olo sitten tuli ulos systeemeista, hanat auki. En ihan vielakaan tieda mista se johtu, mutta kai siina osansa oli siina etta oli eka joulu viiteen vuoteen ilman..
Mutta on se ihan mielenkiintosta tama ihmisen elama, ja tunnemaailma, miten se vaihtelee. Nyt oonkin vetany sitten monta paivaa taydella innolla ja hymyssa suin. :)

Sen jalkeen vietettiin sitten taalla joulupartyja, syotiin perinteisia jouluruokia kuten makkaraa ja juotiin colaa ja tsubut veti joululaulujakin ja jopa lahjoja jaettiin. Oli ihan hyva meininki. Ja kaheltatoista taalla sitten oli isot ilotulitukset.. ja siita monta tuntia eteenpain.kin. Lopulta sitten istuttiin iltaa muutaman kaverin kanssa tossa ulkosalla aamupuolseiskaan asti. Oli ihan kivaa, hyvia hetkia. Ja huvittavaa.kin kun kaikki suunnilleen ikavoi kovaa jonnekin muualle, taalla kun suurin osa on aika nuoria ja eka kerta joulua muualla kuin kotona monelle. Mulle ei ihan eka. :) Joulunjalkeiset paivat on otettu aika iisisti, "valmistauduttu" missioretkelle syomalla hyvin, todella paljon on napa ruskannut, ja valvomalla joka yo viiteen ja nukkumalla vahan. Eli, huomenillalla kun suunnataan kohti argentiinan viinikapitaalia Mendozaa, on miehet ja naiset taydessa iskussa. (vasyneita siis). Mein matkasuunnitelma onkin vahan erilainen kuin luulin, Chilessa ollaan vaan pari viikkoa mendozan jalkeen, ja sit lennahdetaankin maailman etelaisimpiin kolkkiin, eli etela-argentiinaan, Ushuaia-nimiseen kaupunkiin. Siella ihan cape hornin nurkilla. Siella on jaavuoria ja pingviineja jne.. Talla hetkella pitais olla n. 5-10 astetta lamminta, eli matkassa mukana olevat tykit tulee tarpeeseen. Ihan mielenkiintosta aikoo varmaan olla, siella pitais olla aika siisteja mestoja. (vaikkei tassa mitaan turhisteja ollakkaan vaan kunnon missionaareja... taijotain)

Isot ja tosi isot kiitokset kaikille jotka on antanu rahaa. Ootte ollu iso apu monen ihmisen elamaan, lahjoja on vastaanotettu itkujenkin kera, ja talla hetkella meilla pitais olla riittavasti rahaa siihen etta molemmat tiimit paasee tekeen mita tehda taytyy. Eli, kiitos viela kerran. Jos joku viela haluaa antaa, niin lupaan etta hyvan tekemiseen se raha menee, mutta hirveeta hataa ei oo eika pitais tullakaan, jollei suuria katastroofeja tapahdu.

Ja ainiin, joku kyseli etta ei kai taalla kukaan painosta mua pyyteleen rahaa, tai ettei kaikkea laiteta meidan "gringojen" harteille. Niin, ei. Kukaan ei oo kertaakaan pyytany multa rahaa, yleensa ne sanoo etta mun ei pitais kayttaa niin paljon rahaa. Siis edes muihin kuin itteeni. Joutuu aina kymmenen minuuttia vakuutteleen ennenkuin saa ostettua jollekin jaatelon. (no, veljeni luis on poikkeus, mutta se onkin hamsteri.) Ja taalla on suomalainen tati staffissa, ton johtajapariskunnan toinen puoli, niin sekin varmaan jo vaikuttaa siihen etta on erilaista kun ehka jossain vois olla. Mutta siis, ma ihan omasta alotteestani halusin ja haluan jeesia noita muita. Jep.

Totesin tossa etta on hyva hankkia ystavia, kun yhden tyton vanhemmat on taalla kaymassa ja jotain totesin sille tytolle etta olis kiva menna hierontaan, niin eikos se jarkannyt etta sen puoliammattilainen aiti sitten anto mulle ihan perinteisen ruotsalaisen :) hieronnan. Oli ihan hyva joululahja se.kin.

Ei oikein oo viela iskostunut tajuntaan toi missioretki, etta oikeesti seuraavat kaks kuukautta ollaan tienpaalla kirkosta kirkkoon. Meilla pitaa olla 50 tuntia evankeliointia viikossa etta saadaan opintopisteet tayteen, nuorteniltojen veto jne. sisaltyy tohon, mutta paljon on tyota siis tehtavana. Edessa on siis monen monta naytelmaa, laulua, ja puheitakin pitais pitaa. Espanjaksi, joka on mielenkiintosta koska mahan en siis osaa espanjaa. Oikeesti. Sen enempaa kuin tarzan englantia. Mutta, silla mennaan mita on.. :)

Tassa kun on miettiny etta mita teoriajaksosta on jaany kateen, niin ainakin on joutunu kyseenalaistaa jotakuinkin jokaisen ominaisuutensa ja tapansa tehda ja ajatella asioita. Persoonallisuutensa myos. Poikaa on purettu osiin. Mutta kai siita lopputuloksena, sitten kun se on taas koottu kasaan, on entista ehompi jassikka. Nain uskoisin. Mutta toi kaytannon jakso on osta tata kokonaisuutta, joten turha tassa viela on mitaan loppuraportteja tehda. Katellaan sitten myohemmin. On ollut tosi hienoa kuitenkin nahda Jumalaa tyossaan. Se taallaolossa on ehka parasta.

