Uusia ja vanhoja perunoita.

..purtaviksi. Siinä tämän lähetyksen aihe. Saatiin DTS päätökseen. Viimekirjoitelman tunnelmissa oltiin vielä vahvasti Israelissa, jonka jälkeen niin maa kuin taivaalta satavan veden olomuotokin ovat vahvasti vaihtuneet. Israelissa viimeinen viikko vietettiin Eilatissa lomaillen erinäisten vesiurheilujen parissa. Ja rannalla makoilun, joka sanan varsinaisessa merkityksessä ei ehkä ole urheilua. Kyseinen loma-, kesäkivaviikko siis kuuluu Ruurikkalan DTS:n lukujärjestykseen. Niitä oli myös luentojakson aikana Suomessa yksi.
Oli ihan kiva ottaa viikko rennommin Eilatissa, ja sen jälkeen ottaa rennosti perinteisen tiukat kuulustelut lentokentällä ennenkuin meidät päästettiin palaamaan Suomen kamaralle. Itsellä lähtökohdat, eli asenne, kolmen viikon Suomi-aktioon oli vähän sellainen että: "voi perttu, ei oikein jaksais enää missään Suomessa vääntää", mutta niin vaan Suomen aika päätyikin ("ylläri") olemaan kerrassaan mainiota.

Ensimmäisen viikon olimme Nokian suunnalla Rinteen Rikun Ja Arska "que no tiene pelo" Paloheimon kanssa. (=Arska jolla ei ole tukkaa, mun ja Benen käyttämä nimi sille.) Viikko oli kiireinen ja rikas, siihen mahtui paljon koulukäyntejä, TV-seiskaa, RadioDeitä, rukouspuhelimia, nuorteniltaa.. Ja viikon jälkeen on pakko sanoa, että kunnioitus Rikua ja Arskaa ja sitä mitä ne tekee kohtaan nousi kolmekymmentä seitsemän pykälää. Nostan herroille rajusti hattua. (pipoa) Tekevät mahtavaa ja tärkeätä työtä.

Seuraava viikko meni Riihimäki-Hyvinkää akselilla, ja viikon kohokohtana varmaan oli muutama uskoon tullut nuori Hyvinkäällä nuortenillassa jota oltiin pitämässä. Joskus oon todennut että parhaat vibat saa siitä kun näkee kun ihmisiä tulee eteen rukoiltavaksi ja avaamaan sydämensä Jumalalle. Ja, niin se on, ne on ne parhaat vibat.

Viiminen Suomi-viikko meni Haminassa, jossa taas käytiin kouluilla, mutta uutena aluevaltauksena menimme myös viihdyttämään paikallisia vanhuksia laululla ja tanssilla. Ja porukan johtajana, varsinkin kun kaikilla laulutaitoisilla tytöillä on kurkut käheänä, myös Esa-itse pääsi, eli joutui, osallistumaan laulantaa. Vieläpä ääneen, yleensä kun vaan availen suuta tahdissa. Ja useampaan otteeseen. DTS haastaa siis johtajiaankin mitä hurjimpiin suorituksiin!
Onneksi kyseessä oli dementia-osastot, joten muistot esiintymisistä varmasti ovat jo haalistuneet... Sen jälkeen palasimme beissille Ruurikkalaan, jossa oli viikon mittaiset jälkipuinnit ja opetusta "arkeen" paluusta. Ja esa pääsi taas sorvin ääreen, eli lihapatojen kanssa leikkimään keittiöön. Ohjelmassa oli mm. päättäjäisjuhla-aterian valmistus. Hyvin sekin meni, onneksi.


(Päättäjäistunnelmissa, perussettiä)

Oppilaiden kanssa käytiin aika hartaasti ja huolella läpi sekä aktiota että koko koulun aikaa ja niistä saatuja kokemuksia ja tunnelmia ja parannusehdotuksia. Vihdoin sitä "rakentavaakin" (suomeksi: negatiivista) palautetta tiimiltä mullekin tuli, ja sen jälkeen yöllä menikin neljään niitä pureskellessa. Mutta hyvä niin, pitää olla perunoita purtaviksi. Se minkä totesin itseä johtajana eniten harmittavan on jos tiimissä on asioita joissa en ole ollut tarpeeksi selkeä, ja josta on sitten aiheutunut vääriä tulkintoja ja sitäkautta vääriä tuntoja ja tunteita, ja joka sitten vaikuttaa siihen tiimin "henkeen". Selkeät toimintavirheet on helppo myöntää ja pyytää ja kuitata anteeksi, mutta mua eniten häiritsee kaikki "vikatulkinnat" asioista ja ihmisistä. Kun ne vaan on.... niin turhia.