Siispa, mita joulusta jai kateen...? Vahan itkuja, paljon syomista, ja monen monta hyvaa iltahetkea hienojen ihmisten kanssa. Pimeat ja lampimat illat on vaan kivoja. Jopa jouluna. Kiitos niista.
Toivottavasti teidan joulunne oli.... erilaisia. :)

janiksentappoa ja punnerruksia..

Jos suomen armeija on sun mielesta liian loysa, niin... tule argentiinaan dts:aan....

eli, meilla oli Boot-camp. Lahetystyohon valmistava alokasleiri. Se varmaan on paras kuvaus sille.
Ohjelmassa oli mm. rajusti fyysisia suoritteita, marssimista paivalla, -yolla, -vesisateessa, -silmat sidottuna (paljon), -vuorilla, -joessa, lisaksi neljan tai vahemman tunnin younia, kahden minuutin ruokailuja, punnerruksia ja vatsalihasliikkeita ym. kivaa rangaistukseksi kaikenmaailman mokista ja aikarajojen ylittamisista jne... Eli, oli vahan erilainen leiri kuin mita odotin. :) Mutta kivaa oli. Ja niin, ei tarvinnu huolehtia samassa teltassa nukkumisesta luisin kanssa, koska EI OLLUT telttaa. :) Oli vaan sellanen pressu minka alla nukuttiin, eli tuuletus pelas. Ja kosteutus. Koska aika monena paivana sato. Laitan jotain kuvia jossain vaiheessa.

Leiri alko mielenkiintosesti, kun ekan paivan lahipuistossa leikkimisten jalkeen tultiin ruokasalin lattialle nukkumaan, ja yolla sit poliisit tuli aseet ojossa luotiliivien kanssa tarkastamaan mein takapihan, etta onko lahistolla ammuskellut tyyppi siella. Eli.... sen jalkeen niista neljan tunnin younista tippu viela osa pois kun tuli vahan tarkemmin kuunneltua etta mita takapihalla tapahtuu. (meilla ei oo lukkoa takaovessa ja nukuttiin metrin paassa ovesta). Mutta jonkun ajan paasta sit kuulu laukauksia kauempaa, joten sen jalkeen otin rennosti.

Keskella yota sitten meidat ajatettiin kadulle odottelemaan bussia muutamaksi tunniksi, sitten bussilla yhteen puistoon, siella pystytettiin leiri ja seikkailtiin iltaan asti ja yolla sitten silmat sidottuina taas marssittiin seuraavaan mestaan, vuorille, tai kukkuloille lehmien kanssa oleilemaan. Siella taas leiri pystyyn ja seuraavana paivana koko paiva erinaisia erittain turhauttavia ja rasittavia tehtavia. Ja kokoajan armeijameiningilla, ja tosiaan, taalla punnersi niin tytot kuin pojatkin. Tuli punnerrettua neljassa paivassa varmaan enemman kuin intissa suomessa. (kertonee jotain suomen intista.kin.. )

Lisaksi paadyin mm. tappamaan janiksen puukolla, joka sitten nyljettiin tyttojen kanssa ja paistettiin ruuaksi. Valmistettiin sita n. 2 tuntia, ja saatiin 3 min. aikaa syoda se. Eli pieni osa siita. Hyvaa oli. :) Meika kun ei oo mikaan hirmu tappaja, niin oli ihan mielenkiintonen kokemus sekin. Sopo valkonen pupu.. Mutta, lahetystyossa voi hyvin joutua tilanteisiin missa joutuu tappamaan oman ruokansa, joten...
(en tieda miten ison kirjan lahetystyokursseilla taa osa opetusta hoidetaan, ehka vahan teoreettisemmin.. ;)
Sinansa ei ollu mulle mikaan hirmu hirmu paha leiri, paikat kesti ihan hyvin, ja huumori, mutta kun suurin osa meista oli n.19 vuotiaita tyttoja, niin olihan ne aika puhki. Tykkasivat silti, ainakin jalkeenpain. Kyllahan siella aina joku muutamat itkut jossain valissa vaansi. Mutta oli iso kokemus monelle. Evankelista-antoniokin sano etta oppi tossa neljan paivan aikana enemman kuin kolmena kuukautena luokassa. Lisaksi kun mein ryhmissa aina joka paiva oli joku meista johtajana, niin se oli kanssa hyvaa kokemusta monelle. Luiskin sano etta ei se ikina elamassaan oo tarvinnu ajatella muita, tai pitaa huolta niista tai johtaa niita tai kattoa niiden peraan, sen elama on aina ollut pelkkaa mina-mina-minaa... Joten, sille.kin oli aika haaste. Mutta, isoa oppimista. Ja sit saatiin tietysti vetajilta aina palautetta toiminnastamme, johtamisestamme. Kuulemma olin karsivallinen... (mun paivalle sattu tehtavia missa piti mm. ettia paperinpalaa hehtaarin metsasta. Ja joo, menihan siina se neljatuntia, joka rastilla, joten hieman karsivallisyytta vaati koittaa motivoida mun ryhmaa. :) ...ja omasin sydamen johtamiseen. Kivahan noita on aina kuulla. Mutta mulla on hyva ryhma, helppokin, sama jonka kanssa matkataan joulun jalkeen missioon siis. Ma, Luis, Gabriela, Theresa ja liidereina German ja Raquel. Luis on ainoa kenenkanssa tulee valilla ongelmia. Se yhella kiitosaterialla puheessaan sano etta esa on sille kuin veli, vaikka esa suuttuukin tosi helposti. :) joojoo ma tiedan, ma muistan miten moni on sanonut etta olis kiva nahda esa suuttuvan, no taalla mun latinoveri ikuohahtelee vahan useammin. Luis jotenkin osaa arsyttaa oikesta kohdista. Valilla tulee oltua niin tyly sille etta itekin miettii etta mita vitsia.. Mutta, ehka se on sille hyvaksi.kin. Kohtelen sita enemman veljena kuin ystavana, eli pidan sopivan etaisyyden paassa musta. Kun se on vahan tartsu. Mika sinansa on ymmarrettavaa sen menneisyyden takia, mutta ma en hirveesti tykkaa, joten potkin sita (henkisesti) aina sopivan maaran kauemmaksi. Mutta ehka se.kin on vaan hyvaksi sille. en tieda.. Jokatapauksessa, se varmaan puolikuolis mun puolesta, joten en ma ehka ihan vaarin asioita tee.

Oli siis kiva leiri, ja kiva vaellella vuorilla. Maisemat oli komeat. Ja lehmankakkaa kengissa. Ja ainainen nalka, ruoka oli kovasti saannosteltya. Ja jumala oli lahella. kuten aina. Mutta luonnonkeskella sen tajuaa jotenkin paremmin, usein.
Anyway, toi leiri oli vaikeustasoa 1. ja niita on viiteen saakka. Olis kiva vetaa se vitonen..

Mitapa muuta. Teoriajakso lahestyy loppuaan, ja melkein suretuttaa jos miettii sita etta meiat erotetaan kahteen ryhmaan eika naa noita toisia pariin kuukauteen. Mutta elamaahan se on. Ja ikavoiminen on osa sita elamaa, aina sita ikavoi jotain tai jonnekin tai jotakuta. Taalla kotia, kotona tata...
Joulukin on ovella, ei hirveesti silta tunnu, mutta kuulemma on se. Taidetaan menna aattona eka evankelioimaan tms. kaupunkiin, ja sit illalla taalla "perheen" kanssa. Pikkusen tekis jopa mieli lahtee viettamaan joulu yksinaan jonnekin, mutta ehka se on parempi ja kivempi.kin kuitenkin olla taalla. Perhejuhlahan se kuitenkin on ja taa on mun ainut perhe taalla. Tekis myos mieli vuokrata moottoripyora, mutta taitaa jaada haaveeksi. :)

Valilla vahan ollu sellasia yksinaisyyden fiiliksia, en oikein tieda mista johtuu. Ehka se putoo siihen jakamisen tarpeeseen mista viimeblogissa kirjotin. Mutta, se on vaan osa elamaa, ei sen vaarallisempaa.

Eilen paatin antaa vahan rahaa muutamille oppilaille (mun vanhempien rahoja siis, omia ei enaa ole :), ja sit jalkeenpain yks tytto tuli ja sano etta se oli aamulla rukoillut jumalaa, etta joku oppilaista antais sille sina paivana 200 pesoa (n. 30e), etta se halus merkin siita etta jumala huolehtii sen rahatilanteesta. No, arvatkaa paljonko satuin antamaan...
Ja sanoko jumala mulle etta anna sille 200 pesoa? Hmm.. ma edelleen kaytan ilmaisua etta ma nyt vaan paatin antaa, mietin asiaa ja paatin niin.. mutta joo, jumala on mussa ja pyha henki vaikuttaa mussa, joten.. eipa kai se vahinkokaan ollut. Ja, osotus jumalan huolenpidosta sille tytolle. Ja ma viela erityisesti mietin etta annanko sille tytolle vai en, koska se on jenkeista ja silla on mahollisuus enempiin tukijoihin kuin monilla muilla taalla, mutta.. silla nyt vaan ei oo tukijoita, joten.. paatin antaa. Osu ja uppos, talla kertaa. (Ja tahan valiin, iso kiitos niille jotka on paattany antaa rahaa, tein olis kiva nahda niiden ilmeita kun ma oon antanu sen rahan eteenpain.. :)