Lisäksi surullisenkuuluisa huumorintajuni sai joiltakin hieman kritiikkiä osakseen, aina se ei ihan pysy kaikkien taiteen sääntöjen rajoissa. Ja, joskus vakavia asioita kuulemma voisi tehdä hieman vakavamminkin. Mutta tässä opetellaan, hitaasti. :) Ja seraavaa kertaa varten, jos sellainen tulee, niin ainakin taas tietää muutaman asian mitä koittaa välttää. Ja kyllä se silti mieltä lämmitti että jonkun papereissa aktion hyviin asioihin oli (vahingossa?) päätynyt - esan johtaminen. Hyvä niin.

Olen tossa myös pohtinut miten paljon helpompaa se on johtaa "jakkaralta". Armeijatyylillä, sanellen käskyt ja vähät välittäen siitä miltä se niistä toisista "tuntuu". Kunhan tekevät hommansa. Meillä, palvelevassa johtajuudessa, mä ennenpitkää joudun keskustelemaan jokaisen huonon vitsinikin aiheuttamat tunnetilat läpi niiden johdettavieni kanssa. Eli, kaikki mitä mä jaan eteenpäin, mä joudun yleensä kohtaamaan. Joko hyvässä tai pahassa, riippuen siitä mitä olen jakanut. Ja se, tekee tästä haastavaa. Mutta myös kovin opettavaa. Sen jälkeen kun on yöllä muutaman tunnin oppilaan kanssa käynyt läpi harkitsemattoman lausahduksensa aiheuttamia tunnelmia, sitä seuraavalla kerralla (ehkä) muistaa miettiä paremmin mitä sanoo. Tai sitten ei, eikä nuku sinäkään yönä.

Tuli myös välillä mieleen että aktiotiimi on kuin pienimuotoinen seurakunta. Ja liideri sen pastori. Jonka tehtäviin kuuluu niin saarnaaminen, raamattu- ja rukouskokoukset, kuin palvelutöiden järjestäminen, ihmis- ja parisuhteista huolehtiminen ja niissä neuvominen sekä monenmoiset käytännön järjestelytkin. (Sekä mummoille laulaminen.) Hurjaa touhua se pastorin homma, sanoo pastorin poika.


(No kun Jenkeissäkin ne pukeutuu valmistujaisseremonioissa jonkinlaisiin kaapuihin, kai.)

Kuitenkin, ylipäätään palaute tiimiltä ja muiltakin oppilailta mulle oli hyvää, ja mikä tärkeintä oppilaiden mielipiteet ja palaute koko DTS:stä olivat erittäin positiivisia. Kaikki tykkäsivät, ja katsoivat että ovat sekä oppineet että kasvaneet monessa asiassa. Ja, kyllähän sen niistä myös näkee. Ja, sitä vartenhan tuo koulu on. Ja se on mahtavaa että siitä huolimatta että henkilökunta on kovin epätädellistä, se ei rajoita sitä työtä mitä Jumala oppilaissa (ja henkilökunnassa) tekee.
Myös palaute opettajista oli tosi hyvää, ja oma mielipiteeni onkin että meillä oli mahtavat opettajat tänä vuonna. Tosi hyvät. Joten, aktio on ohi ja se oli ihan hyvä. Varmaan aika esan näköinen niin hyvässä kuin huonossakin, mutta tyytyväinen pitää olla. Ja DTS on ohi, ja se oli hyvä, joten näin puolen vuoden kokemuksella uskalla suositella Ruurikkalan Summer DTS:ää kaikille joita kiinnostaa. Ensi kesäkuussa taas alkaa uusi setti. Tervetuloa.


(Staffilaiset koolla.)

Itselläni uudet perunat joita tulen lähitulevaisuudessa pureskelemaan tulevat olemaan Argentiinalaisia. Sinne suuntaan huomenna, ja siellä menee seuraavat kuutisen viikkoa. Menen parantamaan espanjan taitoani ja seuraamaan (osallistumaankin) paikallisen DTS:n aktioon jota kesällä suomessakin käynyt ystäväni Ale Cruz siellä vetää. Mielenkiinnolla odotan että näen miten oikeasti kokenut johtaja noita juttuja tekee. Todennäköisesti ja toivottavasti ehdin vähän ihan vaan olla ja lomaillakin, mutta sen näkee sitten paikanpäällä miten asiat menee. Lähtö on huomenna enkä mä tiedä vielä edes osoitetta jonne olen menossa. Mutta, ei se niin nuukaa ole, kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää. Joten, ehkäpä Argentiinastakin muutama rivi irtoaa, saa nähdä...

Siihen asti, olkaa siunatut. Chau..