Yks paiva juttelin yhen tyton, oppilaan kanssa sen elamasta ennen koulua ja nyt. Ja senkin kohalla on tapahtunut tosi iso muutos taalla. Sille on kehittynyt persoonallisuus, tai se persoonallisuus on tullut esiin. Ja sama on monella muullakin. Joten ma olen sita mielta, etta vaikka tasta koko dts:sta jattais jumalan pois, taa olis hyvaksi ihmisille. JA jumalan kanssa, taa on TODELLA hyvaksi ihmisille. Ei muuta kuin kaikki tanne vaan jotka tunnette olevanne vahan hukassa elamassanne, tai ilman paamaaraa. Tai, jota ootte ihan hyvassa hapessa. Kylla taalla on niitakin, ja jotenkin kummasti jumala se vaan muuttaa niidenkin muka-jo-hyvaa-ja-tasapainoista elamaa. :) Sellanen se meidan jumala on.

Eilen oltiin koko mein koulun kanssa evankelioimassa mun evankeliointipaikassa. Oli musiikkia ja oltiin harjoteltu naytelmia ja oltiin jopa markkinoitu tapahtumaa ovelta-ovelle. Se oli sellasessa puistossa ja uusi yleisoennatys oli.... nolla ihmista. Eli, se paatyi olemaan mein koulun juhlat. Ja muutama tyyppi kirkosta. :) Mutta ihan kivaa oli, German rabaytti ja yleiso joras. Silti, pistaahan se miettimaan... Kaks paivaa valmisteluja, ja yleisoa nolla. Tosin siina oli aika kova sateenuhka kokoajan paalla. Mutta, tata.kin, se evankeliointi voi valilla olla.

Totesin tossa etta yks poika staffista, joka oli vahan sellanen pulskempi, on ruvennut kuntoilemaan ja juoksemaan jne.. laihtunut ihan hyvin.. ja siina tuli mieleen kun ystavani laura joskus mua muistutti siita, etta meilla on lupa antaa itsemme olla hyvia asioissa missa me ollaan hyvia. Mein ei tarvii koittaa painaa itseamme alas etta ei oltais muka-parempia kuin muut. Vaan se toimii niin, etta kun me annetaan itsemme olla hyvia jossain, niin samalla me annetaan muillekin mahdollisuus, lupa, nousta korkeammalle, tulla paremmiksi.

Ja miten taa liittyy juoksemiseen tai punnerruksiin...

Mullahan se menee aina niin, etta kuten esim. tan kyseisen pojan kohdalla, ma en mielellaan kuntoillut tai punnerrellut kun se oli lahella, koska... en halunnut "lesoa" silla miten kovassa kunnossa olen, kun toinen kattelee vieressa ylipainosena. (ja mun mielikuvituksessa ehka pahoillaan siita) Eli, menin mielummin sinne nurkan taakse tekeen ne punnerrukset. Mutta, talla kertaa se taisi kuitenkin menna niin, etta kun se naki mut joka toinen aamu kuntoilemassa, niin sen sijaan etta se olis latistanut sita, se painvastoin rohkaiskin ja kannusti sitakin alottamaan kuntoilun. Etta: -miksen makin, jos esakin. Eli, kun antaa itellensa luvan olla hyva (se on eri asia kuin rehvastella silla), niin samalla antaa muille luvan tulla paremmiksi.
Mulla toi on vaan aina ollut jotenkin hankalaa... muistan jo nuorempana kun menin kylaan kavereille jotka asu enemman maalla, niin koitin ettia mahollisimman huonot vaatteet ettei niille vaan tuu sellasta fiilista etta esa tulee tanne leijumaan hienoilla vaatteillaan kun ne painaa siella toita jossain haalareissa tms.. Vaikka eihan se ehka todellisuudessa noin mene, muuta kuin mun mielessa... oon vaan jotenkin ylivarovainen tossa. Ja, inhoan lesoja ihmisia. Tai en vaan jaksa niita yhtaan, kai sekin vaikuttaa siihen etta ite koittaa sitten olla mahollisimman epaleso.
Mulle ei oo mikaan ongelma kuntoilla jonkun kanssa joka harrastaa sita aktiivisesti, ja viela mielummin tylytan jotakuta joka kuvittelee olevansa hyva. :) Mutta jos mulle tulee tunne etta joku voi pahottaa mielensa, niin senkanssa oon aina vahan ongelmissa. Joo. Ja se siita.. :)

Jep, mulla ei taida olla talla kertaa sen kummempia, en ainakaan just nyt muista. Kolme paivaa viela luentoja, yks kirjaesitelma valmistettavana, ja sit se on ohi. Teoriajaksi. Sit menen ja ostan PAALJON suklaata. Ja pidetaan joulua.
Eli, hyvaa ja monenlaista joulua teille sinne. Ootte mielessa, uskokaa tai alkaa. (ja joo, mun kannykka toimii taalla, viesteja voi lahettaa.. vink vink.. ;) en ehka laheta takas, kun on niin mukakallista. Pitakaa huolta toisistanne ja nauttikaa suomalaisista jouluruuista, ma tyydyn haaveilemaan niista ja syomaan pitsaa....

Jumala teidan kanssanne.

joululahjoja ja muuta kesaista asiaa..

..koska taallahan on siis rajusti kesa. Ja joulu. Viela kun niita joululahjoja sais jostain.
Eivaan, sellasta mietin tossa, etta jos joku pienessa mielessaan (mun ystavien mielet on yleensa aika pienia) olisi kuvitellut antavansa mulle joululahjan, NIIN, antakaa se mun pienille ystavilleni taalla. Aika monta kaveria tarvii rahaa, paljon rahaa niiden mittakaavassa, etta ne pystyy maksaan koulunsa ja edes lahtemaan missiomatkalle mein kanssa. Ja tietysti, vaikka haluavat Jumalaan luottaakin, niin sellanen pieni pelko ja murheen vivahde on monella paidan selkamyksessa. Mutta se on inhimillista se, ei se tarkota etteiko haluais luottaa. Tunteet on tunteita, ei sen enempaa.
Mutta, kaikkihan me aina ollaan ihan jipoissamme nahdessamme jumalan ihmeita, eiko? Mita ne oikeastaan on, ne ihmeet? Eiko joka kerta kun joku ihminen tekee toiselle jotain hyvaa ole aikamoinen ihme? Kun ottaa huomioon luontaisen itsekkyytemme. (mulla ainakin on suuri ihme. :)
Eli jos nyt lopetan asian kiertelyn, niin teilla on mahdollisuus olla jumalan ihme jollekin. Se nyt vaan on totuus etta naille nuorille taalla se TODELLAKIN on jumalan ihme jos joku tuntematon tyyppi jossain ihmeen suomessa haluaa antaa niille rahaa siihen etta ne voi menna ja tehda parhaansa evankeliumin levittamisen eteen ja siina ohessa kasvaa elamassa ja jumalassa isosti. Jos ette tieda mita ostaa joululahjaksi ja kelle, niin ma tiedan. Tilinumero on tuolla vasemmalla ylhaalla, ja kerrotte vaan mulle paljon laitoitte niin ma laitan jakeluun. Ma sain onneksi veronpalautuksia ja niilla pystyin jeesimaan muutamaa aika hyvin, mutta. tarvetta on. JA, ne ei mee siis mulle ne rahat. JA, en jaksa tan enempaa vinkua, ne antaa jotka haluaa, niin se on aina mennyt. Ja yleensa ne on jostain syysta ne samat jotka antaa. :) (joo joo, tiedan.. piikiksi se oli tarkoitettukin)

Noniin, sitten kuulumiset:
kavin Uruguaissa. Olin siella reilun tunnin. Piestiin sinne yonyli bussilla taalta, tunti siella, takas rajan yli ja paiva vietettiin yhessa puistossa hengaillessa ennenkuin illalla taas yonyli takasin cordobaan. Oli ihan kiva reissu ja meni ilman kummempia kommelluksia. Muutama hyva riita korkeintaan. :) Ja kyllahan sita tuli itsekseen hymyiltya etta kaikenlaisissa paikoissa ja seuroissa sita onkaan elamassaan kun hengailtiin urugualaisen bussiaseman laiturilla ja seurueen tytot antaumuksella ihan vaan omaksihuvikseen veti jotain ylistysbiiseja (ja keras tietysti muutaman katseen silla). On ihan kivaa kun elamaan mahtuu monenlaisia tilanteita. On.

Taalla on sadetta riittanyt nyt oikein hyvin, muutenkin ollu vahan viilemapaa ja joulumeininki alkaa nakya katukuvasssa. Taalla joulu on kuulemma sellanen party-meiningilla vedettava juhla. Kuten uusivuosi.kin. Mutta, onhan noita ollu erilaisia jouluja aiemminkin, joten ei varmaan tuota ongelmia.

Talla viikolla meilla oli opettaja opettamassa siita miten me loydettais se mita halutaan tehda tulevaisuudessa, tai paremminkin mita jumala haluais etta me tehtais. Mullahan toi on ollut auki jo kauan ja todella kauan, joten saa nahda aukeaako tassa prosessissa mitaan esan pienessa paassa. Pikkusen meinaa valilla turnausvasymys iskea, sellanen viikon loma tekis hyvaa. Muutenkin valilla hymeksyttaa kun piirtelee puuvareilla paivakirjaansa (jota pitaa siis pitaa ahkerasti, osa koulua) kun ei oo tota askartelu-osastoa tullu niin hirveena viimiseen (kymmeneen) moneen vuoteen tullu harrastettua. Mutta, hyvaahan se vaan tekee. Laajentaa taas vahan skaalaansa tekemisten suhteen.

Muutenkin oon huomannut etta tekee kylla ihan hyvaakin kun "joutuu" olemaan niin paljon nuorempien.kin seurassa. Aika monessa asiassa joutuu kyseenalaistamaan itseaan ja tekojaan etta onko se oikeasti mun "kokemusta ja vakaa vanhaa viisautta" miten ma asioihin suhtaudun, vai oonko ma vaan niin jumiutunut ja kaavoihin kangistunut etten edes nae muita vaihtoehtoja. Ja aika usein joku riittavan karkas kaveri on saanu laitettua sen peilin mun naaman eteen ja on joutunu toteamaan etta... onhan tassa muutumisen varaa. Riittavasti.

Joten, jos tuntuu etta olet liian vanha dts:saan, niin - ET OLE! Jos ma "selvian" taalla, niin kuka vaan selviaa. Ma olen ehka noin tuhatvuotias jo. Olen myos sita mielta, etta jos ma olisin jonkun srkunnan pastori, niin mun aarettoman vahva melkeinpakko-suositus olis etta joka ikinen nuori suorittaa dts:n. Mielellaan siina ennen kahtakymppia. Se puoli vuotta minka tahan laittaa on sellasta elamankoulua, etta lukiota saa kayda aika kauan oppiakseen yhta paljon elamasta. Jumalasta puhumattakaan. Ja isossa kuvassa, kuinka iso osa se puoli vuotta oikeasti on jonkun elamasta.. Eli, jos et oo miettinyt - pista harkintaan. Jos olet miettinyt - ala mieti enaa vaan tee sen eteen jotain. Huhtikuussa taalla alkaa seuraava dts. Painotuksena ylistys ja musiikin opetus, eli opetetaan instrumentteja ja laulua jne. Jos kiinnostaa, multa saa yhteystietoja. Hintaa on se n. 1300e, eli parisataa kuukaudessa. Halvalla lahtee...

Eilen yks tytto sano etta ennen koulun alkua se oli nahny unta etta silla tulis taalla oleen kaveri joka oli mun nakonen, mun tukka ja blondi partavarkki. Ihan hauskaa, oli se sitten enneuni tai ei, mutta ei munnakosia (onneksi) tipu joka puusta. Ainakaan paalleen niinkuin ma taisin tippua.

Yks ilta onnistuin tulemaan "iltalomilta" vartin myohassa, yritin kylla parhaani, jotakuinkin, mutta en vaan ehtiny ajoissa. Ja tiesin kylla etta joku voi olla huolissaan tai jopa vahan "vihanen", mutta... tulin tanne ja kavelin sisaan niin eka asia mika aukes silmien eteen oli kaikki mun luokan tytot ringissa sisapihalla rukoilemassa mun puolesta. Ja sit kun ne huomas mut niin kaikki ryntas halaamaan. Oli olleet tosi huolissaan.
Mun eka reaktio oli tietysti etta -anteeks tosi paljon, en halunnu huolestuttaa teita. Mutta illalla kun asiaa mietin, niin menihan se vahan tunnepuolelle.. Etta ne oikeasti valittaa sen verran paljon etta kun ma olen vartin myohassa niin kaikki rukoilee ringissa ettei mulle ole vaan tapahtunut mitaan pahaa. Onhan se.... hienoa. isoa.kin. Kylla sita pitaa olla kiitollinen joka ikisesta ihmisesta joka valittaa, niin monella ei ole ketaan joka valittais. Ja tulokset on nakyvissa.

Oon kylla todennu, etta tarviin aina viikossa yhen paivan itelleni. Pakko paasta olemaan itekseni, olemaan "itsekas", keskittymaan vaan itteeni. Senverran tulee taalla keskitettya huomiota muihin viikon aikana etta viikonloppuna tarvii vahan latautua. Mutta se on ihan hyva niin.
Eilen vein puolijoukkuetta elokuviin, mukana oli yks tytto joka ei ollu ikina ollu elokuvissa, ja yks joka oli ollu kerran. Ja taalla ne maksaa sen kaks euroa, joten.. siita voitte paatella.
Jokatapauksessa, oli hieno setti. Ja ekakertalainen oli innoissaan. Aika pienilla asioilla sita voi ihmisia isostikin ilahduttaa. ainakin taalla.

Puolivahingossa oon tainnu oppia lisaa espanjaakin. Ainakin tajuamaan. Meilla ei enaa oikeastaan tulkata muuta kuin oppitunnit. Joten muista jutuista sitten koittaa tajuta parhaansa mukaan. Ja englanninkieliset tietty koitetaan tulkata tarvittaessa toisillemme. Mutta kylla sita aika hyvin idean aina ymmartaa vaikka kaikkia sanoja ei tajuakaan. Ja on ihan kiva kun aina valilla joku sanoo etta: -esa sun espanja on vaikkakuinka hyvaa. (eli, saan jopa asioita meneen perille tarzan-espanjallani, toisinsanoen :) Mutta, antaa tollanen palaute ainakin toivoa. paremmasta.. :)

Tanaan illalla lahetaan kolmeksi paivaksi telttaileen. Sellanen tiimihengenkohotus-leiri. Mulla vaihtu tiimikin, suuntana nayttaakin olevan chilen ja uruguain sijasta pelkastaan chile, ja tiimikaveritkin vaihtu kaikki. Mutta mulle kelpaa kaikki, pidan ihan naista kaikista ihmisista. Noille nuoremmille se oli vahan raskaampaa kun yhtakkia tiimit rikotaankin kun ajatus on jo ehtinyt tottua johonkin. Mutta tottapuhuen taa tiimi missa nyt aion olla on mulle varmaan helpompi, pelkkia helppoja ihmisia, joten mun ei tarvii niin hirveesti panostaa ihmisten valisiin suhteisiin tai huolehtia kestaan sen kummemmin. Mutta, on tassakin tietty haasteensa, Ja varmasti eteen tulee ihan odottamattomiakin haasteita..
Jokatapauksessa, ihan siistia lahtee patikoimaan, tonne jonnekin vuorille mennaan. Ja mukaan saa ottaa vaan rajatun maaran tavaroita. Deodorantti ja shampoo ei jostain syysta kuulunu listaan, joten armeijameiningilla mennaan.. Odotan (vahemman) innolla nukkumista samassa teltassa veljeni Luisin kanssa. Ainakin muutaman paivan jalkeen.. Mutta, se on elamaa (ja elamantuoksua) se.

Sain palautetta liidereilta tossa yks ilta. Ei siina tainnu yhtaan positiivista sanaa olla... Joutu ihan tosissaan nieleskella rebel-henkeaan sen jalkeen. Mulla kun helposti on tapana maksaa verbaaliset potut perunasakkeina. Mutta, aika paljon taallakin ollu opetusta auktoriteettien kunnioittamisesta jne. ja pienella tyolla onnistuin nielemaan suuremmat keskisormenkohotukset. Ja kaikki pitaa ottaa vastaan mita annetaan, palaute siis, oli siihen sitten aihetta tai ei. Se prosessi pitaa kayda ite. Ja joka tapauksessa, ma olen ite itelleni tylympi kuin kukaan ikina pystyy olemaan, joten ei siina mitaan uutta tullu. Se on vaan varmaan ulkopuolisille vaikea valilla nahda etta mun tapa tehda asioita voi silti olla ihan tosissaan tekemista. Ainakin ihmisille kenen kaa ei oo niin hirveena jutellu. Mutta, jokatapauksessa, tallahetkella paastotodistuksen numero ei taida hipoa kymppia. :) Mutta, onhan tassa viela aikaa parantaa... Ja ma taidan suhtautua tahan vaan jotenkin erilailla kun ehka yleensa muut. Ma jotenkin koen etta enemman ma opin tuntien ulkopuolella. Tallakin viikolla tuli pari tosi isoa (vahemman mukavaa) oppituntia. Just viimeviikolla (pienella pelolla) pitkasta aikaa rukoilin jumalaa etta jos on tarvis, niin pida mut noyrana. Se kun on mulle paras tapa olla lahella jumalaa. Ja... no, polvilleenhan sita sitten pudotettiin. Taas yksi asia vahemman jolla ylpeilla etta: -ikina en ole..
Mutta, elama opettaa. Joskus taytyy nahda asioita molemmilta puolilta ennenkuin ne oppii kokonaan. I guess.

Tossa yks paiva kattelin kattani. Nyrkkiani, ja siina kun on kaikenlaisia pienia arpia joita vuosien varrella on kertyny, niin tuli ajatus mieleeni. (joskus niinkin paasee kaymaan). Etta, mun kasi on vahan niinkun sydan. Sita tulee kolhittua ja satutettua vuosien varrella, valilla isompia haavoja valilla pienempia. Valilla ne haavat on menty hoidatuttaan itkun kera aidille, ja valilla ne on hoidettu itse. Joka tapauksessa oikealla hoidolla ne haavat on parantunu, isommista on jaany arpia, pienemmista ei. Mutta, vaikka niita arpia onkin, niin kun niita kattelee, ja muistelee asioita mista ne on tullu. Niin ei se tee kipeaa. Ei ne arvet, ei ne muistot. Muistot saattaa olla jopa hyvinkin huvittavia. Tai ainakin opettavia. Kuten: -ala yrita ajaa polkupyoralla siten etta vasemmalla kadella pidat kiinni ohjaustangon oikeasta paasta ja painvastoin. Ainakaan jos olet varustettu esan koordinaatiolla. En ollut ihan ekana jonossa kun sita jaettiin.
Eli, niin sen pitas olla mein sydamen, mein elamankin kanssa. Saadaan haavoja, isommat mennaan itkun kera hoidattaan Jumalalla, ja kun tarpeeksi aikaa menee, niin niista on jaljella ne arvet, joo, mutta se ei ole huono asia. Sen ei tarvii olla edes kipea asia. Jos haavat hoitaa oikein niin ne lakkaa sattumasta. Ja, kun niita arpoa katsoo, muistaa mita on tehnyt, ja mita on siita oppinut. Joskus on oppinut jo ekasta arvesta, joskus tulee hankittua kolme arpea samasta asiasta, ihmisella kun on tapana olla kohtuu tyhma. Mutta. Ma uskon etta nain sen pitas menna, kuten luonto meita opettaa. Ei Jumala (eika aiti) varjele meita kaikilta haavoilta, todellakaan, mutta se hoitaa ne kylla kuntoon. Sita varten pitaa vaan hakeutua sinne aidin hoteisiin ja antaa niille aikaa. Ja, siten me opitaan elamaa

Toistakin asiaa mietin. (juhuu, ennatys!!)
Jakamista. Sita, miten iso tarve ihmisilla on jakaa asioita. Mieti vaikka mintako kertaa sulle on tullu viesti joltain joka on jossain siistissa paikassa (yksin) ja silla on pakottava tarve saada jakaa kokemuksensa. (vahan siisita taalla u2:n keikalla... tms :) Tai, kun sa olet jossain missa on ihan sikahieno maisema, aurongonlasku, kuutamo.. niin sita haluais etta siina olis joku kenen kanssa vois jakaa sen, joku kelle sanoa etta: -mahtavaa.
Tai kun sa bongaat jonkun ihan sikahyvan biisin jostain. Ekalla kertaa se riittaa etta sen kuuntelee vaan ite. ja ehka viela pari kertaa lisaakin. Mutta, ennenpitkaa sen haluais jakaa. Kuunteluttaa jollakin ihmisella kesta ajattelee etta se tykkais siita. Eiko se nain mene? Totuus on, etta ei ihmista oo tarkotettu tekeen ja kokeen asioita yksin, se jakamisen tarve on aika kova. Ja jakamisesta taitaa aikalailla olla kyse parisuhteessakin. Sita haluais etta olis joku kenen kanssa jakaa asiat. kaikki. jopa sen arjen. Sita haluais etta olis joku kelle jakaa omastaan, sydamestaan ja rakkaudestaan. Ja, ma luulen etta toi jakamisen tarve selittaa sen miten voi olla mahollista etta joku on kahenkymmenen ihanhyvan kaverinsa seurassa, mutta silti tuntee olonsa yksinaiseksi. Miksi? -siksi, etta siella ei oo ketaan joka ihankunnolla ymmartais, joka oikeasti tykkais samoista jutuista, joka oikeasti olis innoissaan kun sille soitattais sen suosikkibiisinsa tai osais samaistua kun kertois jostain kokemuksestaan. Sita varten, ihminen tarii kavereiden lisaksi myos niita oikeastihyvia ystavia. Tai, viela parempaa, puolison. Jos onnistuu sopivan loytamaan. Taallakin, vaikka kaikki on mun ystavia, ja mulla on kavereita kokoajan ymparilla, niin kylla ma silti tiedan milta yksinaisyys maistuu. Kun, on se tarve jakaa niita asioita. Ei vaan tipoittain jokatoiselle, vaan ihan kunnolla. Mutta, on taalla onneks sellasiakin kenen kanssa on saanu pistaa pystyyn tosi hyvia keskusteluja. Jakamishetkia. Ne on osa sita elaman suolaa. Mulle ainakin todella tarkeita.

Kolmas ajatus (alkaa innostuko, taa on vahanniinkun vanhan toistoa)
Kun viimeblogissa puhuin siita, etta mita jos jumalaa ei oliskaan. NIIN, mita jos jumala oliskin, mutta kaikki paasiskin taivaaseen. Mita jos siella taivaan biitseilla viereisella pyyhkeella makoiliskin saddam hussein, ja toisella puolella naapurin pertti..?
Mun eka ajatus. MITA VITSIA!! .....mutta, jos nyt edelleen leikitaan uskovamme jumalaan, ja siihen etta jumala haluaa mein parasta, niin.. Eiko me katottas niita vahan saalien etta -mahtavaa kun sakin selvisit tanne, mutta todella saali etta sa et saanu elamasta sita mita sa olisit voinut saada.
Jos me uskotaan jumalaan, ihan oikeasti, niin sillon on pakko uskoa etta se elaman suola ei tuu siita etta tappaa 60 000 vaaraan heimoon kuuluvaa, tai etta myy rikkinaisia polynimureita, tai etta elaa mukavaa elamaa ja omistaa vaimon :) ja kolme lasta ja puolikuolleen (niiden riivioiden takia) kultasennoutajan. Vaan...
Menee vanhan toistamiseksi jos viela jatkan tata ajatusta, joten kayttakaa sita paatanne muuhunkin kuin naulojen hakkaamiseen.

Mulla oli tahan joku hyva lopetus jemmassa, mutta on paassyt unohtumaan matkan varrelle. lisaan sen joskus josvaan muista. Darnet sentaan... tyhma paa. :)

Olkaa siunatut. Eikun, nyt se tuli takas, se lopetus.... eli:
kun espanjaksi hymy on sonrisa. Ja mulle tosta sanasta tulee aina mieleen sana sunrise-auringonnousu. Niin, eiko se olekin vahan niin, etta aamulla kun piekset ittes ylos sangysta puolikuolleena ja saapastelet jonnekin, ja sua vastaan tulee ihminen (tuttu tai tuntematon) joka hymyilee sulle ihan oikeata hymya, niin... eiko se ole vahan niinkun aurinko nousis.

Hymyilkaa tosillenne, ihmiset. :)